Vallankumous Suomessa 95 vuotta sitten

[Olavi Lehto]

Jos SDP olisi syksyn vaaleissa säilyttänyt enemmistönsä, niin ”Me vaadimme” –lista olisi toteutettu ja tarve vallankumoukselle olisi oleellisesti vähentynyt. ”Me vaadimme” ei sisältänyt mitään ylettömän vaikeasti nieltävää (kuten talonpoikien ajoa kolhooseihin) vaan asioita jotka pääosin myöhemmin toteutuivat.

Eivät tosiaan olleet.

Valitettavasti asiaan vaikuttivat muutkin asiat. Pahoin pelkään, että jos SDP olisi ollut vallan kahvassa ja julistanut punakaartit hallituksen joukoiksi, suojeluskunnat olisivat nousseet kapianaan (vrt. Espanja).

Mainitulla tempulla olisikin tod.näk. käynyt kuten kuvasit. Oma arvaukseni on, että SDP olisi kohta vaalien jälkeen hajonnut kahtia, joista maltillinen puoli olisi edennyt tavalla, joka ei nosta aseellista konfliktia. Jyrätä ei olisi voinut koska mm. tapahtumat Pohjanmaalla olisivat ilmeisesti kulkeneet saman suuntaisesti kuin mikä toteutui historiassamme. SDP:n ”bolsevikki-siipi” olisi tietenkin jäänyt haikailemaan vallankumouksesta.

Sivuhyppynä: Täyden kympin esimerkki vallankumouksen terrorista on tsaari-perheen teloitus!

[jsn]

Jos SDP olisi syksyn vaaleissa säilyttänyt enemmistönsä, niin ”Me vaadimme” –lista olisi toteutettu ja tarve vallankumoukselle olisi oleellisesti vähentynyt. ”Me vaadimme” ei sisältänyt mitään ylettömän vaikeasti nieltävää (kuten talonpoikien ajoa kolhooseihin) vaan asioita jotka pääosin myöhemmin toteutuivat.

Luulisinpa, ettei kyse ollut niinkään itse Me vaadimme-listan asioista vaan siitä, kuka ne saa toteuttaa. Radikaalisiipi katsoi, että hetki oli koittanut ja se voitaisiin menettää ellei toimittaisi nopeasti. Tilannetta ei voi tarkastella erillään Venäjän tapahtumista.

[MM]

Nimim. Niitä sun näitä esittämään kysymykseen omiin joukkoihin suunnatusta tykkitulesta. Olen merkinnyt muistiin Mannerheimin elämänkerrasta seuraavan kohdan. Tapahtui Galitsiassa syksyllä 1917 venäläisten joukkojen kurin ollessa jo höltynyt. Ei kai liity Suomen vallankumoukseen muuten kuin että Mannerheim uuteen meininkiin "sopeutumattomana" kohta erosi ja tuli Suomeen.

"Yksi divisoonistani oli vaihtumassa ja sen divisioonan komentaja, jonka piti ottaa kaista haltuunsa, ilmoittautui minulla. Kysyin kenraalilta voiko hän luottaa joukkoihinsa, mutta epäilykseni tuntui käyvän hänen kunnialleen. Kerroin hänelle, että olin varmuuden vuoksi suunnannut muutamia tykkejä sitä aluetta kohti, johon hänen joukkojensa oli leiriydyttävä.

Puolen tunnin kuluttua kenraali tiedotti, että joukot kieltäytyvät menemästä ampumahautoihin. Heti kun ensimmäiset ammukset räjähtivät lähellä leiriä, oli tilanne pelastettu ja niin tuntui olevan kenraalin kunniakin"

[Albert Ravila]

Nimim. Niitä sun näitä esittämään kysymykseen omiin joukkoihin suunnatusta tykkitulesta. Olen merkinnyt muistiin Mannerheimin elämänkerrasta seuraavan kohdan. Tapahtui Galitsiassa syksyllä 1917 venäläisten joukkojen kurin ollessa jo höltynyt. Ei kai liity Suomen vallankumoukseen muuten kuin että Mannerheim uuteen meininkiin "sopeutumattomana" kohta erosi ja tuli Suomeen.

"Yksi divisoonistani oli vaihtumassa ja sen divisioonan komentaja, jonka piti ottaa kaista haltuunsa, ilmoittautui minulla. Kysyin kenraalilta voiko hän luottaa joukkoihinsa, mutta epäilykseni tuntui käyvän hänen kunnialleen. Kerroin hänelle, että olin varmuuden vuoksi suunnannut muutamia tykkejä sitä aluetta kohti, johon hänen joukkojensa oli leiriydyttävä.

Puolen tunnin kuluttua kenraali tiedotti, että joukot kieltäytyvät menemästä ampumahautoihin. Heti kun ensimmäiset ammukset räjähtivät lähellä leiriä, oli tilanne pelastettu ja niin tuntui olevan kenraalin kunniakin"

Tässä on kuitenkin kyse täysin toisenlaisesta toiminnasta, kuin mitä "Niitä sun näitä" tarkoitti. NSN viittaisi Paavo Haavikon mainintaan siitä, kuinka kokonainen rykmentti tuhottiin tykistötulella. Tuossa marskin mainitsemassa tapauksessa ei ilmeisesti tullut henkilövahinkoja lainkaan.

[Vetehinen]

Jos valtalaki olisi saatettu voimaan olisi sisällissota ehkä vältetty.

Valtalakihan käsittääkseni faktisesti teki Suomesta itsenäisen, koska ylintä päätäntävaltaa olisi käyttänyt Suomen eduskunta.

Valtalakia kannattivat sosiaalidemokraatit ja osa oikeistoa.

Toinen osa oikeistoa vastusti valtalakia ja katsoi, että laki on vahvistettava Venäjällä, joka on käytännössä itsenäisyyden vastainen pyrkimys. Itsenäisyyttä vastustaneet oikeistolaiset voittivat.

[Emma-Liisa]

Jos valtalaki olisi saatettu voimaan olisi sisällissota ehkä vältetty.

Valtalakihan käsittääkseni faktisesti teki Suomesta itsenäisen, koska ylintä päätäntävaltaa olisi käyttänyt Suomen eduskunta.

Valtalakia kannattivat sosiaalidemokraatit ja osa oikeistoa.

Toinen osa oikeistoa vastusti valtalakia ja katsoi, että laki on vahvistettava Venäjällä, joka on käytännössä itsenäisyyden vastainen pyrkimys. Itsenäisyyttä vastustaneet oikeistolaiset voittivat.

Pitää paikkansa, että oli SDP innokkain itsenäisyyden ajaja kesällä 1917. Kahdesta syystä: sillä oli eduskunanssa enemmistö ja Venäjällä piti valtaa väliaikainen hallitus. Eli kysymys ei ollut abstraktista itsenäisyydestä, vaan oman valta-aseman lisäämisestä.

Sykysn vaalien jälkeen taas porvaristolla oli enemmistö ja se halusi eroon bolsevistisesta Venäjästä. Taas kysye oli myös omasta valta-asemasta.

Pelkkä itsenäisyysjulistus ei riittänyt joulukuussakaan, piti saada tunnustus ensin Venäjältä ja sitten muilta mailta, sekä lisäksi hallituksella piti olla maa oman armeijan "hallussa".

Näin ollen olennainen kysymys kesän valta-aseman kohdalla kuuluu: oliko väliaikaisella hallituksella sellainen ote Suomessa oleviin venäläisiin joukkoihin, että se olisi voinut ajaa tahtonsa läpi niiden avulla? Jos ei ollut, niin miksi eduskunnan enemmistö ei kieltäytynyt tottelemasta hajottamista ja jatkanut toimintaa (kuten Ranskan vallankumouksessa kolmas sääty)?

Jos jäteteään kysymys vaalien laillisuudesta sivuun (käytännössä SDP ne tunnusti, koska niihin osalistui mutta tietenkin puhe laittomuudesta saattoi vaikuttaa osallistumiseen), niin syksyn vaaleilla valittu eduskunta ilmensi enemmän kansan tahtoa, sekä siksi että valitsijat tiesivät mistä oli kyse valitessaan edustajansa (vuonna 1916 valittu eduskunta oli valittu päättämään ihan toisenlaisista asioista - tai olemaan sodan takia toimeton) ja siksi, että osanotto vaaleihin oli huomattavasti vilkkaanpaa (1916 osanotto oli ennätyksellisen laimeaa).

[Vetehinen]

Jos valtalaki olisi saatettu voimaan olisi sisällissota ehkä vältetty.

Valtalakihan käsittääkseni faktisesti teki Suomesta itsenäisen, koska ylintä päätäntävaltaa olisi käyttänyt Suomen eduskunta.

Valtalakia kannattivat sosiaalidemokraatit ja osa oikeistoa.

Toinen osa oikeistoa vastusti valtalakia ja katsoi, että laki on vahvistettava Venäjällä, joka on käytännössä itsenäisyyden vastainen pyrkimys. Itsenäisyyttä vastustaneet oikeistolaiset voittivat.

Pitää paikkansa, että oli SDP innokkain itsenäisyyden ajaja kesällä 1917. Kahdesta syystä: sillä oli eduskunanssa enemmistö ja Venäjällä piti valtaa väliaikainen hallitus. Eli kysymys ei ollut abstraktista itsenäisyydestä, vaan oman valta-aseman lisäämisestä.

Miksi osa oikeistoa halusi estää itsenäisyyden ja pitää Suomen Venäjän osana?

[Emma-Liisa]

Miksi osa oikeistoa halusi estää itsenäisyyden ja pitää Suomen Venäjän osana?

Vastaus on tuossa edellä.

Miksi ylipäänsä oletat, että ihmisten olisi pitänyt haluta itsenäisyyttä, joka oli hyppy tuntemattomaan?

[Vetehinen]

Ehkä oikeisto halusi pitää Suomen mieluimmin Venäjän osana kuin antaa itsenäisen Suomen eduskunnan päättää Suomen omista laieista.

Joku motiivi tuohon tietenkin täytyy olla. Jotkut hyötyivät siitä, että Suomi säilyy Venäjän osana ja siksi halusivat estää itsenäistymisen.

[MM]

Miksi ylipäänsä oletat, että ihmisten olisi pitänyt haluta itsenäisyyttä, joka oli hyppy tuntemattomaan?

Minulle on tullut käsitys lukiessani historiavaihetta säätyvaltiopäivistä, keisarivallan aikaisesta eduskunnasta, senaatista ja kenraalikuvernööreistä, että vasemmiston itsenäisyysajatus ja eduskuntavallan tavoittelu perustuivat tuona ajanjaksona koettuihin pettymyksiin välttämättömien lakiuudistusten vesittymisestä edellämainittujen instanssien toimesta lisättynä kotimaisella porvaristolla.
Eduskunnan itsenäistä valtaa tarvittiin, jotta se olisi saanut jotain kunnollista aikaan.
Säätyvaltiopäivillähän ei työväellä ollut ollut edustusta ollenkaan ja kunnallisvaaleissa oli varallisuuden mukainen äänioikeus.

K.J.Ståhlbergin elämänkerrassa on esim. kertomus maaliskuun vallakumouksen ajoilta, kun Kerenskin väliaikaiselle hallitukselle piti viedä esitys Suomen valtakunnanlaeiksi annettavasta manifestista ja sitä viemässä olivat porvariryhmien edustajien lisäksi mm. Kuusinen, Gylling ja Manner vasemmistosta, niin junaneuvotteluissa viimeksimainitut vaativat tärkeimpien sosiaalilakien sisällyttämista annettavaan manifestiin, mutta porvarit äänestivät, siis junassa, vain autonomian palauttamista koskevien lakien sisällyttämistä, jolloin esityksiä olisi tullut kaksi, mutta kun Kerenski oli luvannut ottaa vain yhden esityksen, porvarien esitys annettiin, jolloin vasemmiston edustajat irtaantuivat turhautuneina koko lähetystöstä.

[Emma-Liisa]

K.J.Ståhlbergin elämänkerrassa on esim. kertomus maaliskuun vallakumouksen ajoilta, kun Kerenskin väliaikaiselle hallitukselle piti viedä esitys Suomen valtakunnanlaeiksi annettavasta manifestista ja sitä viemässä olivat porvariryhmien edustajien lisäksi mm. Kuusinen, Gylling ja Manner vasemmistosta, niin junaneuvotteluissa viimeksimainitut vaativat tärkeimpien sosiaalilakien sisällyttämista annettavaan manifestiin, mutta porvarit äänestivät, siis junassa, vain autonomian palauttamista koskevien lakien sisällyttämistä, jolloin esityksiä olisi tullut kaksi, mutta kun Kerenski oli luvannut ottaa vain yhden esityksen, porvarien esitys annettiin, jolloin vasemmiston edustajat irtaantuivat turhautuneina koko lähetystöstä.

Ståhlberg oli lakimies eli ilmeisesti hän katsoi, ettei pidä sotkea "perustulakia" (autonomian palauttamista) ja tavallisia lakeja, koska jos edellinen on kunnossa, niin jälkimmäiset tulevat aikanaan.

PS. Oliko nämä sosiaalilait hyväksytty jo eduskunnassa mutta keisari jättänyt ne vahvistamatta?

[MM]

Juuri tuo oli Ståhlbergin ja oikeiston kanta. Maaliskuun manifestiin ei pitänyt heidän mielestään sekoittaa muuta kuin Suomen oikeusasemaa koskevia lakeja. Sosiaalilait olivat olleet jos useastikin eduskunnassa, mutta jääneet eduskunnan hajoittamisien ja monivaiheisen hyväksymismenettelyn jalkoihin. Senaatti ja kenraalikuvernöörihän olivat keisarin valtaa ja eduskunta teki vain esityksiä näille. Ståhlberg oli kovasti valtalakia vastaan ja piti sitä edesvastuuttomana poikkeamana alueelle, jossa ei ollut laillista perustaa, jota hän yli kaiken korosti ja josta häntä jopa pilkattiin.
Vaikka Ståhlberg oli nuorsuomalaisen puolueen sosialistisiipeä, niin yllättävän porvarillinen vaikutelma kirjasta jäi. Paljon nykyistä yleistä historiakäsitystä porvarillisempi. Mutta sosiaalilakeja ja varsinkin maanvuokralakia hän edisti oman ryhmän kannasta huolimatta.

Kirja oli Yrjö Blomsted'in K.J.Ståhlberg vuodelta 1969. Kuivakka esitys kaikkine puolueäänestyksineen, mutta ns. sortovuosista Tarton rauhaan -jakso vei kyllä mukanaan. Käsittelee paljon myös kielikysymystä suomi/ruotsi/venäjä.

[nylander]

PS. Oliko nämä sosiaalilait hyväksytty jo eduskunnassa mutta keisari jättänyt ne vahvistamatta?

Osa oli, osa ei. SDP (tai sen puoluetoimikunta) vaati manifestiehdotuksessaan eduskunnan jo hyväksymien kieltolain, työväensuojelulain, ammattientarkastusta koskevan lain sekä tapaturmavakuutuslain vahvistamista.

Niiden lisäksi SDP vaati manifestiin kirjausta kokonaan uusiin lainsäädäntötoimiin ryhtymisestä sairaus-, vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuksen aikaansaamiseksi.

"Sosiaalipakettiakin" laajakantoisempia olivat kuitenkin sosialistien vaatimukset kunnallisen äänioikeuden laajentamisesta yleiseksi ja yhtäläiseksi sekä torpparivapautuslain säätämiseksi, joita niitäkin siis yritettiin saada manifestitekstiin. Eduskunta oli tosin 1908 hyväksynyt vahvistamatta jääneet kunnallislait, mutta uudessa tilanteessa ne eivät enää kelvanneet sosialisteille sellaisinaan.

On vaikea kuvitella, että porvarillisten puolueiden silmämääränä olisi ollut pelkästään "perustuslaillinen" näkökohta ja halu torjua Venäjän väliaikaisen hallituksen (jonka puheenjohtajana tässä vaiheessa, ennen ns. heinäkuunpäiviä, tunnetusti oli ruhtinas Grigori Lvov, ei Kerenski) sekaantuminen, koskapa heinäkuussa, valtalain hyväksymisen jälkeen, vastaavia estoja ei ollut. Sama pätee kääntäen tietenkin myös sos.dem. puolueen kannanottoihin vastaavina ajankohtina.

[Emma-Liisa]

Eduskunta oli tosin 1908 hyväksynyt vahvistamatta jääneet kunnallislait, mutta uudessa tilanteessa ne eivät enää kelvanneet sosialisteille sellaisinaan.

Uusi kunnallislaki hyväksyttiin yksimielisesti jo heinäkuussa 1917. Oli siten aika ennenaikaista todeta jo maaliskuussa yhteistyön "mahdottomuus" porvaripuoleiden kanssa. Sehän kyllä oli kautskylainen linja, ja ihminenhän tunnetusti tulkitsee aina jonkun kehikon läpi.

Eiköhän kuitenkin enemmän vaikuttanut konkreettinen tilanne: samaan aikaan kun odotukset pikaisista uudistuksista nousivat pilviin, todellinen tilanne romahti (työttömyys, elintarvikepula, inflaatio). Lisättynä mahdollisuudella vaikuttaa ei-parlamentaarista tietä.

Oli epäilemättä onnetonta, että uudistuksia ei tehty ajoissa. Yksi syy oli, että huomio keskittyi liikaa Venäjän-suhteisiin. Svinhufvudkin piti aina puhemiehenä eduskunnan avajaisissa puheen, josta seurasi eduskunnan hajoitus.

Toisaalta pitää muistaa, että porvaripuolueiden yhtenäisyys syntyi vastauksena sosialistien radikalisoitumiselle ja marraskuun suurlakon aikaiselle väkivaltaisuudelle kesti vain sisällisodan ajan. Sotien välillä SDP pystyi käyttämään tätä hajanaisuutta hyväksi. Vielä helpommin tarvittavia liittoalaisia uudistusten tekoon oli löytynyt ilman kapinaa.

Ihmisluontoon kuitenkin kuuluu erehtyä, joten toisin kuin Heikki Jansson talvisodan kohdalla, en edellytä, että ihmisten olisi pitänyt pystyä näkemään ennalta, että 1) vallankumousyritys epäonnistuu (eikä voisi edes onnistua, jos Neuvosto-Venäjä ei auta) 2) uhrit ovat valtavat 3) SDP ei saavuta samaa asemaa kuin muissa Pohjoismaissa

[nylander]

Uusi kunnallislaki hyväksyttiin yksimielisesti jo heinäkuussa 1917.

Hm, se yksimielisyys taisi kesällä 1917 olla hyvin suhteellinen käsite. Jo keväästä, huhti-toukokuusta, lähtien järjestysvaltakysymyksen ohella juuri kiista kunnallisen vallan järjestämisestä alkanut lopullisesti tulehduttaa ja myrkyttää kahtia jakautuneen yhteiskunnan osapuolten välejä. Yhä paheneva elintarvikekysymyshän oli paljolti sidoksissa juuri kunnalliseen vallankäyttöön. Tilanne johti paikallistasolla jo varhaisessa vaiheessa vakaviin levottomuuksiin (kevään ns. kunnallinen vallankumous tai pikemminkin sen tyhjiin rauennut yritys), jotka jo rikkoivat porvarien ja sosialistien välejä paikoin peruuttamattomalla tavalla. Jos sosialisteja syytetään kyvyttömyydestä malttaa mielensä ja odottaa laillisin muodoin toteutettavia uudistuksia, niin yhtä lailla voidaan asettaa mielekkyydeltään kyseenalaiseksi porvarien takertuminen täysin joustamattomaan legalismiin tilanteessa, jossa yhteiskuntasuhteet kaikkinensa olivat joutuneet muutoksen tilaan.

Kirjoitit tässä viestiketjussa jokin aika sitten, että myös Ruotsissa oli lakkoja ym., mutta ne tukahdutettiin. Mielestäni todellinen asianlaita oli koko lailla toinen: siellä valittiin kompromissien ja konsensuksen (tässä terminä tietenkin anakronistinen) tie. Ruotsissahan oli jo huhtikuussa 1917 Västervikistä lähtenyt vyörymään yli maan ns. nälkäkapinaliike, johon sulautui perustuslaillinen kriisi - ennen muuta kysymys yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Tilanne kulminoitui 1917 kesäkuun 5. päivän "kravalleihin" Tukholmassa (joista useista kirjoista tuttu valokuva Gustav Adolfin torilta, missä kansanjoukkoja rauhoittamaan pyrkivä Brantig sekundantteineen kiirehtii pois sinne tänne säntäilevien poliisiratsukkojen kavioiden tieltä). Carl Göran Andrae tiivistää kirjassaan Revolt eller reform. Sverige inför revolutionerna i Europa 1917 - 1918 (1998) kriisitilanteen laukeamisen seuraavasti:

Revolt eller reform? På ett sätt kan man säga att det politiska etablissemanget i Sverige kompromisserade pä så sätt att hotet om en revolt användes för att driva fram en reform.

Bo Stråth (Norstedts Sveriges historia 1830 - 1920, 2012) nostaa "Ruotsin tien", "ruotsalaisen kompromissin" avainhahmoksi kolme merkittävää poliitikkoa: sosialistien Hjalmar Brantingin, liberaalin vasemmistoporvarin Karl Staaffin (asenteita kuvaavasti tätä 1915 kuollutta Ruotsin pääministeriä maan yläluokka vihasi hänen reformihakuisen ja työväestöä ymmärtävän politiikkansa vuoksi niin silmittömästi, että antoi teetättää erityisiä tuhkakuppeja Staaffin kasvokuvin, johon painaa sikarinsa sammuksiin; niitä näkee vieläkin Tukholman museoissa) sekä kolmantena maltillisen oikeistopoliitikon, niin ikään pääministerinä toimineen Arvid Lindmanin.

Suomessa kaikki meni toisin. Kykyä kompromissiin tekoon historiallisessa tilanteessa ei ollut - tuskin haluakaan. Jos tällä kertaa jätettäisiin sosialistien lukemattomin kerroin luetellut synnit hetkeksi sivuun, niin muistelen itsensä Jutikkalan aikoinaan kirjoittaneen Tampereen historiassa, että kaupungissa oli erittäin itsetietoinen ja taitava (ja häikäilemätön) porvarillinen valtuusto, joka harjoitti vastustajansa kanssa ikään kuin varjonyrkkeilyä ja aina lopuksi tanssi alta pois. Missään ei lopultakaan annettu myöten. Sama koski Turkua. Jonkinlainen "vallankumouksen J-käyrä" ja syvä frustraatiokriisi on näiden suurten kaupunkien kohdalla hahmotettavissa.

Kunnallislait (ja 8 tunnin työaikalaki) siis hyväksyttiin Heimolan salissa 14. heinäkuuta, mutta silloin jo voimakkaan, venäläisen sotaväen tukeman ulkoparlamentaarisen painostuksen luomissa yltyvän yhteiskunnallisen sekasorron oloissa. Kuten tunnettua valtalain kaataminen lykkäsi myös kunnallislakien vahvistamisen silloisten ihmisten mielissä tietymättömään tulevaisuuteen. Se tapahtui sitten keskellä syvää poliittista ja yhteiskunnallista kriisiä 16. (vai oliko 15.?) marraskuuta. Mutta silloin "kaartinmuodostus" ja molemminpuolinen aseistautuminen olivat jo pitkällä. Muistaakseni punakaartin sodan tutkija Jussi T. Lappalainen näki aikanaan tilanteen viimeistään marraskuussa 1917 itseään ruokkivana eskalaatiokriisinä, joka ei enää ollut pysäytettävissä.

PS Tietenkään Suomen ja Ruotsin tilanteet eivät ole sellaisinaan rinnnastuskelpoisia, koska Suomen tapahtumat olivat tietyssä määrin osa Venäjän vallankumousta, mutta jonkinlaiset vertailut ovat mielestäni silti perusteltuja.