TV-sarja ”Täällä Pohjantähden alla” on nyt käsitellyt sotaa edeltävät osuudet. Tämä on 1xA4:n tiivistelmä sotaa edeltävästä vuodesta. Pääasiallisena lähteenä on Mikko Uolan: ”Seinää vasten vain”.
Vallankumoukselliset levottomuudet kehittyivät Venäjällä talvella 1917 siihen pisteeseen, että keisari luopui vallasta 15.3.1917. Tämä oli vallankumouksen ensimmäinen vaihe, jossa vallan otti väliaikainen hallitus. Levottomuudet saivat entistä rajumman käänteen varsinkin armeijan keskuudessa. Heti seuraavina päivinä mm. Helsingissä talvehtivan laivaston matruusit nousivat kapinaan upseereitaan vastaan, joita ammuttiin kymmenittäin Helsingin kaduille ja meren jäälle.
Tähän aikaan Suomen työväestön edustajilla (SDP) oli eduskunnassa ehdoton enemmistö ja nopeita uudistuksia alettiin toteuttaa parlamentaarista tietä. Kansankokoukset alkoivat kuitenkin vaatia mm. tsaarin ajan virkamiehiä erotettavaksi. Painostus kasvoi kevään kuluessa ja entiset poliisit useilla paikkakunnilla syrjäytettiin ja korvattiin työväen järjestyskunnilla eli miliiseillä. Käytännössä järjestysvoima oli siirtymässä hallituksen (eli senaatin) alaisuudesta työväenjärjestöille. Porvarit olivatkin huolissaan laillisuuden säilymisestä.
Seuraavina kuukaisina työväen asenteet radikalisoituivat ja ”suora toiminta” sai enenevästi kannatusta. Uhkavaatimuksia esitettiin sekä työnantajille että hallitukselle. Toukokuussa syntyi lakkoja maataloudessa, jossa työväki vaati mm. 8-tunnin työaikaa. Syntyi myös väkivaltaisuuksia, kun jopa isäntiä yritettiin poistaa omilta toukopelloiltaan syyttäen heitä lakkorikkureiksi.
Kunnallishallinnon uudistus oli hallituksessa vireillä, mutta työväestön vallankumouksellinen kärsimättömyys vaati välittömiä muutoksia ja kaupungeissa järjestettiin lakkoja ja väkivaltaisuuksia virkamiesten vaihtamiseksi työväen edustajiin. Venäläistä sotaväkeä osallistui näihin levottomuuksiin. Sotilaiden kuri oli koko ajan löystynyt ja niiden mielivalta kasvoi siviilejä kohtaan, joka ilmeni mm. varasteluna ja ryöstelynä. Tästä syystä alettiin perustaa turvakaarteja eli suojeluskuntia, joihin aluksi osallistui myös työväkeä. Työväen johto ja lehdistö alkoivat kuitenkin nopeasti nähdä suojeluskunnat uhkana vallankumouksen toteutukselle. Niinpä päätettiin perustaa työväen järjestyskaarteja eli punakaarteja vallankumouksen tavoitteiden turvaamiseksi.
Syksystä alkaen pyrkivät sekä suojeluskunnat että punakaartit hankkimaan aseistusta. Marraskuussa tapahtui Venäjällä toinen vallankumous, jossa bolsevikit ottivat vallan. Tämä antoi kannatusta ja intoa tehdä Suomessakin väkivaltainen vallankaappaus. SDP:n johto kuitenkin epäröi. SDP ja ammattijärjestöt (SAJ) yrittivät kontrolloida tilannetta ja perustivat vallankumouksellisen keskusneuvoston, joka antoi eduskunnalle ”Me vaadimme” uhkavaatimuksen. Kun lokakuussa valittu uusi eduskunta ei vaatimuksiin suostunut, aloitti SAJ yleislakon 13.11. Tätä poliittista painostuslakkoa määrättiin miliisin rinnalla valvomaan punakaartit, jotka saivat valtuudet takavarikoida elintarvikevarastoja, suorittaa kotitarkastuksia aseiden löytämiseksi sekä ”pidättää työväelle vihamieliset henkilöt”.
Viikon kestäneen lakon aikana syntyi useita yhteenottoja, joissa kuoli 19 henkilöä. Lakon jälkeen Suomi ei enään rauhoittunut vaikka se sai itsenäisyydenkin. Kumpikin osapuoli aseistautui kiivaasti. Eduskunnan ja hallituksen arvovalta oli hiipunut ja SDP:n ote punakaarteista lipsui. Hallitus julisti 25.1. suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Tämä oli punakaarteille avoin sodan julistus - ”senaatti oli tunnustanut lahtarikaartit omiksi kätyreikseen”. Vallankumous julistettiin virallisesti aloitetuksi 26.1. ja punakaartit mobilisoitiin.
Muutaman kahakoinnin jälkeen Etelä-Suomen suojeluskuntalaiset piiloutuivat, siirtyivät pohjoiseen, vangittiin tai teloitettiin. Oltiin siirtymässä avoimen sisällissodan vaiheeseen, jossa olivat vastakkain punaiset ja valkoiset. Vallankumoushallinto ja punakaartin ylin johto olivat jyrkästi kieltäneet väkivallan siviiliväestöä kohtaan, mutta kaarteissa oli runsaasti väkivaltaista, rikollista ja edesvastuutonta ainesta.
Kapungeista lähteneet ”lentävät kolonnat” terrorisoivat maakunnissa ja auttoivat paikallisia maksamaan vanhoja kalavelkoja. Valtansa aikana punaiset tappoivat yli tuhat siviiliä, eniten talonpoikia ja sivistyneistöä. Lehdissä kerrottiin myös useista julmista kidutuksista. Kun nämä tiedot levisivät valkoisten puolelle, siitä seurasi ankara koston kierre punaisten hävittyä sodan.