Matkalaisen tehtäväksi on asetettu tutustuminen historiallisiin paikkoihin ja rakennuksiin. Vaikka tehtävä on oikeammin toivomus, on se ainakin nyt toteutunut: arkistolaitoksesta kertova esine piilottelee nimittäin historiallisella One Tree Hillillä, jolla on oma merkityksensä erityisesti maorien mutta myös eurooppalaisperäisten uusi-seelantilaisten perinteessä. Ennen eurooppalaisten tuloa vulkaanisen toiminnan tuloksena muodostuneella kukkulalla eli jopa 5000-jäseninen maoriyhteisö. Myöhemmin alue päätyi Aucklandin isäksikin kutsutun Sir John Logan Campbellin (1817-1912) omistukseen. Hän muodosti siitä paikalla vuonna 1901 vierailleen Cornwallin herttuaparin mukaan nimetyn puiston.

Eurooppalaisten saapuessa yllä näkyvän kukkulan huipulla kasvoi sille sen nykyisen nimen antanut yksinäinen puu, mutta nykyisin paikalla sijaitsee massiivisella obeliskilla koristettu Sir Johnin hautapaikka.
Lisätietoa arkistolaitoksen palveluista kertovasta esineestä ja sen liikkeistä löydät sen omalta englanninkieliseltä kotisivulta.
Arkistolaitos