Saatan jossain vaiheessa kaivaa tämän vanhan ketjun naftaliinista perusteellisempaankin käsittelyyn. Tähän hätään tyydyn toteamaan, että muistikuvia on monenlaisia.
http://keskustelu.kauppalehti.fi/42/i/k ... forumID=24
Tuossa jutussa oli paljon asiaa, vaikka se provokatiivinen olikin. Holmenin väitöskirja pitää hankkia käsiin. Mielestäni on kiistämätöntä, että Suomen koulujen virallinen historianopetus oli Nl:n pelosta ja mielistelystä sekä ideologisista syistä johtuen "suomettunutta" 1970- ja 1980-luvuilla. Ts. hyvin varovaista, toisinaan vaarallisen lähellä marxilais-leninististä historiaa. Onneksi paikallistasolla itse kouluissa löytyi ilmeisesti paljon kriittisiä opettajia, jotka uskalsivat poiketa mm. P.Väyrysen ja P.Arajärven päättämästä/määrittelemästä virallisesta opetuksesta.Teemu kirjoitti:Kävin koulua 70- ja 80-luvuilla. Asia ärsytti minua niin paljon, että kirjoitin provokatiivisen jutun aiheesta osittain täältä löytämieni tietojen pohjalta.
Kirjoitus: http://www.lintukoto.net/agora/kirjoitus.php?id=320
Kotro puuttuu myös hänen mukaansa vinoon Mao tulkintaan:”Olen viettänyt kiintoisia hetkiä lukemalla Suomessa 1970-luvulla julkaistua vasemmistolaista tulkintaa lähihistoriasta. Kirjassa Neuvostoliitto ”vapautti” Viron, ja esimerkiksi vuoden 1968 ”Tšekkoslovakian kriisi ratkaistiin rauhallisesti”. Kirjassa viitataan neuvostoliittolaiseen lehteen Maailma ja me, josta poimitut luvut ”kuvaavat vakaata talouskehitystä, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa”. Koululaitos on Neuvostoliitossa kehittynyt ripeästi, opetus on ilmaista, vuokrat alhaiset, elintarvikkeet halpoja ja liikennemaksut vähäiset. Ulkopolitiikassakin ”Neuvostoliitto on noudattanut rauhanomaisen rinnakkainelon politiikkaa”.
Kotron mukaan Yhdysvaltoja ei kohdeltu oikein:”Maailmanhistorian julmimman diktaattorin Mao Tse-tungin uhreista ei puhuta, vaan päinvastoin ihaillaan kommunistisen Kiinan aikaansaannoksia, vaikka Maon aika merkitsi kymmenien miljoonien ihmisten tappamista, kidutuksia ja muita massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia. Historian toiseksi verisimmän yksinvaltiaan Josif Stalinin hirmuhallinto surmasi miljoonia tavallisia kansalaisia keskitysleireillä, pakkotyöllä ja teloituksilla, mikä ohitetaan kirjassa sekin. Kuvateksti lainaa J.K. Paasikiven pakon edessä lausumia ylistyssanoja Stalinista tämän kuoltua. Kuuban sosialismi saa ihailevan kohtelun: kaikki lapset käyvät koulua, työttömiä ei ole lainkaan, sairaaloita, tehtaita ja kouluja on rakennettu. ”Castron ja ’Chen’ ihailijoita ja kannattajia on kaikkialla.”
Lopuksi Kotro tuo esille kirjan tekijät:”Entäpä Yhdysvallat? Siinä missä Neuvostoliitto on onnistunut luomaan vakaan talouden ja kansalaisilleen muikeat olot, Yhdysvalloista nostetaan esiin taloudellisen ja sotilaallisen mahtiaseman lisäksi eriarvoisuus, köyhyys, rikollisuus, mustien ihmisoikeusongelmat, Vietnamin sota ja huumeet. ”
Kotron kolumni on luettavissa Metro-lehden verkkosivuilta PDF-tiedostona.”Ja mikähän tämä historian ja silloisen maailmantilanteen surutta vääristellyt opus on? Suomen peruskouluissa laajalti 1970- ja 80-luvuilla käytetty oppikirja Historia ja me 8, tekijät Reino Riikonen ja Matti J. Castrén, julkaisuvuosi 1977. Miksi nostaa vanha kirja kepinnokkaan? Jospa vaikka siksi, että vastedes osattaisiin olla varovaisempia, kun halutaan värjätä todellisuutta jotakin ideologiaa vastaavaksi – ainakin silloin, kun virallisesti julistaudutaan puolueettoman tiedon levittäjiksi. Ai niin, meinasi unohtua: Riikosen ja Castrenin seiskaluokkalaisille tarkoitetussa kirjassa Neuvostoliiton perustuslain suunnitteli ”nerokas Lenin”.
Mikä siitä tekee vasemmistolaisen? Mikä olisi ollut oikeistolaista?Tapio Onnela kirjoitti:Näin Arno Kotro Metrossa 5.6. 2007:”Olen viettänyt kiintoisia hetkiä lukemalla Suomessa 1970-luvulla julkaistua vasemmistolaista tulkintaa lähihistoriasta.
Viro oli saksalaisten miehittämä. Mikä olisi parempi termi?Kirjassa Neuvostoliitto ”vapautti” Viron,
Eikö niin sitten käynyt? Vai syttyikö suurikin sota?ja esimerkiksi vuoden 1968 ”Tšekkoslovakian kriisi ratkaistiin rauhallisesti”.
Ja missähän Kotron mukaan vika?Kirjassa viitataan neuvostoliittolaiseen lehteen Maailma ja me, josta poimitut luvut ”kuvaavat vakaata talouskehitystä, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa”.
Mikä tässäkin on paikkansapitämätöntä? "Vasemmistolaista"?Koululaitos on Neuvostoliitossa kehittynyt ripeästi, opetus on ilmaista, vuokrat alhaiset, elintarvikkeet halpoja ja liikennemaksut vähäiset.
Ja Kotron näyttö muusta?---Ulkopolitiikassakin ”Neuvostoliitto on noudattanut rauhanomaisen rinnakkainelon politiikkaa”.
Kukaan ei ole niin viisas, kuin jälkiviisas. Mihin aikalaistietoon Kotro viittaa?Tapio Onnela kirjoitti:Kotro puuttuu myös hänen mukaansa vinoon Mao tulkintaan:”Maailmanhistorian julmimman diktaattorin Mao Tse-tungin uhreista ei puhuta, vaan päinvastoin ihaillaan kommunistisen Kiinan aikaansaannoksia, vaikka Maon aika merkitsi kymmenien miljoonien ihmisten tappamista, kidutuksia ja muita massiivisia ihmisoikeusrikkomuksia.
Millä mittarilla?Historian toiseksi
Samoin kait sivuutetaan pajon muutakin.verisimmän yksinvaltiaan Josif Stalinin hirmuhallinto surmasi miljoonia tavallisia kansalaisia keskitysleireillä, pakkotyöllä ja teloituksilla, mikä ohitetaan kirjassa sekin.
Minkä pakon?Kuvateksti lainaa J.K. Paasikiven pakon
Mikä tässä ei pidä aikalaisesti paikkaansa?edessä lausumia ylistyssanoja Stalinista tämän kuoltua. Kuuban sosialismi saa ihailevan kohtelun: kaikki lapset käyvät koulua, työttömiä ei ole lainkaan, sairaaloita, tehtaita ja kouluja on rakennettu. ”Castron ja ’Chen’ ihailijoita ja kannattajia on kaikkialla.”
Ja missä virhe? Eikö Kotron mukaan Vietnamissa sodittukaan?Tapio Onnela kirjoitti:Kotron mukaan Yhdysvaltoja ei kohdeltu oikein:”Entäpä Yhdysvallat? Siinä missä Neuvostoliitto on onnistunut luomaan vakaan talouden ja kansalaisilleen muikeat olot, Yhdysvalloista nostetaan esiin taloudellisen ja sotilaallisen mahtiaseman lisäksi eriarvoisuus, köyhyys, rikollisuus, mustien ihmisoikeusongelmat, Vietnamin sota ja huumeet. ”
Missä vääristely?Tapio Onnela kirjoitti:Lopuksi Kotro tuo esille kirjan tekijät:”Ja mikähän tämä historian ja silloisen maailmantilanteen surutta vääristellyt opus on?
Eikös Lenin sitten ollut nerokas? Mäntti pässikö tuo lie ollut? Ja onko Kotron (ks. edell. kommentit) "todellisuus" väritön?Suomen peruskouluissa laajalti 1970- ja 80-luvuilla käytetty oppikirja Historia ja me 8, tekijät Reino Riikonen ja Matti J. Castrén, julkaisuvuosi 1977. Miksi nostaa vanha kirja kepinnokkaan? Jospa vaikka siksi, että vastedes osattaisiin olla varovaisempia, kun halutaan värjätä todellisuutta jotakin ideologiaa vastaavaksi – ainakin silloin, kun virallisesti julistaudutaan puolueettoman tiedon levittäjiksi. Ai niin, meinasi unohtua: Riikosen ja Castrenin seiskaluokkalaisille tarkoitetussa kirjassa Neuvostoliiton perustuslain suunnitteli ”nerokas Lenin”.
Keskeinen ongelma tässä on - ja siitä puhutaan laivan liian vähän - on postmodernistisen "diskurssihistorian" läpilyönti. Aito tieteellinen historiantutkimus on eksakti tiede, eikä siihen kuulu analyysi "oikeasta ja väärästä" tai "hyvästä ja pahasta". Historiantutkimuksen tehtävä on selvittää "wie es eigentlich gewesen". Muulla ei ole merkitystä. Historiantutkijan moraalinen velvollisuus ihmisenä on sitten otta kantaa oikeaan ja väärään, hyvään ja pahaan, mutta historiantutkimukseen se ei oppiaineena kuulu. Juuri tämä on esim. "revisionistien" (mikä vitsi jo terminä) kompastuskivi. Se, mitä natsit tekivät, on historiantutkimusta. Se, oliko se oikein tai väärin, hyvä tai paha asia, on filosofian ja vastaavien "hengentieteitten" aluetta. Revisionistien, niin natsien, kommunistien kuin "oikeistolaistenkin" ongelma on, etteivät he pysty olemaan sekoittamatta toiveitaan ja todellisuutta.Tapio Onnela kirjoitti:Kotron kolumni on luettavissa Metro-lehden verkkosivuilta PDF-tiedostona.
http://www.metrolehti.fi/content/acroba ... _metro.pdf
Tapio Onnela kirjoitti: ”Entäpä Yhdysvallat? Siinä missä Neuvostoliitto on onnistunut luomaan vakaan talouden ja kansalaisilleen muikeat olot, Yhdysvalloista nostetaan esiin taloudellisen ja sotilaallisen mahtiaseman lisäksi eriarvoisuus, köyhyys, rikollisuus, mustien ihmisoikeusongelmat, Vietnamin sota ja huumeet. ”
Tämä juuri on se - paradoksaalisesti - sama ongelma, mikä keskusteluissa tuntuu olevan ylipäätään: Sitä, kuka kertoo, ei suuremminkaan huomioida. Tosiasia on, että kun itse olin kansa- ja oppikoulussa 60- ja 70- luvuilla, NL:n tilanne ei ollut kenellekään epäselvä. Tuntuu, että koko ajatus "valehdellusta historiasta" on niiden kehittelemä, jotka eivät tuolloin olleet edes vaipoissa.Emma-Liisa kirjoitti:Tapio Onnela kirjoitti: ”Entäpä Yhdysvallat? Siinä missä Neuvostoliitto on onnistunut luomaan vakaan talouden ja kansalaisilleen muikeat olot, Yhdysvalloista nostetaan esiin taloudellisen ja sotilaallisen mahtiaseman lisäksi eriarvoisuus, köyhyys, rikollisuus, mustien ihmisoikeusongelmat, Vietnamin sota ja huumeet. ”
Huvittavaa, mutta Kotro sivuttaa taustan. Amerikkalaiset valtalehdet itse kertoivat maailmalle tuon kriittisen informaation, kun taas Neukuista oli sallittua kertoa vain virallinen totuus. Vaikka muutakin tietoa oli saatavilla, se leimattiin antikommuniseksi propagandaksi sen sijaan ett; olisi kysytty, onko se totta vai ei.
Historian ironiaa tai paradoksi on sekin, että käsittääkseni juuri näitä kirjoittajia Castrenia ja Riikosta erityisesti nyppi 1970-luvulla vasemmistolainen radikalismi, ja heitä pidettiin käsittääkseni pikemminkin oikeistolaisina kuin vasemmistolaisina.korjaaja kirjoitti:Kotron luettelemista "vääristä" tiedoista itse asiassa mikään ei ainakaan näin ensilukemalta ole varsinaisesti väärä.
Tai sitten sattui luokalle harvinainen poikkeus opettajaksi ja uskotaan samanlaista olleen muualla. Aika harva taistolainen taisi opettaja tuolloin olla.Jouko Heyno kirjoitti:Tämä juuri on se - paradoksaalisesti - sama ongelma, mikä keskusteluissa tuntuu olevan ylipäätään: Sitä, kuka kertoo, ei suuremminkaan huomioida. Tosiasia on, että kun itse olin kansa- ja oppikoulussa 60- ja 70- luvuilla, NL:n tilanne ei ollut kenellekään epäselvä. Tuntuu, että koko ajatus "valehdellusta historiasta" on niiden kehittelemä, jotka eivät tuolloin olleet edes vaipoissa.Emma-Liisa kirjoitti:Tapio Onnela kirjoitti: ”Entäpä Yhdysvallat? Siinä missä Neuvostoliitto on onnistunut luomaan vakaan talouden ja kansalaisilleen muikeat olot, Yhdysvalloista nostetaan esiin taloudellisen ja sotilaallisen mahtiaseman lisäksi eriarvoisuus, köyhyys, rikollisuus, mustien ihmisoikeusongelmat, Vietnamin sota ja huumeet. ”
Huvittavaa, mutta Kotro sivuttaa taustan. Amerikkalaiset valtalehdet itse kertoivat maailmalle tuon kriittisen informaation, kun taas Neukuista oli sallittua kertoa vain virallinen totuus. Vaikka muutakin tietoa oli saatavilla, se leimattiin antikommuniseksi propagandaksi sen sijaan ett; olisi kysytty, onko se totta vai ei.
Kai siksi ett' yleens' poikkeama on yhteiskunnan hegemonian suuntainen joten se koetaan normaaliksi.korjaaja kirjoitti: Sen sijaan Kotron listasta kyllä huomaa, että monia asioita on aikoinaan jätetty mainitsematta - ainakin oppikirjassa, ehkei niinkään oppitunneilla. Mutta niinhän meillä jätetään mainitsematta monia muitakin historian kauheuksia. Onko joku joskus lukenut koulukirjan, jossa kerrottaisiin kuinka paljon ihmisiä kuoli orjakaupassa, Amerikan valtauksessa, siirtomaavallan aikana jne.? Miksei sen sivuuttaminen ole Kotron ja muiden hurskaus-humanistien mielestä "surutonta vääristelyä ja todellisuuden värjäämistä ideologisin perustein"?
No jos ihan rehellinen on, niin täytyy sanoa, ettei poikkeuksellisuudesta ollut kyse. Eivätkä ne kirjatkaan ihan niin "vasemmistolaisia" olleet, kuin "kasvonsa pesseet" esittävät. Kannattaa lukea Onnelan kommentti yllä.Emma-Liisa kirjoitti:Tai sitten sattui luokalle harvinainen poikkeus opettajaksi ja uskotaan samanlaista olleen muualla. Aika harva taistolainen taisi opettaja tuolloin olla.Jouko Heyno kirjoitti:Tämä juuri on se - paradoksaalisesti - sama ongelma, mikä keskusteluissa tuntuu olevan ylipäätään: Sitä, kuka kertoo, ei suuremminkaan huomioida. Tosiasia on, että kun itse olin kansa- ja oppikoulussa 60- ja 70- luvuilla, NL:n tilanne ei ollut kenellekään epäselvä. Tuntuu, että koko ajatus "valehdellusta historiasta" on niiden kehittelemä, jotka eivät tuolloin olleet edes vaipoissa.Emma-Liisa kirjoitti: Huvittavaa, mutta Kotro sivuttaa taustan. Amerikkalaiset valtalehdet itse kertoivat maailmalle tuon kriittisen informaation, kun taas Neukuista oli sallittua kertoa vain virallinen totuus. Vaikka muutakin tietoa oli saatavilla, se leimattiin antikommuniseksi propagandaksi sen sijaan ett; olisi kysytty, onko se totta vai ei.