Filosofian lisensiaatti Jussi Jalonen on jälleen kerran sortunut mielitemppuunsa, yksinomaan henkilökohtaisuuksia sisältävään kirjoitteluun, kun tämä on itse syyllistynyt virheeseen eikä edes yrittänytkään korjata virhettään saati sitten esittämättä pahoitteluaan. Jalosen menettely pakottaa puolestaan minut metakeskusteluun, keskusteluun keskustelusta, siitä, mitä tuli sanottua.
Metakeskustelu ei ketään ulkopuolista yleensä kiinnosta. Tämä puolestaan on omiaan edistämään (nyt minuun) kohdistetun hyökkäyksen tavoitetta koska siirtymällä henkilökohtaisuuksiin hyökkääjä saa huomion käännettyä pois omasta virheestään ja sen sijaan sen kiinnittymään (tässä tapauksessa minun) henkilöön. Siihen Jalonen arvattavasti pyrkiikin.
Kaiketi siksi moderaattorit usein kiinnittävät huomion nimenomaan tällaisiin henkilökohtaisuuksiin meneviin kirjoituksiin, kuten Albert Ravila aivan oikein huomautti eivätkä juuri voi/halua puuttua sisältöön Henkilökohtaisuudet ovat myös sääntöjen kieltämiä (kohta 2) säännöissä.
Mitään varsinaista aiheeseen liittyvää esitettävää ei Jalosen viestissä ole (lukuun ottamatta sen viimeisessä virkkeessä mainittu sivuhuomautus) ja eräitä tämän esittämiä kysymyksiä.
Siirryn sen vuoksi viestissä esitetyn pakottamana metakeskusteluun.
Kirjoitin viestissäni 18.9. että yleisesti oli
”vasemmistonuorten” tiedossa 50-, 60- ja ymmärtääkseni myös ainakin 70-luvulla... Käytin siis sanaa vasemmistonuoret (pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna).
Jalonen kuitenkin luki viestini huolimattomasti – kuten tämä on ennenkin tehnyt – ja arveli löytäneensä kohdan jossa pääsee tölväisemään minua – ja kirjoitti että voisin ”vaivautua käyttämään oikeita, aikakauden mukaisia nimityksiä." Tämä jatkoi opettamistani "Mainituilla vuosikymmenillä tuo nuorisojärjestö tunnettiin Suomen Demokraattisena Nuorisoliittona, lyhennettynä SDNL”. Jalonen tarkoitti arvatenkin Vasemmistonuoret ry:tä (eikä vasemmistonuoria) ja luuli että olin tarkoittanut tämän historiallista edeltäjää SDNL:ää – vaikka olin kirjoittanut juuri sitä mitä tarkoitin, eli vasemmistonuoria. Lisäksi tämä arveli voivansa tölväistä minua arvioidessaan, oletan, etten tuntenut 60-luvun SDNL:ää. Sitten tämä oletettavasti, saatuaan siihen mielestään ilmeisesti ”oivan tilaisuuden”, päätti toimeenpanna tölväisyn ja samalla tuoda esille oman syvällisen historiantuntemuksen Vasemmistonuoret ry:stä. En siis ollut maininnut sanallakaan Vasemmistonuoret ry:tä sen enempää kuin SDNL:ää viestissäni.
Puolestani vastasin vastausviestiin huomauttamalla Jalosen virheestä ja toin viestissäni samalla esiin myös hiukan omasta vähäisestä tietämyksestäni SDNL:stä 60-luvulla kertomalla esimerkinomaisesti mm. SDNL:n julkaiseman Terä-lehden toimituksen tuolloin sijainneen Helsingin Kulttuuritalossa, jolloin Jalosen viesti luonnollisesti joutui varsin omituiseen valoon. Tämä tulistui rohjettuani huomauttaa tämän virheestä ja lopputulos näkyy tämän viestissä: jälleen henkilökohtainen hyökkäys minua vastaan.
Tämä hyökkäsikin sokeasti kimppuuni ja esitti että "nyt on kyllä jo huomattu, että kotimaan poliittisen historian tuntemuksessasi on aukkoja, etenkin mitä.... Aiemmin tuntemukseni SDNL:stä oli ollut "puutteellinen". Nyt olikin Jalosen esittämän mukaan tietämättömyyteni kohde muuttunut. Sitä, mistä tämä oletettu tietämättömyyteni ”on huomattu” ja kuka sen "on huomannut", sitä ei Jalonen luonnollisesti kerro. Kyseessä lienee peitesana, jonka funktio on johtaa huomio pois siitä, että kysymyksessä on pelkästään Jalosen oma usko, jolle tämä yrittää saada uskomuksellen valheellista "objektiivista" muka totuusarvoa ja -loistoa, mitä niillä ei ole. Arvioni mukaan Jalonen myös on toivonut tämän tahdon tölväistä jäävän tämän osoittamien aggressioiden peittoon (ajatuksen ollessa: eihän kukaan suuttuisi noin, ellei tämä olisi kirjoittanut vilpittömästi).
Mitään syytä kommentoida tämän viestiä enempää ei mielestäni ole.
II. Minusta olisi syytä vähitellen lähettää lisensiaatti Jussi Jalonen tämän ansaitsemalle jäähylle palstalta
Perustelut: Jalonen raivostuu siinä määrin huomautuksista tämän virheistä (useimmiten huolimattomuusvirheistä) että tämä menettää harkintakykynsä ja tulisi ilmeisesti kyetessään lankoja pitkin päälle, jos tämä vain olisi suinkin mahdollista. Nyt tämä pyrkii kääntämään huomion pois tämän omasta huolimattomuudesta johtuneesta virheestä ja käyttämään sitä hyväksi
esittämällä halventavaan sävyyn minun historiantietämystäni koskevia huomautuksia. Tässä tämä jatkaa ensimmäisestä viestistään tuttua teemaa jolloin tämä oli, äkättyään muka virheen viestissäni tölväissyt minua (vaivautumatta tarkistamaan mitä olin kirjoittanut).
Nähdäkseni esityksestäni edellä (sekä myös esityksestäni alla) ilmenevin perustein olisi mielestäni jäähy jo paikallaan Jaloselle. Missään tapauksessa ei asiaa voida kuitata jollain moderaattorin huomautuksella "olkaa kiltisti, pojat". Lindgren kehotti meitä olemaan "kiltisti" jo alkukesällä vuonna 2009 ja Jalosta pyytämään minulta anteeksi, jonka tämä tekikin niin etten anteeksipyyntöä edes aluksi havainnut sen ollessa peitossa henkilökohtaisuuksien alla. Minä puolestani päätin tuolloin, etten milloinkaan kirjoita mitään tälle, kirjoittipa tuo Jalonen mitä hyvänsä. Olen myös pysynyt tässä päätöksessäni, jolloin päätöstäni seurasi tämän jatkuvien henkilöäni koskevien törkykirjoitusten sarja teeman ollessa, että kirjoitinpa mitä tahansa kenelle tahansa, Jalonen esitti halveksivat kommenttinsa. Tämä kaiketi oletti voivansa provosoida minut "leikkimään" tämän kanssa mutta epäonnistui surkeasti. Samoin kehottivat moderaattorit nylanderia jonkinlaiseen "kiltteyteen", kun tämä rohkeni esittää Jalosen asiattomuuksien vaativan moderaattorin puuttumista asiaan. Olisiko Jalosen surkuhupaisa yritys (kuvattu alla) pelastaa kasvonsa ollut tuon kirjoituksen syy vai ehkä sen seuraus, en tiedä.
Kun korjasin Jalosen virheen aiheutti korjaus jälleen ilmeisesti kohtauksen. Näiden kohtauksien seurauksena ilmeisesti viha sumentaa tämän järjen mikä ehkä on ymmärrettävää, mutta ei sellaista, joita tämän kanssakeskustelijoiden olisi kohtuudella siedettävä. Aiemmin on ainakin kerran tämänkaltaiseen kirjoitteluun syyllistynyt siirretty jäähylle (lopulliselle). Olen aiemmin harkinnut peräti rikosilmoituksen tekemistä Jalosen viesteihinsä sisällyttämistä solvauksista, mutta luopunut ajatuksesta, koska, kuten satakuntalaisessa sananlaskussa sanotaan ”sian kanssa ei kannata tapella - sika pitää siitä ja siinä vain likaa itsensä” Näin perustelin tätä - tosin toisin sanoin - jo kesällä 2009. (Tapio Onnela arveli muistikuvani mukaan sanonnan olevan Ylä-Satakunnasta).
Vertaus: Muita Jalosen lähettämiä törkyä sisältämiä viestejä
Vertauksen vuoksi mainittakoon Jalosen viesti viimekeväisessä ruotsin kieltä koskevassa viestiketjussa, jossa tämä vertasi opponenttiaan ulostavaan šakkia pelaavaan puluun joka "Ensiksi se tepastelee pitkin pelipöytää siipiään räpytellen ja kaataa samalla kaikki nappulat. Sen jälkeen se ulostaa pitkin šakkilautaa. Lopuksi se lentää tiehensä kujertaen "minä voitin!" Oikeutuksenaan Jalonen esitti erään kuolemattomista asia-argumenteistaan: tämän vastustajan argumentointi oli siinä määrin virheellinen, että oli oikein, että Jalonen meni henkilökohtaisuuksiin. Jos joku sanoo jotain tyhmää on vain oikein että (joku, esim. Jalonen) lyö tyhmää. Heh, kaikkea sitä kuulee ennen kuin korvat putoavat. Ollaakseni hiukan tarkempi: Jalonen ja tämän vastapuoli väittelivät antamatta periksi ja myöntymättä siihen, että toinen oli oikeassa. Jalonen katsoi siksi olevansa oikeutettu pahantapaiseen käytökseen opponenttiaan kohtaaan.
Voi halutessaan verrata myös tämän toisessa viestissä esittämään, jossa tämä totesi, että tämän kanssakeskustelija nyt ”singahti lopullisesti sinne maata kiertävälle radalle” – yhtään ainutta itse keskustelunalaista aihetta koskevaa sanaa ei viestiin sisältynyt, se sisälsi yksinomaan tuon henkilökohtaisuuden. Tämän kanssakeskustelija vastaili samaan tapaan Jaloselle ketjussa, joten klassinen kysymys ”kumpi aloitti” jäi minulta selvittämättä. Ensin mainittu kanssakeskustelija (Jalosen ulostavaan puluun vertaamaa) ei mennyt puolestaan henkilökohtaisuuksiin ketjussa (joskin eräs julkisuuden henkilö sai tältä kuitenkin nimittelyä osakseen. Siitä ei ole nyt kysymys).
Jatkan vielä muutamalla esimerkillä: Vastauksessaan minulle 8.12.2010, viestiketjussa "Matti Klinge Iltiksessä" tämä ilmeisesti oli pakahtua raivoonsa. Sanotussa ketjussa tämä ei ollut kirjoittanut (silloin vielä) erästä kommenttiaan, mutta oletti kirjoittaneensa sen ja ilmoitti huolimattomasti viestisään nylanderille - tarkistamatta virheellistä muistikuvaansa - kuin kasarmivääpeli, joka komentaa sotamiehiä: ”Lue tekstit kookonaan.” Jalosen viestissä ei siis ollut ollut lainkaan tämän tarkoittamaa mainintaa (sen tämä kirjoitti vasta myöhemmin), joten nylanderin olisi kuulunut lukea - Jalosen viestin mukaan - Jalosen (kirjoittamattomia) ajatuksia. Siten "vastapuoli" - tuo ikuinen syypää - oli syyllistynyt huolimattomuuteen jättämällä lukematta Jalosen ajatukset, ja kaiketi koska nylander oli sillä hetkellä vastapuoli, nylander oli syypää.
Asia muodostui sittemmin suorastaan absurdiksi kun Jalonen vielä tämän jälkeenkin arveli voivansa hyökkäillä vaikka tämän huolimattomuus oli paljastettu – eikä ymmärtänyt olla hiljaa – kertoen, että hän oli tahallaan (johtuen vastapuolen poliittisesta näkemyksestä), eikä huolimattomuuttaan, kehottanut nylanderia lukemaan olemattomia. Kun Jalosen huolimattomuus oli ilmennyt tälle itselleen koko komeudessaan tämä lopetti järjenvastaiset hyökkäilynsä nylanderia vastaan ja alkoi sen sijaan syytellä minua, joka oli paljastunut tämän "housut kintuissa" mm. ”keskustelukyvyttömyydestä” ym.
En viitsinyt tuolloin edes lotkauttaa korvaani Jalosen esittämään hölynpölyyn johon kuului kaikenlaista, muun muassa että tämä oli tietoinen ”postitushistoriastani” ym. jolla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Kun - Jalosen minuun aiemmin kohdistamien julkisten kunnianloukkausten vuoksi -
en milloinkaan kirjoita tälle yhtään mitään vaan olen sanonut tuttavuutemme irti - joten tämän olisi tietysti pitänyt kirjoittaa ”keskusteluhaluttomuudesta” eikä ”-kyvyttömyydestä”. Olenkin järjestäen jättänyt kommentoimatta tämän minun henkilöäni koskevia useita törkypuheita lukuisia kertoja ja ne ovatkin vähentynet ajan tehdessä tehtävänsä.
Ks. viestejä ketjussa
viewtopic.php?f=10&t=3213&start=15 jossa Jalosen pyrkimys pudota jaloilleen päättyy suorastaan koomiseen tömähdykseen selälle. Lopussa tämä viimeisessä asiaa koskevassa viestissään ikään kuin vain laukoo uhkailuja perääni kuin koiratappelun hävinnyt koira, joka murisee hirvittävän aggressiivisesti voittajansa perään jotta hävinnyt koira pelastaisi kasvonsa. Voittanut koira sen kun rauhallisesti nuuhkii lähellä olevaa pensasta, ehkä nostaa sitä vastaan jalkansakin, tietäen, että "vastapuoli" antautui (paljasti kaulansa). En usko kuitenkaan, että Jalosen absurdius jäi keneltäkään huomaamatta, jos vain viitsi lukaista ketjun viestit.
Yllä kuvaamieni toistuvien viesteihin, jotka olen tähän ottanut esimerkinomaisesti esimerkkeinä lisensiaatti Jalosen tämän mainittujen viestien ala-arvoisesta tasosta ja aggressiivisuudesta, viitaten esitän ajatukseni jäähystä filosofian lisensiaatti Jussi Jaloselle harkittavaksi seuraamuksena tämän jatketusta sääntöjen 2) kohdan rikkomisesta. Mainitun kohdan mukaan kiellettyjä ovat:
"Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja asiaton kielenkäyttö kiellettyä. Olen jatkuvasti noin puolentoista vuoden ajan joutunut tämän sääntöjä rikkovalle kirjoittelulleen alttiiksi. Minusta nyt saa riittää.
Kirkkonummi 20.9.2011
Heikki Jansson