Museovirasto ja Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, joka toimii Pohjois-Savon maakuntamuseona, ovat solmineet aikaisempaa laajemman kulttuuriympäristön vaalimista koskevan yhteistyösopimuksen. Laajennetun sopimuksen myötä Kuopion kulttuurihistoriallinen museo hoitaa myös rakennusperinnön asiantuntijaviranomaisen tehtäviä toiminta-alueellaan Pohjois-Savossa. Työnjaosta ja yhteistyöstä arkeologisen kulttuuriperinnön osalta sovittiin jo viime keväänä.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo tunnetaan vahvana ja kokeneena toimijana myös kulttuurihistoriallisen rakennuskannan tutkimuksessa ja inventoinnissa. Nyt museon paikallistuntemus ja asiantuntijuus voidaan laajennetun yhteistyösopimuksen pohjalta kytkeä maakunnan maankäytön suunnitteluun ja sen viranomaisohjaukseen kokonaisvaltaisesti, pohjoissavolaisen ympäristön ja maiseman parhaaksi.
Uuden sopimuksen mukaisesti Kuopion kulttuurihistoriallinen museo hoitaa nyt toimialueellaan sekä arkeologiseen kulttuuriperintöön että rakennusperintöön liittyviä viranomais- ja asiantuntijatehtäviä. Sopimus koskee maankäyttö- ja rakennuslain ja -asetuksen, muinaismuistolain, rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain, ortodoksisesta kirkosta annetun lain sekä kirkkolain piiriin kuuluvia kulttuuriympäristön viranomaistehtäviä. Lisäksi sopimus koskee kulttuuriympäristön tutkimus- ja selvitystoimintaa, tilan seurantaa sekä tiedottamista ja tiedonvaihtoa.
Käytännössä työnjako toteutuu pääsääntöisesti niin, että maakuntamuseo seuraa alueensa maankäytön suunnittelua ja vastaa maakunta-, yleis- ja asemakaavoitukseen sekä rakennusvalvontaan liittyvistä asiantuntija- ja viranomaistehtävistä. Valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen tai kohteiden säilymistä uhkaavissa tilanteissa menettelytavoista sovitaan tapauksittain.
Museovirasto vastaa lailla rakennusperinnön suojelemisesta, rakennussuojelulailla, kirkkolaeilla, valtion omistamien rakennusten suojelusta annetulla asetuksella ja sopimuksin suojellun rakennusperinnön suojelun viranomais- ja asiantuntijatehtävistä.
Maakuntamuseot ovat Museoviraston keskeisiä yhteistyökumppaneita, joiden kanssa on solmittu kulttuuriympäristön vaalimisen yhteistyösopimuksia jo parinkymmenen vuoden ajan. Sopimusten laajuus vaihtelee sen mukaan onko maakuntamuseolla kulttuuriympäristön erityisasiantuntijoita, joita ovat päätoimisina työskentelevä arkeologi, rakennustutkija ja restauroinnin asiantuntija.
Yhdessä Museovirasto ja maakuntamuseot ovat vahva ammatillinen yhteisö, osaaja ja vaikuttaja. Maakuntaa koskevissa kulttuuriympäristötehtävissä oman maakunnan asiantuntija toimii tehokkaasti, nopeasti ja oikeaan aikaan. Maakuntamuseon palvelut ovat lähellä asiakkaita ja vaivattomasti saavutettavissa.
Yhteistyö on jatkuvasti tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa entistä tärkeämpää sekä Museovirastolle että maakuntamuseoille.
Lisätietoja antavat:
Kuopion kulttuurihistoriallisessa museossa yli-intendentti Tapio Laaksonen, puh. 044 718 2626, tapio.laaksonen(at)kuopio.fi ja museonjohtaja Merja Heiskanen, puh. 044 718 2611 merja.helena.heiskanen(at)kuopio.fi
Museovirastossa osastonjohtaja Mikko Härö, puh. 040 128 6241, mikko.haro@nba.fi, yli-intendentti Timo Kantonen, puh. 040 128 6311, timo.kantonen@nba.fi ja yli-intendentti Minna Perähuhta, puh. 040 128 6251, minna.perahuhta@nba.fi.
Museoviraston ja Kuopion kulttuurihistoriallisen museon yhteistyösopimus on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa :
http://www.nba.fi/fi/File/1351/mkm-sopi ... s-savo.pdf
Lisätietoa Museoviraston ja maakuntamuseoiden yhteistyöstä kulttuuriympäristön vaalimistehtävissä on Museoviraston verkkosivuilla osoitteessa
http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/vira ... sopimukset
Kuopion kulttuurihistoriallisen museon / Pohjois-Savon maakuntamuseon verkkosivut
http://kulttuurihistoriallinenmuseo.kuopio.fi/