Tämän vielä ymmärrän. No, tietysti se poislukien, että Saksa oli käsittääkseni joka tapauksessa päättänyt tehdä intervention pohjoismaissa riippumatta siitä, tekisikö Suomi rauhan Neuvostoliiton kanssa vaiko ei. Kuten sitten kävikin.nylander kirjoitti: Kun Euroopassa talvella 1940 vallitsi ns. phony war, sodassa olevat osapuolet Saksa ja toisaalta liittoutuneet pyrkivät hankkimaan itselleen mahdollisimman edulliset asemat sodan tulevassa konstellaatiossa. Puhuessaan niiden välisestä "pelistä" Kanervo ei tarkoita mitään "yhteispeliä" (vaikka mainitseekin Hitlerin rauhanaloitteet) vaan Pohjolasta käytyä intressikilpaa. Toisaalta kysymys olisi siis tutusta "liittoutuneet lähtevät talvisotaan"-teematiikasta. Sen vastapainona Kanervo näkee Hitlerin ja Göringin pyrkimykset saada Suomi tekemään rauha, ennen kuin länsivallat ehtisivät ottaa suojelukseensa Suomen ja Ruotsin malmin.
Lisäksi näkisin asian kyllä sen verran "kansallisesti", että Suomi ei varsinaisesti enää helmi-maaliskuussa 1940 tarvinnut mitään Saksan suostuttelua rauhan tehdäkseen. Länsivaltain apuun - tai tarkemmin, sen saapumiseen riittävän nopeassa ajassa ja sen mittavuuteen - ei enää vain osattu luottaa.
Kansallisista näkökulmista kun tässä on puhuttu, niin olen aina suhtautunut vähän skeptisesti tämmöisiin tulkintoihin, joissa Suomi nostetaan jalustalle. Vaikka olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta, että talvisodan pitkittyminen ja vielä sen kestäessä tapahtunut länsivaltain interventio olisi voinut hyvinkin aiheuttaa Italialle paineita luopua "terässopimuksesta". Kanervohan on tästä jo aiemmissa tutkimuksissaan kirjoittanut, perinpohjin ja vakuuttavasti. Mutta "maailman kohtalo"... no, ehkä siinä on hieman liioittelua.nylander kirjoitti: Kanervolle tärkeä Italia oli hänen mukaansa sidoksissa kysymykseen seuraavasti: "Liittoutuneiden interventio Pohjolaan olisi muodostunut Italialle vakavaksi ideologiseksi ja poliittiseksi motiiviksi luopua sopimuksesta Saksan kanssa." Kanervo katsoo Rytiin ja v. Blücheriin viitaten, että Suomen tekemällä valinnalla oli jopa "maailman kohtalo" riippui Suomen ratkaisusta.
Tuntuu aika vahvalta spekulaatiolta, nimenomaan tuon Italian ja Suomen välisen rinnastuksen vuoksi. Minkä vuoksi saksalaiset olisivat uskoneet Neuvostoliiton intressipiiriin luovutetulle pikkuvaltiolle sellaista varmaa tietoa, mitä he eivät jakaneet lähimmän liittolaisensa kanssa? Tässä herää kysymys, pitäisikö kotimaisen tutkimuksen keskittyä miettimään hieman syvällisemmin sitä, kuinka vakavissaan ja missä tosiasiallisissa tarkoituksissa Göring tuon kuuluisan vakuutuksensa antoi, sillä nimenomaisella hetkellä.nylander kirjoitti: Kanervon näkemys eroaa siis huomattavasti ns. perinteisestä tulkinnasta. Hän katsoo, että Göringin 23. helmikuuta 1940 Kivimäelle antama rauhanteon neuvo ja "korkojen kera"-lupaus merkitsi samaa kuin tietoa sodan aloittamisesta Neuvostoliittoa vastaan. Tämä olisi kuitenkin ollut "sen luokan valtiosalaisuus, että italialaisille sitä ei uskottu".
Helmikuussa 1940 eivät saksalaiset itsekään tietäneet, milloin ja miten sota Neuvostoliittoa vastaan alkaisi, eikä heillä ollut vielä mitään tietoa edes siitä, kuinka nopeasti sota länsivaltoja vastaan oikein saataisiin päätökseen. Suomi oli kuitenkin yhä, kuten mainittu, rauhanteonkin jälkeen Neuvostoliiton etupiirissä, ja mikäpä olisi estänyt Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea, sillä välin kun Saksa oli sidottu sotaan länsivaltoja vastaan?
No aika rohkea johtopäätös. Minusta vähän tuntuu, että neuvostojohto ei voinut tehdä tätä johtopäätöstä ennen kuin vasta myöhemmin, kun sota lännessä oli ratkaistu. Eiköhän se Jokisipilän mainitsema kauttakulkusopimus vasta ollut se merkittävämpi tekijä. Sitä paitsi vielä tämän jälkeenkin Neuvostoliitto tuntui olevan vahvasti siinä käsityksessä, että Saksa voitaisiin saada vetäytymään Suomesta neuvotteluteitse, kuten Molotovin käymät keskustelut marraskuussa osoittavat.nylander kirjoitti: Kaiken tämän tuloksena Kanervo siis päättelee neuvostojohdon talvisodan rauhan jälkeen ymmärtäneen, että suomalaiset tulevassa suursodassa tulisivat taistelemaan Saksan rinnalla.
Best,
J. J.