JariL kirjoitti:Sen kaltaisia "aikeita" kuin legitiimeistä turvallisuusintresseistään huolehtiminen Neuvostoliitolla tietenkin oli, jonka esitän nyt lisäyksenä.
Legitiimi turvallisuusintressi=vahvemman oikeus? Tätä Paasikivi taisi termillä tarkoittaa.
Nimim. JariL suvaitsee esittää oikeistolaista
ilveilyään pres. J. K. Paasikivestä. Mainitsin että "
elintärkeät edut" ovat sanonnan
legitiimit turvallisuusintressit synonyymi. Kun se käännetään näin ilmenee, että suurvallalla on tietysti silloin kun sen
elintärkeitä intressejä uhataan todellakin
vahvemman oikeus puolellaan, ts. sillä on sellaisessa tapauksessa aihetta keskittää niukkoja resurssejaan pikkuvaltiota vastaan yllin kyllin. Esim. pres. John F. Kennedy uhkasi Kuubaa kolmannella maailmansodalla (ydinsodalla) vuonna 1961, kun Kuuba yritti sijoittaa neuvostoliittolaisia ydinohjuksia alueelleen, eli Yhdysvaltojen intressipiiriin vaikka Kuuballa kuului alueidensa yliherruus. Yhdysvallat rikkoi siten Kuuban itsemääräämisoikeutta. Jos pikkuvaltio (kuten Kuuba) tai Suomi alkaa Erkon (tai Fidel Castron) tapaan kukkoilla kun sen pitäisi nöyrästi pyytää, syntyy tietenkin tilanne jossa toteutetaan
legitiimin turvallisuusintressin eli
elintärkeiden etujen vaatima, ts.
toteutetaan vahvemman oikeus. Muissa tapauksissa se ei tietysti käy koska suurvallankin kuitenkin niukat resurssit eivät riitä kaikkialle mutta kylläkin kohteisiin jossa sen
elintärkeät edut ovat uhattuina kuten Leningradissa oli asianlaita. Itse tosin arvelen, että sota muodostui Stalinille henkilökohtaiseksi arvovaltakysymykseksi, mikä luettakoon ennenkaikkea Suomen olemattoman (tai kompromissikyvyttömän) diplomatian syyksi (ja Stalinin henkilön - tämä oli - ehkä - päättänyt näyttää suomalaisille,, että häntä ei kohdeltaisi niin kuin Erkko teki. Olihan Stalin pyrkinyt - omalta kannaltaaan katsoen - kaikkessa mahdollisessa osoittamaan joustavuutta neuvotteluissa).
Tosiasia on, ettei Suomella ollut ensinkään Leningradia uhkaavaa aseistusta. Sen sijaan pienelläkin maalla on yhtä legitiimi oikeus puolustaa omia kansainvälisesti tunnustettuja maa- ja merirajojaan
En vaivaudu vastailemaan muiden puolesta, kuunneltakoon mikä oli Stalinin huolenaiheena tämän omasta suusta. J.K. Paasikivi totesi näet kirjassa
Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-41, WSOY, Helsinki 1958) neuvotteluista Kremlissä että siellä sanottiin:
Minä: [eli Paasikivi] ”Te puhutte aivan kuin Suomi uhkaisi Neuvostoliittoa sodalla”
Stalin: ”Emme pelkää hyökkäystä Suomen taholta, mutta Englanti tai Saksa voi harjoittaa painostusta pakottaakseen Suomen osallistumaan hyökkäykseen Neuvostoliittoa vastaan”
Kuten tiedämme,
Suomi ja Saksa hyökkäsivät sitten yhdessä Suomen alueelta alkaen Suomen osalta 10.7.41.
Stalin ei maininnut sanallakaan, että hyökkäys olisi toteutettava sillä hetkellä Suomessa olevalla varustuksella. Esim. Koiviston meritukikohtaan olisi kaiketi ainakin voinut asentaa Leningradiin yltävät tykit. Oli sinänsä riittävää, että Koiviston tykeillä vartioitiin Leningradin merialuetta ja Kronstadtia. Stalin ei liioin maininnut että joidenkin tykkien olisi tullut yltää aina Leningradiin ydinkeskustaan. - En ole aiemmin kuullutkaan, että väitettäisiin, että jokin Neuvostoliiton toivoma järjestely ei olisi ollut sellainen, ettei Leningradin turvajärjestelyt Suomen alueelta tulevaa hyökkäystä vastaan olisi edellyttänyt sitä. Mutta ehkä tässä arvellaan, että Stalinilla oli oikeus olla huolestunut vain alueista niiden senhetkisillä varusteilla? Oliko tämän väitetty huoli ehkä perusteeton koska siinä huomioitiin myös sellainen mikä tämä oletti tapahtuvan tulevaisuudessa. Ehkä Stalinilla ei ollut oikeutta olla huolissaan tulevasta
vahvemman oikeudellaan?
Silloin kun Neuvostoliitto toteutti vaatimuksensa tällä
vahvemman oikeudellaan, oli pikkuvaltio Suomi hukassa niin kuin Suomi oli sen noin 50 vuoden ajan, jonka maamme oli
"suomettunut" sodan seurauksena. Kolmen suuren tapaamisessa Teheranissa oli päätetty, että Suomi kuuluu Neuvostoliiton etupiiriin. Tästä oikeisto maassamme sittemmin syytti Kekkosta – joka parhaan kykynsä mukaan taisteli Suomen ulkopoliittisen liikkumavaran lisäämiseksi tilanteessa, jonka maassamme harjoitettu oikeistolainen sotapolitiikka oli aiheuttanut. Ensin liataan ja kun toinen sitten parhaan kykynsä korjaa jälkiä sanotaankin että ”tuokin, joka on tuossa lian keskellä on liannut” sen sijaan että mentäisiin nurkkaan häpeämään niin kuin sotapoliitikkojen olisi pitänyt mennä. Suomi oli syksyllä 1944 siinä haaksirikkossa, johon Suomen vihamielinen asenne Neuvostoliittoa kohtaan oli sen ajanut. - Varsin looginen seuraus oli lopputulos,
suomettuminen, erilaisten Erkkojen ja Rytien kukkoilusta Neuvostoliitolle.
Suomihan oli ”oikeassa”. Pikku Suomen itsenäisyydestä jäi vain rippeet, siitä piti Erkko & C:on politiikka huolen oikein maan perusteellisesti. Sinänsä tämä oli tietysti looginen päätepiste itään päin suuntautuneelle sotapolitiikalle. Tietysti asiat olisivat voineet olla toisin, mutta maahan kaatuneita Erkkoja ja Rytejä on turha itkeä.
Jostain syystä eivät erilaiset JariL:t ilveilleet enää sodan jälkeen eikä kukaan muukaan - kun elettiin Zhdanovin komennossa maassamme. Suomi sai toki passittaa Neuvostoliiton
legitiimit intressit roskakoppaan muutamaksi vuodeksi, mutta siihen se loppuikin. Samalla tavoin Suomi passitti Neuvostoliiton
legitiimit turvallisuusintressit roskakoppaan ennen talvisotaa. Seuraukset saimme kokea, Erkon itketettyä suomalaisia ensin kolmen kuukauden ajan, Moskovan rauhassa. Mutta, hyvä ilveilijä JariL, arvelet, että Sinulla on varaa ilveillä suurella saavutuksella, talvisodalla?
Toivotko vielä nykyisinkin enemmän evakkoja Suomeen, hyvä JariL? Sinullehan ei riittänyt 30.000 evakkoa, vaan katsoit että Suomi saavutti talvisodalla yli kymmenkertaisen evakkomäärän, 433.000 evakkoa, josta kiitit talvisotaa? Muut olisivat arvioineet, että evakot olivat kielteinen ilmiö, mutta Sinusta se oli saavutus?? Syyksi ilmoitit Kolmesta muskettisoturista ilmenevän johtolauseen "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". Et ole lopettanut vaikutteiden ottamista "Kolmesta muskettisoturista" vielä? Usein tosin puhutaan runebergiläisistä ihanteista tai minun kovin privaatissa vokabuläärissäni, niin, jääköön sanomatta.
Eduskuntaa ei sivuutettu laittomasti vaan eduskunta teki juuri ne päätökset jotka sen tulikin tehdä.
Niinpä. Eduskunta teki juuri niin kuin sen piti. Kun Suomi ”joutui Neuvostoliiton äkillisen hyökkäyksen” kohteeksi tästä ”äkillisestä Neuvostoliiton hyökkäyksestä” - jota oli Suomessa valmisteltu yli puoli vuotta - ilmoitettiin eduskunnalle – sen valmistelusta ei tietenkään kerrottu mitään.
Eduskunta päättää sodasta ja rauhasta Suomen perustuslain mukaan. Perustuslaki heitettiin roskakoppaan, niin kuin suurvaltojen legitiimit turvallisuusintressitkin. Oikeuttavaksi perusteeksi esität että niin tehtiin muuallakin. Niin todella tehtiin. Mutta "paha tapa ei ole lakikaan", sanotaan tuomarinohjeissa. En oikein ymmärrä miksi arvelet, että Suomessa olisi saatu rikkoa perustuslakia siksi, että muualla tehtiin niin??
Eduskunnan ulkoasiain valiokunnan puheenjohtaja Väinö Voijonmaa totesi yksityiskirjeesssä kesäkuussa 1941
”Niin että arpa on heitetty, olemme siis akselivaltio, vieläpä mobilisoidut hyökkäystä varten... Tähän ovat herrat meidät ajaneet. Kourallinen miehiä on ottanut vastuulleen kaiken tämän.
Mutta eduskunta teki siis kyllä ne päätökset, jotka sen annettiin tehdä, siitä olemme samaa mieltä. Se sivuutettiinkin laittomasti, juuri siksi että sen ei annettu tehdä niitä päätöksiä jotka olisivat kuuluneet sille, esim. päättäminen sodasta ja rauhasta. Ne päätökset olivat jo Ryti ja Mannerheim tehneet joskus puoli vuotta aikaisemmin kun nämä keskenään päättivät että Suomi liittyisi natsirintamaan. Suomesta ei kuitenkaan tehty tuolloin vielä natsivaltakunnan (Kolmannen valtakunnan) protektoraattia. Leningradin repimistä Suomessa tietysti odotettiin. Voi miten sitä haikailtiinkin, Mutta natsit eivät sitten olleetkaan voittajia.
Eduskunnan ulkoaisainvaliokunnan puheenjohtaja Väinö Voijonmaa kutsui menettelyä peräti ”vallananastukseksi”. Valta Suomessa oli lähinnä keskittynyt lähinnä Rytille ja sotilasasioissa Mannerheimille ja laajemmin sotakabinetille (Kallion eläessä osittain tällekin). Parlamentaarinen demokratia oli syrjäytetty ja Suomi oli pikemminkin oikeistodiktatuuri, jossa erityisesti organisoitu radikaali työväenliike oli kielletty ja vainottu. Poliittinen oppositio oli tukahdutettu. Kun poliittisen opposition toiminta oli tukahdutettu se näkyi tietysti sen kannattajien määrässä paitsi kansakunnassa harjoitetussa politiikassa. Kansaa oli johdettu harhaan (josta, ja sotamenestyksistä, aiheutui talvisodan aikana syntynyt paljon puhuttu talvisodan ihme, 'yhtenäisyys').
Kansalla ei missään tapauksessa kerrottu että maallamme olisi ollut mahdollisuus pysytellä sodan ulkopuolella maallemme edullisella vaihtokaupalla Neuvostoliiton kanssa. Sen sijaan katsoi Erkko joka uskoi että tilanne oli sellainen, joksi nimim. Emma-Liisa kuvasi sen, että
joten valittavana oli kummalla tavalla haluttiin hävitä, kunnialla vai häpeällä.Tuolloin uskottiin yleisesti, että oikeus lopulta voittaa ja kansakunta voi nousta uudelleen sotilaallisen tappion jälkeen, koska se antoi esimerkin seuraaville polville, mutta kaikki oli lopussa, jos "häpeällisesti" alistuttiin.
Erkon ym. mielestä oli vaan siis kysymys siitä, miten tuhota Suomi, kaatuen saappaat jalassa vai passiivisena. Valittavana oli kuitenkin myös
kamikazesodan lisäksi Neuvostoliiton esityksen hyväksyminen tai ainakin, joka tapauksessa oman esityksen ekeminen. Erkko katsoi kuitenkin, että oli parempi itkettää suomalaisia, sen sijaan että olisi hyväksynyt naapurin ”elintärkeät edut” (eli Leningradin turvallisuusedut) ja valitsi Suomen kansan puolesta sille
kamikazesodan lähettäessään sähkeensä 9.11.39 katkaista enemmät neuvot neuvottelijoillemme Moskovaan. Tosin Erkko ei uskonut siihen, että sähkeen seuraus olisi sota, valitettavasti. Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä, tietenkään, enkä tarkoita että Erkko olisi ollut moitittava sen vuoksi, vaan sitä, että oli kovin valitettavaa, että Suomella oli ulkoministerin virassaan Erkko.
... on myös hyvä aina välillä esittää tämä kysymys: "Miksi Neuvostoliitto erotettiin Kansainliitosta?"
Kamikaze-tempauksilla on yleensä sellainen puoli, että ne saavuttavat yleisen mielenkiinnon ja pienet saavat sympatiat. Siten esim. Kansainliiton raato, eli Ranska ja Englanti sekä eräät etelä Amerikan maat erottivat Kansainliitosta Neuvostoliiton. Tämä jäikin Kansainliiton viimeiseksi päätökseksi. Siihen tuo aikansa elänyt liiton raadon toiminta loppuikin. "The final significant act of the League was to expel the Soviet Union in December 1939 after it invaded Finland", sanotaan Wikipediassa, joka jatkaa: "The onset of the Second World War demonstrated that the League had failed in its primary purpose, the prevention of another world war. There were a variety of reasons for this failure, many connected to general weaknesses within the organization. Additionally, the power of the League was limited by the United States' refusal to join"
http://en.wikipedia.org/wiki/League_of_Nations
Kansainliiton tynkä teki siis kuolemaa. Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin sitten YK joka otti tehtäväkseen samat tehtävät kuin ne, joissa Kansainliitto oli epäonnistunut. Mm. Yhdysvallat liittyi YK:hon.
Kansainliitosta eronneisiin kuului esim. Japani, Italia ja tietysti Hitlerin hallitsema Saksa joka erosi tämän valtaan nousun jälkeen vuonna 1933 mutta silti oletetaan, että Kansainliitto oli 1939 jokin jalo, yleinen "kansainvälistä oikeudenmukaisutta" valtapolitiikan seassa jakava elin. Se oli loppuaikoina lähinnä Englannin ja Ranskan sekä näiden siirtomaiden järjestö. YK ei tietenkään erottanut Neuvostoliittoa, päinvastoin kuin Kansainliitto. Ehkäpä Neuvostoliitto erotettiin siksi, että Ranska ja Englanti halusivat itselleen kansainvälistä mainetta joidenkin silmissä, mene ja tiedä. Niinpä esim. Ruotsi äänesti Neuvotoliiton erottamista koskevassa äänestyksessä tyhjää mutta Suomen ja Neuvostoliiton asiat hyvin tunteva (?) Dominikaaninen tasavalta äänesti erottamisen puolesta. Kansainvälisten suhdanteiden häilyvyyttä osoittaa se, että liittoutuneiden Suomen valvontakomission jäsen Englanti oli tuolloin Neuvostoliiton erottamisen kannalla. Se oli tosin ennen natsihyökkäyksiä 1940, jolloin Englannin asenne kansainvälisissä kysymyksissä muuttui.
Ulkoministeri Litvinovin aikoihin sillä oli paikallista merkitystä esim. Itämeren turvallisuuspolitiikassa vuodesta 1934 eteenpäin. Toiselle maailmansodalle se ei tietenkään mahtanut yhtään mitään. Siksi voi vain kysyjältä kysyä: Niin, entä sitten? Kuinka niin? Miksi kysyt tuollaista?
Presidentti Ryti esitti palavassa radiopuheessaan 26.6.41 että ”rauhaa rakastava kansamme, joka toista vuotta on jännittänyt voimansa äärimmilleen rakentaakseen maansa edellisen sodan jäljiltä on taas joutunut raa'an hyökkäyksen kohteeksi.” Hyökkäyksen … ”tarkoituksena on ollut maamme itsenäisyyden tuhoaminen ja kansamme orjuuttaminen". Ryti jatkoi "suurta syytöspuhettaan":
Neuvostoliitto hankki rauhanteossa itselleen sotilaallisesti edullisen lähtöaseman uuden hyökkäyssodan varalta. Tehdäkseen Suomen täysin suojattomaksi, NL vaati Hangon meritukikohtaa ja Sallan radan rakentamista.
Siten Rytin oman palopuheen mukaan oli Suomen idänpuolustus roimasti alentunut, itse asiassa sellaista ei käytännössä ollut. Kuitenkaan Neuvotoliitto ei toteuttanut noita pahoja "aikeitaan" eikä hyökännyt. Käsitykset Neuvostoliiton "aikeista" jäävät siten vain väitteenvaraisiksi fantasioiksi.
Edelleen Ryti mainitsi, että
Tässä tarkoituksessa NL:n pää- ja ulkoasiain komissaari Molotov, Berliinin neuvotteluissa 12.-13.11.1940 vaati Saksalta vapaita käsiä päättää tilinsä Suomen kanssa ja likvidoida tämä maa. Me olemme Saksan valtakunnankanslerille mitä syvimmässä kiitollisuudenvelassa siitä, että hän silloin päättävästi torjui NL:n vaatimukset.... Me emme vihaa NL:n paljon kärsineitä kansoja, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen tuskin kukaan voi meiltä odottaa, että me pukeutuisimme surupukuun sen johdosta, että Molotov ja hänen kanssaan politiikasta vastuulliset piirit nyt ovat joutuneet oman shakaalipolitiikkansa uhreiksi.
Siinä tuo sanonta on
vapaita käsiä päättää tilinsä Suomen kanssa ja likvidoida tämä maa, jota täällä on käsitelty. Tällöin on täällä ilmennyt, että Rytin sanonta olikin natsipropagandaa. Oikein olisi ollut sanoa että ehdotuksessaan natsi-Saksalle
Neuvostoliitto esitti, että se takaisi rauhan Itämeren alueella sekä Saksan ilmoittamat taloudelliset intressit Suomessa, mutta edellytti tällöin, että saksalaiset joukot vedettäisiin pois Suomesta.
No olipa niin tai näin, Neuvostoliitto ei kuitenkaan toteuttanut luuloteltua ”
shakaalipolitiikkaansa” vaan tyytyi talvisodassa saamiinsa alueisiin. Sen
shakaalipolitiikka ei näkynyt muualla kuin Rytin esityksessä. Esityksessään Ryti perusteli sitten Suomen siirtymistä itse aggressiiviseksi
shakaaliksi Saksan vanavedessä hankkien haltuunsa leijonan, eli natsi-Saksan, jälkeensä jättämiä palasia, eli osia Neuvostoliitosta (hyökkäysvaiheessa). Sitten pääsimmekin vihdoin - neljän vuoden yritysten jälkeen – tavoitteeseemme, Tali-Ihantalan linjalle, jossa voitimme sodan suurissa torjuntavoitossamme. Silloin tulikin 33:n rauhanopposition aika, jotka olivat tietysti maanpettureita (ollessaan eri mieltä Ryti-Mannerheim-Linkomiehen kanssa) joten eduskunta kylläkin silloinkin teki ne päätökset jotka sen pitikin tehdä. Se vaati tosin eduskunnan pitämistä pimennossa, opposition tukahduttamista vankeudella ja turvasäilöillä, vasemmiston kieltämistä yms. mutta demokratiaa puolustettiin ja isänmaatamme Syvärillä – ensin jotta olisimme saaneet edullisen aseman sotiessamme, ja sitten vallatut alueet pantiksi, tulevien rauhanneuvottelujen varalta ja sitten vasta päääsimme ihan oikeasti tavoitteessamme Tali-Ihantalassa, jolloin voitimmekin koko sodan. Siten voitimme sodan torjuttuamme Neuvostoliiton ”shakaalihyökkäyksen” Tali-Ihantala-linjalla.
Siinä näemme, että pikkuvaltio voi kyllä pikkuvaltiona unohtaa että Neuvostoliitto on suurvalta (Erkon ohje Paasikivelle) ja katsoa että Neuvostoliiton
legitiimit intressit eli elintärkeät edut tai vahvemman oikeus
ovat vain tapa jolla Neuvostoliitti vastoin oikeudenmukaisuuden vaatimusta (= Suomen edun vaatimus) perustelee hyökkäyksellisiä tavoitteitaan, jotka ilmenivät (käytännössä) torjuntavoitoissamme Tali-Ihantalan seuduilla.
Seuraukset Suomen harjoittamasta aggressiivisesta ja ekspansiivisesta sotapolitiikasta Neuvostoliittoa kohtaan tiedämme: suomettuminen 50 vuodeksi.
Edelleen, joulupukki tulee muuten pian! :)
Semmottii...