Mannerheimin ja punaorpojen toimeentulohuolet

[Martti Tapio Pelho]

Kun pohditaan motiivia tai syytä, miksi Mannerheim päätti pitää hallussaan 30 vuotta (1921-51) Suomen PR:n puheenjohtajuutta, vaikka tosiasiassa oli lähes vuosikymmen poissa (1920-luku) Suomesta ja sota-aikoina muodollisestikin esteellinen armeijan virkatehtäviensä takia käsittelemään ja päättämään kansainvälisen ja Suomen PR:n humanitaarista avustustoimintaa sotien uhreille, vastausta on syytä hakea ihmismielen, ja erityisesti yhteiskunnan eliittiin kuuluvan kansalaisen, itsekkyydestä ja ahneudesta.

Kari Selenin kirjassa Mannerheimin puheet 1918-47 (2008, WSOY) on sivu vuodelta 1937 Mannerheimin 70-vuotispäivän ohjelmasta.

Ohjelmaan merkityn mukaisesti Suomen puujalostusteollisuuden edustajat antoivat Mannerheimille 2 miljoonan markan (rahamuseon laskurin mukaan 645.708 euroa) rahalahjan.

Kirjassa kerrotaan mainittu rahalahjus siirretyn heti salassa perustetun säätiön tilille. Selen kertoo Mannerheimin saaman huomattavan rahalahjuksen ja sen säätiöinnin päätetyn salata.

Selen ei näy olleen tässä säätiöasiassa lainkaan tutkijan roolissa ja pohtineen kirjassa sitä, mikä oli vuonna 1937 moisen salaamisen motiivi tai syy?
Salaamista koskevan pohdinnan puuttumista kirjasta ei tarvitse kaukaa hakea: Mannerheimin puheet-kirjan rahoittaja kun on mainittu vuonna 1937 salassa perustettu säätiö!

Kirjassa kerrotaan myös muista puujalostusteollisuuden Mannerheimille kohdistamasta voitelusta ja lahjuksista.

Erkki Salomaan Asenteita ja Ihanteita-kirjassa (1967, Rakennustyöläisten liitto ry) kerrotaan Mannerheimin kääntyneen aikoinaan omissa henkilökohtaisissa toimeentuloasioissaan hallituksen puoleen ja esittäneen hallitukselle vaatimuksen toimeentulotuen myöntämisestä hänelle erillisellä valtion päätöksellä.

Mitenkähän ne kymmenettuhannet nälässä kituvat punaorvot ja punalesket selviytyivät kun ehdottomasti yhteiskunnan hyväosaiseen elittiin kuuluneella varakkaalla Mannerheimilläkin oli vaikeaa?

Mannerheim katsoi röyhkeästi ja itsekkäästi oikeudekseen vaatia hallitusta järjestämään omat toimeentuloasiat ensin ja vaati hallitusta jättämään punaorpojen ja punaleskien toimeentulovaikeuksia koskevat järjestelyt huomioitta ja tekemättä.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

[Emma-Liisa]

Mannerheim katsoi röyhkeästi ja itsekkäästi oikeudekseen vaatia hallitusta järjestämään omat toimeentuloasiat ensin

Näinhän tekevät kaikki, joilla on siihen mahdollisuus.

Itse asiassa on kummallista, ettei Mannerheimile ilman muuta järjestetty kunnon eläkettä. Ilman hänen johtamaansa armeijaa Suomen hallituksessa olisivat istuneet ihan toiset.

vaati hallitusta jättämään punaorpojen ja punaleskien toimeentulovaikeuksia koskevat järjestelyt huomioitta ja tekemättä.

Tekstistäsi (kuten ei mistään muualtakaan) käy ilmi, että M. olisi mitenkään "vaatinut" tällaista. Eikä olisi tarvinnut, koska kyse oli eduskunnassa päätettävästä asiasta.

Asia pitäisi suhteuttaa ajan yleiseen lainsäädäntöön ja siihen, että tuskin missään maailmassa hävineille tai heidän omaisilleen on annettu lakisääteisiä eläkkeitä. Asia oli yksityisen hyväntekeväisyyden vastuulla (erityiselle Ester Ståhlberg).

Suomessa punaiset rintamamiehet taisivat saada saman eläkkeen kuin valkoiset 1940.

[Jussi Jalonen]

Suomessa punaiset rintamamiehet taisivat saada saman eläkkeen kuin valkoiset 1940.

Minä taas muistaisin, että se koski tuolloin vain punaisten puolella haavoittuneita ja leskiksi jääneitä, ja annettiin siis vuotta myöhemmin.

Mieleeni on jäänyt, että täysin samat edut kaikille punaisten puolella sotineille rintamamiehille olisi annettu vasta joskus 1950- tai 1960-luvulla. Muistaisin, että törmäsin tähän eräässä suomalaisia SS-miehiä käsittelevässä teoksessa, jossa mainittiin miten SS-miesten sodanjälkeiset oikeudet eläkkeisiin ja muihin vastaaviin etuihin taattiin saman päätöksen yhteydessä. Muutamia panttipataljoonassa palvelleita kuulemma oli hieman ärsyttänyt se, että heidän asiansa oli käsitelty yhdessä paketissa punaisten veteraanien kysymyksen kanssa.

Mutta tämä on siis nyt anekdootinomainen muistikuva. Vahvistakoon tai korjatkoon joku paremmin tietävä.



Best,

J. J.

[jsn]

Mieleeni on jäänyt, että täysin samat edut kaikille punaisten puolella sotineille rintamamiehille olisi annettu vasta joskus 1950- tai 1960-luvulla.

Ainakin heti vuodesta 1945 lähtien valtion piti maksaa korvauksia vuoden 1918 tapahtumien johdosta viroistaan erotetuille ja heidän omaisilleen. Kyse oli siis eräänlaisesta rehabilitoinnista. Nyt en kuitenkaan muista oliko se alunperin Valvontakomission määräys, josta annettiin tätä koskeva asetus. Olisiko samaa sitten sovellettu punakaartin sotilaisiin? Pitäisi kaivaa vuoden 1945 asetuskokoelma, ellei tämä sitten ollut välirauhansopimuksen ehdoissa.

[Niitä sun näitä]

Minä taas muistaisin, että se koski tuolloin vain punaisten puolella haavoittuneita ja leskiksi jääneitä, ja annettiin siis vuotta myöhemmin

Jos kyse oli vain punaisten haavoittuneista, niin halvaksi tuli...

Suomen vapaussota vuonna 1918 -teossarjassa on VI -osan lopussa luku 3. Vapaussodan luonne, siinä kärsityt vauriot ja loppusana siitä.

Sivulla 475 on käsitelty haavoittuneita ja sairaita ja siellä mainitaan tuosta haavoittuneiden punaisten vähäisestä määrästä. Samalla sivulla kerrotaan myöskin kuinka vaikea on erottaa taisteluissa kaatuneiden punaisten todellista määrää kun valkoisten suorittaman "jälkityön" osuus oli niin suuri.

Näin siitä kerrotaan s. 475: "- Sitäpaitsi on sodan taistelujen lähimässä yhteydessä ammuttu 2-3 tuhatta punaista."

Sivulla 476 kerrotaan valkoisia sotainvalideja olleen noin 1000 ja "Punaisten invalidit supistuivat miltei olemattomiin, koska pahoissa haavoittumistapauksissa melkein aina joutuivat ennen pitkää kuoleman uhreiksi."

Suomen vapaussota vuonna 1918. I-VI. Toimittanut Hannes Ignatius et al. 1921-1925.

Uudemmassa vuoden 1918 tapahtumia käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa, (Ylikangas tie Tampereelle) ja joissakin muistelmissa, on kuvauksia kuinka valkoiset ampuivat punaisten haavoittuneet ja jopa heitä hoitavat henkilötkin.