Venäjän presidentti Boris Jeltsin esitti kesällä 1992 Suomen valtiovierailunsa yhteydessä tasavallan presidentti Mauno Koivistolle yhteisen suomalais-venäläisen historiantutkijoiden komissio perustamista selvittämään Kremlin salaisesta arkistosta Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historian epäselvyyksiä ja saloja.
Koivisto suhtautui asiaan kielteisesti ja esitti perusteluksi ettei historian tutkijoille tulee antaa lupaa päättää siitä, mitä asioita julkistetaan ja mitä jätetaan salaisuudeksi.
Jeltsin perusti mainitun venäläis-suomalaisia suhteita Kremlin arkistosta asiakirjojen perusteella selvittelevän tutkimuskomissio heti Suomen vierailunsa jälkeen - Koiviston kielteisen kannan takia ilman suomalaisia tutkijoita.
Kremlin arkiston suomalais-neuvostoliittolaisen aineiston venäläisen tutkimuskomission perustamisen uutisoi Moskovassa mm. Kommersant-lehti ja Helsingissä Helsingin Sanomat 27.8.1992.
Kremlin salaista arkistoa tutkivat erikseen presidentti Jeltsinin antamilla tutkimusmääräyksillä vuosina 1992-94 venäläinen historoitsija, kenraali Dmitri Volkogonov ja kirjailija Edvard Radzinski.
Volkogonov tutki ja selvitti Kremlin arkistosta Neuvostoliiton toisen mailman sodan aikaisen sotakabinetin määräyksiä. Radzinski keräsi arkistosta aineistoa Stalinin elämänkertaa varten. Radzinski on nyt tehnyt teatterikasikirjoituksen O.V. Kuusisesta.
Joulukuussa 1991 Moskovan televisio näytti, miten Neuvostoliiton viimeinen presidentti, Mihail Gorbatshov, luovutti uuden Venäjän tuoreelle presidentille, Boris Jeltsinille, muun muassa Kremlin salaisen arkiston avaimen.
Myöhemmin Jeltsin kertoi tukkansa nousseen pystyyn, kun hän ryhtyi avustajineen tutkimaan Kremlin salaisen, kolme suurta huonetta lattiasta kattoon, käsittäneen arkiston asiapapereita.
Jeltsin avustajineen löysi Kremlin arkistosta myös Molotovin-Ribbentropin sopimusten salaiset lisäpöytäkirjat ja Neuvostoliiton sota-aikaisen valtiojohdon kaikkien jäsenten allekirjoittaman käskyn 21.000 puolaisen sotavangin murhaamiseksi Katynin metsään.
Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatsovhan julisti aiemmin vuonna 1989 Kremlissä kansanedustajien kongressissa edustajille, ettei lisäpöytäkirjoja ole tehty, koska todisteita ei löydy!
Toimittaja Martti Valkonen kertoo kirjassaan “Suomettaminen jatkuu yhä” (Tammi, 1998) varsin seikkaperäisesti Kremlin salaisesta arkistosta ja sitä koskevista Suomen poliittisen eliitin toimista tilanteessa, jolloin Venäjän halllitus vuonna 1992 esitti Suomen hallitukselle arkiston tutkimista ja salojen (rikosten) julkistamista.
Valkosen kirjassa kansliapäällikkö Jaakko Kalela kertoo vuoden 1998 haastattelussaan, miten presidentti Jeltsinin Kremlin arkiston salojen julkistaminen yritettiin Suomen puolelta estää.
Valkonen mainitsee kirjassaan kirjailija Edvard Radzinskin kertoneen syksyllä 1996 Helsingissä tutkineensa Kremlin arkistoa useita kuukausia ja tutustuneensa siellä luvuttomaan määrään asiakirjoja ja nähneensä arkistossa paljon aineistoa Suomesta.
Venäläis-suomalaisia suhteita koskevaa Kremlin aineistoa tutkinut venäläisten historiantutkijoiden komissio sai tutkimustyönsä valmiiksi syksyllä 1993 ja luovutti raporttinsa ja johtopäätöksensä presidentti Jeltsinille.
Tulkinta, että presidentti Jeltsin olisi salannut raportin Suomelta, ei ole uskottava. Suomessa viljelty väite ettei Kremlin arkiston laajassa Suomi-aineistossa ole mitään salaista tai yllätyksellistä, ei varmuudella ole totta.
Toisaalla pelkästään kansallisen historiatutkimuksen tarpeet edellyttävät kiirellistä Suomen julkista rahoitusta ja myös suomalaisten tutkijoiden panosta Kremlin arkiston laajan Suomi-aineiston selvittämiseksi ja tutkimiseksi.
Venäläisten tutkijoiden mukaan Kremlin arkiston valtaisassa Suomi-aineistossa on runsaasti mm. Neuvostoliiton kesäkuun 1944 Kannaksen suurhyökkäystä koskevia asiakirjoja ja tuhansien Suomessa eri leireillä olleiden Neuvostoliiton kansalaisten kuulustelupöytäkirjoja.
Toisaalla tiedämme ettei salaaminen mitenkään sopinut jo Stalinin terrorissa lähisukulaisiin menettäneen presidentti Jeltsinin vuosien 1992-94 avoimeen, Kremlin arkiston aineistoa koskevaan toimintatapaan. Jeltsin itse puhuikin NKP:n ja KGB:n rikosten arkistosta.
Avoimen toimintatapansa mukaisesti Jeltsin toimitutti eri maiden hallituksille (mm. Ruotsille, Saksalle, Ranskalle, Tsekille, Slovakialle, Unkarille, Japanille, Isolle-Britannialle ja Irlannille) niiden pyytämiä arkiston asiakirjoja. Ystävällismielinen Venäjän naapurimaa, Suomi, ei voinut olla poikkeus.
Hyviä kysymyksiä Agricolan historian pohdintoihin luonnollisesti ovat:
1) Mikä julkinen viranomainen vastaanotti Suomessa syksyllä 1993 presidentti Jeltsinin perustaman historiakomission venäläis-suomalaisia suhteita ja salaisuuksia koskevan raportin?
2) Mikä julkinen viranomainen Suomessa teki syksyllä 1993 salassa ensiksi päätöksen venäläisten historiantutkijoiden raportin vastaanottamisen salaamisesta ja sitten erikseen päätöksen itse raportin salaamisesta?
3) Miksi tutkiva juornalismi, tutkimuslaitos tai riippumattomuuttaan kalottavat historiantutkijamme eivät ole hakenut Helsingin hallinto-oikeudesta raportin salaamispäätöksen poistamista ja raportin julkistamista?
Professori Heikki Ylikankaan sanoin: “Mikään ei ole kuitenkaan salattua muutoin kuin tullakseen lopulta julki.”
Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia