Pitkärannan Pusunsaarelle valmistui Diesen Woodsin selluloosatehdas vuonna 1921
Jukka Kemppinen pohtii blogissaan miksi Neuvostoliitto niin helposti suostui rauhaan syksyllä 1944 ja arvelee, että syynä olisi ollut enemmänkin energian ja sellullosan tarpeen tyydyttyminen:
* http://kemppinen.blogspot.com/2011/10/k ... minen.htmlAjattelin myös osallistua keskusteluun historian opetuksesta muutamalla tosiasialla, jotka koskevat Viipurin lääniä. Eräät, kuten Erkki Tuomioja, ovat sitä mieltä, ettei 1944 ollut mikään torjuntavoitto. Perinteisesti on sanottu, että Venäjä tarvitsi joukkonsa muualle, Saksaa vastaan, vaikka sillä ei enää ollut siirtämisen arvoisia joukkoja Suomen rintamilla elokuussa 1944 ja vaikka tie Berliiniin oli sovittu ja selvä ja sinne päästiin noin vuoden kuluttua. Kalustoa kyllä siirrettiin.
Oma selitysehdotukseni on yksinkertainen. On osoitettu aidoin asiakirjoin, että Neuvostoliiton hyökkäystavoite oli 1944 Kymijoen linja. Kun sitten kävi ilmi, että sinne ei päästy suurhyökkäykselläkään, rauha tehtiin syyskuussa Suomen kannalta yllättävän nopeasti ja ongelmattomasti. Miksi?
Entä jos syy oli sama kuin talvisodassa. Neuvostoliitto tarvitsi Enson tehtaat, Rouhialan sähkön sekä muut Viipurin läänissä sijainneet 10 paperi- ja selluloosatehdasta (Lahdenpohja, Läskelä, Waldhof jne.)
Talvisodan rauhanteolla Neuvostoliiton selluloosantuotanto kaksinkertaistui. Selluloosasta tehdään ruutia. Rouhialan voimalaitoksesta, joka sijaitsee Jääskessä hiukan Enson alapuolella, oli vedetty korkeajännitelinja Leningradiin, ja saatiin kolmannes – puolet kaupungin teollisuuden ja väestön sähköntarpeesta.
Juuri Rouhialasta venäläiset olivat niin innostuneita, että nöyrtyivät kutsumaan pian rauhanteon jälkeen kymmenen suomalaista ammattilaista pitämään laitosta käyttökunnossa; itse he eivät osanneet.
Hyökkäys Imatralle ja Kymijoelle olisi tuottanut tulokseksi käytännössä loputkin Suomen energian tuotannosta ja metsäteollisuudesta. Venäjällä riittää metsiä, mutta suomalaiset ovat rakentaneet suuren osan jopa sahakombinaateista. Ei yksi Kostamus mitään. Niitä on Siperiassa asti.
Talvisodan alla esitettyjä puheita suojasta hyökkäystä vastaan en ymmärrä edelleenkään. Keneltä Leningrad oli suojattava? Juuri niinä päivinä Stalin oli hankkinut yhteisen maarajan Saksan kanssa Puolasta.
Sodan jälkeinen aika osoittaa tiettävästi edelleen, ettei Venäjällä ollut mitään järkevää käyttöä Viipurin läänille. Sinne ei ole tehty edes linnoituksia fasistien ja imperialistien yllätyshyökkäyksiä torjumaan, siis silloin ennen, kun kantalinnoittaminen olisi vielä ollut iso asia. Koko maakunta on retuperällä, eikä ihme. Sehän oli suomalaisillakin huonoissa käsissä, kunnes 1930-luvulla alkoi olla kehuttavaksi asti kauppaa ja teollisuutta, ja intohimoisen seuratoiminnan ansiosta järkiperäistä maataloutta.
Venäläinen osaa laskea, onko edullisempaa ostaa vai varastaa.