nelimjaa kirjoitti:Olen aivan samaa mieltä kuin Tapio Onnela. Kuunneltuani Keskisarjaa Kalle Haataisen ohjelmassa en voi olla muuta mieltä kuin että kysymyksessä on rehellinen ja vakavasti otettava historioitsija ja samalla mainio kirjailija sekä kiinnostavalla tavalla esiintyvä, asiastaan innostunut henkilö. Ei suinkaan repostelija tai rienaaja.
Vuosien ajan tätä foorumia seuranneena en voi olla ihmettelemättä sitä epäluulon ja kaunan määrää mikä täällä leijailee. Kun työskentelen ihan muitten asioitten parissa, en historiantutkimuksen, en osaa sanoa liittyytyykö tämä kaikki ammatilliseen kateuteen vai mihin kummaan.
Toisaalta se tuo julki tuleviin teksteihin oman humoristisen sävynsä...
Itsekin kuuntelin haastattelun. Tunnelmat olivat kaksijakoiset. Kirjoitan seuraavan kirjoitukseni kuuntelemani radio-ohjelman pohjalta.
Keskisarjan lähtökohta oli ehdottoman arvostettava, eli perinteisen talvisota-kuvan haastaminen. Suomussalmella tapahtunut yhteistoiminta miehittäjän ja paikallisväestön kesken on ehdottomasti aihe, joka tuon kuvan haastaa. Lisäksi Keskisarja on rohkeasti lähtenyt etsimään perinteisestä poikkeavia selitysmalleja Suomussalmen taisteluiden lopputulokselle. Tähän asti ja pääpiirteissään yleisesti olen Keskisarjan kanssa samoilla linjoilla ja odotan tulevaa kirjaa mielenkiinnolla.
Mutta sitten.
Historiantutkimuksessa on valitettavasti niin, että se aiempi tutkimus on vain hallittava, vaikka se ikävää onkin. Jos tutkija ohjelman alussa ilmoittaa, että operaatiohistoriat joukko-osastoineen ja kartat vaarojen nimineen "joita kukaan ei jaksa muistella" ollaan heikoilla jäillä. Ne nimittäin valitettavasti ovat sitä aiempaa tutkimusta ja materiaalia, joka pitää tuntea ja tietää.
Haastattelussa vaikutti siltä, että Keskisarja käytti koko Suomussalmen alueesta nimitystä "Raate". Mutta kun se Raate on pieni kylä Suomussalmen itä-/kaakoisosassa. Raatteen tien suuta saatiin pääasiassa tyhjennettyä siviileistä, eikä siellä yhteistoimintaa esiintynyt. Viiangin suunnalla rajan yli vapaaehtoisesti menneet ovat sitten ihan toinen juttu. Se yhteistoiminnan pääalue ja suurin osa evakuoimatta jääneistä siviileistä oli Juntusrannan suunnalla, jonne Raatteen tieltä on 30-40 km (siihen aikaan) tietöntä korpea.
Tai jos kategorisesti kerrotaan, että Suomussalmella rajan ylitti kaksi neuvostodivisioonaa, niin silloin mennään melko pahasti metsään. 163. Divisioona jakautui kahteen osastoon, joista vahvempi ylitti rajan Juntusrannassa ja heikompi (kuitenkin vahvistettu rykmentti) Raatteessa. 44. Divisioona saapui paikalle vasta joulukuun puolivälin jälkeen.
Tai neuvostojoukkojen heikko maaston käyttö. Suunnitelma suomalaisten päävoimien sitomisesta Raatteen suuntaan ja kiertoliike pohjoisesta ensin Kuusamontielle ja sieltä suomalaisten selustaan kirkonkylään oli suorastaan nerokas ja oli vähällä onnistua. Vetäytyminen Suomussalmen lossin taakse tapahtui viime hetkillä. Tuon n. 2 rykmentin tuominen Juntusrannan kautta osoittaa kyllä tosiasiassa taitavaa maastonkäyttöä, mihin ei "eläviä kompasseja" tarvittu. Raatteen suunnalla Purasjoen taistelu osoittaa, että koukkaaminenkin onnistui tarvittaessa. Lopputulos tosin oli heikko, mutta yritys oli hyvä.
Jos syitä puna-armeijan pysähtymiselle haetaan, perinteinen tutkimus antaa seuraavat (tiivistetyt) syyt. 163. Divisioona pysähtyi kirkonkylään ryhmittyäkseen uudelleen vesistönylitystä varten. Suomalaisten Siilasvuon johtama vastahyökkäys alkoi vain päivää ennen 163. Divisioonan aiottua hyökkäystä ja oli niin voimakas, että 163. Divisioona joutui luopumaan (toistaiseksi) hyökkäysaikeistaan ja keskittymään suomalaisten hyökkäyksen torjumiseen. Koska 163. Divisioona oli kaivautunut kirkonkylään ja suomalaiset olivat kirkonkylän itäpuolella, määräsi 9. Armeija jatkamaan puolustautumista ja odottamaan 44. Divisioonan saapumista paikalle. Tämän toisen divisioonan tuli sitten Raatteen tien kautta edeten hyökätä suomalaisten kylkeen idästä, jolloin Siilasvuon joukot murskautuvat kirkonkylässä puolustautuvan 163. Divisioonan ja hyökkäävän 44. Divisioonan väliin. 44. Divisioona ei koskaan toteuttanut määrättyä hyökkäystä, koska divisioonan kärkiosien saatua kosketuksen suomalaisiin Kuomasjärven-Kuivajärven kannaksella, divisioonan komentaja antoi määräyksen pysähtymisestä. On siinä se maasto tietenkin osallisena, mutta kyllä puna-armeijan omakin toiminta antaa aika hyvän vastauksen siihen, miksi liike pysähtyi.
Se Muurmannin radan kapasiteettiongelma pitää paikkansa, sillä sitä kautta piti huoltaa joukot Suomussalmen yläpuolelle niin Sallaan kuin Petsamoonkin. Kuitenkaan tieverkko ei ollut niin huonossa kunnossa kuin ohjelmassa annetaan ymmärtää, sillä neuvostojoukot rakensivat tarvittavia teitä koko syksyn (rakennustyöt kuultiin Suomussalmen puolelle). Samoin huollon materiaalia tuotiin paikalle. Lisäksi vähäluminen ja normaalia kylmempi talvi auttoi pitämään heikot tiet kunnossa. Olosuhteet eivät olleet optimaaliset, mutteivät myöskään katastrofaaliset. Puna-armeijahan kykeni jatkossa keskittämään joukkoja niin Kuusamoon, Sallaan, Suomussalmelle kuin Kuhmoonkin. Kuusamossa, Sallassa ja Suomussalmella operaatiot jäivät toteuttamatta rauhan tullessa, Kuhmossa taas 54. Divisioonan avuksi lähetetyt joukot kävivät kiivaita taisteluita.
Jälleen kerran tuli mieleen, että uusia tulkintoja ja näkökulmia on helppo löytää, jos aiemmin kirjoitettu ei ole tuttua. Käsittääkseni kuitenkin on niin, että jos MINÄ törmään asiaan, joka MINULLE on uusi, se ei välttämättä ole muille uusi.