Talvisodan hengestä ja sen syntymisestä kirjoittaa Johannes Virolainen kirjassaan
Polun varrelta. Merkintöjä ja muistikuvia ihmisistä ja tapahtumista. Otava 1993
Siinä hän nostaa kovasti esiin ( s. 174-175) AKS:n masinoiman linnoitustyön Karjalan Kannaksella kesällä 1939. Virolaisen mielestä tämä asia yhdisti Suomen kansaa.
"Niihin osallistui tuhatmäärin vapaaehtoisia kautta maan, ei vain ylioppilaita vaan miehiä kaikista ikäryhmistä ja väestöpiireistä. Kun itse olin kesällä 1939 viikon Muolaan järvikannaksella näissä töissä, havaitsin miten tämä asia yhdisti Suomen kansaa. Näillä linnoitustöillä oli suuri merkitys Talvisodan torjuntataisteluissa."
Virolainen unohtaa sujuvasti lottien, siis naisten, valtavan panoksen työmaiden muonitustehtävissä.
Olikohan tällainen synnyttämässä Talvi- vaiko Jatkosodan henkeä?
Tuolta YLE:n jutusta nostin tällaiset lainaukset:
Puna-armeijan sotilaat ruokkivat vanhuksia ja vaivaisia
Miksihän tällaista, lähes valhepropagandaa, levitetään oikein YLEN sekä "tutkijan ja historioitsijan" toimesta, mutta jätetään ikävämpi totuus kertomatta? Pääosa matkasta Kintismäen leirille käveltiin ankarassa pakkasessa ja lähinnä tiettömässä erämaassa ja umpihangessa.
Suomussalmella vangiksi jääneitä kymmeniä suomalaisia Neuvostoliitto kohteli eurooppalaiseen tapaan eikä pannut toimeen massateloituksia tai kidutuksia. Neljätoista teloitettiin, mutta ”toisen maailmansodan mittapuulla miehittäjän hallintoa voinee luonnehtia suorastaan jalomieliseksi”, kirjoittaa Keskisarja.
Olikohan se elämä aivan näin "auvoista" kuin Keskisarja esittää?
NL:n leiriolosuhteista saa hieman realistisemman kuvan vaikkapa täältä:
Talvisodan suomussalmelaiset siviilisotavangit
http://heninen.net/raatteentie/kohtalot/jk_f.htm
Kirjoittaja opiskelee Joensuun yliopistossa Suomen historiaa neljättä vuotta.
Kirjoitus on lyhennelmä Kirjoittajan tekemästä seminaarityöstä. Työ esitettiin hyväksytysti 6.2.2001 professori Tapio Hämysen johtamassa Joensuun yliopiston Suomen historian seminaari II:ssa .
3. Kintismään
3.1. Siirtyminen leirille
Matkaa tehtiin ensin noin kuudenkymmenen kilometrin päähän Uhtualle, jossa oli välietappi. Suomen ja Uhtuan väliselle matkalle oli usein varattu autokyyti. Siitä jatkettiin jalan ja hevosilla Kintismän metsätyömaalle. Reitti kulki Keski- ja Ala-Kuittijärven sivuitse Uhtualta etelään.
3.2. Olot leirillä
Leirielämä vaati veronsa. Työ oli raskasta ja ruoka huonoa ja riittämätöntä. Asuinoloissakin oli toivomisen varaa. Huterat parakit olivat kylmiä huolimatta siitä, että ne oli sullottu täyteen ihmisiä ja että leirialueella työskentelevät lämmittivät niitä jatkuvasti. Kun vielä otetaan huomioon puutteellinen hygienia ja heikohko terveydenhuolto, on pidettävä ihmeenä, että "vain" parisenkymmentä lasta ja vanhusta menehtyi.
Luin eräästä kirjasta kuvauksen kuinka nuo Suomussalmelaiset siviilivangit palasivat kesäkuussa 1940 Suomeen ja eräs nainen sylki päin NL:n rajavartijaa. Tämä ihmetteli suomalaisnaisen käytöstä. Tämän samaisen naisen kaikki pienet lapset, muistaakseni 3, olivat kuolleet tuon Kintismän leirimatkan aikana. Kaikkein pienin imeväisikäinen oli paleltunut kuoliaaksi jo menomatkalla vaikka äitinsä yritti pitää häntä lämpimänä itseään vasten. Sinne jotoksen varteen hankeen äiti lopulta heitti kivikovaksi jäätyneen muutaman kuun ikäisen vauvansa... Siis kaikkien muidenkin pienet lapset kuolivat tuolla reissulla, osa jo menomatkan aikana pakkasessa käveltäessä. Samoin monet vanhuksistakin menehtyi samoihinin syihin eli kylmään, nälkään ja tauteihin.
Työkiintiöt oli älyttömät ja "ansiot" ei riittäneet edes "ruokaan". Se taisi olla enimmäkseen vieläpä säkkitavaraa, josta sopi alkaa leipoa...
Suurin osa miespuolisista ja parhaassa iässä olevat naiset pantiin puusavottaan. Töistä maksettiin palkkaa 4,5 ruplaa päivässä. Suurin osa palkasta meni ruokaan, sillä esimerkiksi lautasellinen velliä maksoi ruplan ja kolmekymmentä kopeekkaa. Lisäksi leivästä piti maksaa erikseen. Vangeille luvattiin normit ylittävästä työstä lisää palkkaa, mutta tämä lupaus ei toteutunut.
Mikäli vielä oikein muistan, niin Kintismäen leiriä ei ollut olemassakaan ennen suomalaisten vankien saapumista, vaan se rakennettiin talvipakkasessa ja ns. pystymetsään pikaisesti tehtyinä "robusteina" pyöröhirsirakennuksina. Työkaluina olivat lähinnä vain sahat ja kirveet.