Valvojat: Klaus Lindgren, Agricola
Saattoi olla muodollisesti noin, mutta tosiasisassa mustia sotilaita kohdeltiin huonommin. William I Hitchcock nimittäin kertoo teoksessaan Liberation. The bitter road to freedom, Europe 1944-1945 (s. 52-55), että US Armyssä oli Euroopasas 10 prosenttia mustai, 22 prosenttia oikeuskäsittelyistä kohdistui heihin, he saivat Ranskassa (siis liittolaismaista) tapahtuneista raiskauksista ankarampia tuomioita kuin valkoiset (151:stä sotilaasta 65 olivat mustia). Ennen kaikkea noista 151:sta tuomiosta vain 29 pantiin täytäntöön mutta niistä 25 koski mustia ja vain 4 valkoisia. Kaikista 70 teloitetetuista (syynä raiskausten lisäksi murhat + 1 karkuruus) sotilaasta 55 oli mustia.laitman kirjoitti: Mutta koska viittasin sotamies Slovikista kertovaan kirjaan tuli mieleen toinen kysymys. US Armyn oikeuskäytäntö poikkesi aika paljon suomalaisesta. Kun tuomio oli luettu oli elin, joka tarkasti, että syytetyllä oli ollut kaikki oikeudet jotka hänelle kuuluivat, että asianajaja oli toiminut korrektisti, että hän ei joutunut huonompaan asemaan kuin toiset, syytteessä olevat sotilaat jne.
Toisaalta kun lain tarkoitus oli toimia pelotteena, jotta karkuruus jollei loppuisi niin ainakin huomattavasti vähenisi, niin tiedotus asiasta oli ihan oleellista armeijan itsensä kannalta.Jukka Lindstedt kirjoitti: Vastaan Laitmanille pienellä viiveellä lyhyesti: Minusta ei kovin paljon tarvitse pohtia sitä, missä määrin syytteeseen joutuneet karkurit tiesivät karkaamisen rangaistusasteikkojen kiristämisestä kuolemanrangaistukseen asti. Yleinen periaate rikosasioissa kun on, että tietämättömyys lain sisällöstä ei käy puolustukseksi. Siten ei ollut tarpeen kuolemanrangaistuksen tuomitsemiseksi selvittää, oliko syytetty tietoinen lain tiukentumisesta.