Tapio Onnela kirjoitti:Kaisa Kyläkoski kirjoitti:Itse en kestänyt katsoa ekaa jaksoa kuin viisi minuuttia. Mitä h*lvetin merkitystä on sillä, että vaakunaeläimemme on Ruotsin vallan ajalta ja sen valitsema?
Niin, no jos nyt yleensä on sitä mieltä, ettei historialla ja menneisyyden tuntemisella ole mitään väliä, niin ei sitten varmaan kannata tätä ohjelmasarjaa seurata. Mielestäni erityisesti ja nimenomaan Suomen vaakunan historian käsittely oli hieno lähtökohta ohjelmalle.
Näin minäkin olen tottunut ajattelemaan. Jos ihmistä nyt ylipäänsä "historia huvittaa", niin luulisi myös tällaisten historiallisten yksityiskohtien jo ns. yleisen tiedonintressin kannalta herättävän tarkkailijassa kiinnostusta ja motivoivan lisätiedon etsimiseen. Mitä nyt tähän nimenomaiseen Upsalan-esimerkkiin tulee, niin olen tuomiokirkossa käydessäni tarkkaan silmäillyt Willem Boyn työtä olevan Kustaa Vaasan hautamonumenttia muutenkin kuin Suomen vaakunan ensiesiintymisen takia tai vaikkapa Johan Gustaf Sandbergin kirkon kuoriin 1830-luvulla tekemiä kuuluisia muraalimaalauksia; viimeksi mainituthan eivät niinkään kerro siitä siitä,miltä esim. Moran kirkolla näytti, kun Vasa-sukua oleva Gustav Eriksson pakoretkellään nostatti taalalaistalonpoikia kapinaan. Sen sijaan ne ovat aitoja todistuskappaleita alkavan ruotsalaisen kansallisromantiikan fantasioista. Olen hyvilläni siitä, että aikoinaan sain ohjausta pääkiinnostukseni Suomen historian ohella juuri Skandinavian, Venäjän ja Baltian sekä ylipäänsä Itämeren altaan rantamaiden historiaan. Yhä edelleenkin juuri näiden lähialueiden historian tukikurssit näyttävät kuuluvan opintovaatimuksiin ainakin Suomen historiassa ja taidehistoriassa. Jotakuta toista saattaavat kiinnosta vaikkapa Kaakkois-Aasian muinaiset kulttuurit. Itseäni huvittaa historiassa eniten kaikki se, mikä on suhteellisen lähistöllä sekä helposti ja omin silmin tavoitettavissa. - Olen näin pitkään jaaritellut omista mieltymyksistäni, enkä oletakaan, että ne ketään sellaisinaan kiinnostaisivat. Otin esille ne vain siksi, etten lainkaan ymmärrä, miksi naapurimaiden historian pitäisi herättää jonkinlaisia kansallisia kaunantunteita tai "ressentimenttejä".
Tänään sunnuntaina katsoin tv:stä toisen osan
Suomi on ruotsalainen -sarjasta. (Jotkut tässä ketjussa tuntuvat sekoittavan sen Yle Teemalla lähetettävään mielestäni kuivakiskoisempaan
Kuninkaittemme jäljillä -sarjaan.) Haastateltujen tutkijoiden kommentteja oli toki kiintoisaa seurata, mutta pääasiassa oli kyse niistä kansallisista vääristymisä puhdistetuista näkemyksistä, jotka suomalaisittain ovat tuttuja jo professori Matti Klingen 1970- ja1980-luvun teoksista (erityisesti
Bernadotten ja Leninin välissä sekä
Kaksi Suomea.) Esille tulivat "klingeläiset" teemat Suomen asemasta Ruotsin yhtenäisvaltakunnan integroituna osana, meren yhdistävä, ei erottava merkitys sekä keskusta-periferia-aihepiiriin liittyvät kysymykset. Koomiselta tuntuva pikkuseikka oli, että ohjelman juontaja (nimeltään muistaakseni Juhani Seppänen) opetti katsojaa, ettei Suomen näkökulmasta ole mielekästä puhua mistään "Ruotsin vallan ajasta", mutta hetkeä myöhemmin puhuttaesssaan prof. Markku Kuismaa käytti itse juuri tuota ilmaisua! Dick Harrison selitti tuttua teemaa Sveaborg-Viaporin merkityksestä Ruotsin historian suurisuuntaisimpana ja kalleimpana rakennushankkeena, mutta vältti ottamasta kantaa siihen, rakennettiinko linnoitus hyökkäystä (Klingen näkemys) vai puolustusta varten. Jälkimmäistä, perinteistä tulkintaahan puolustaa edelleen mm.Klingen seuraaja Meinander.
Teemu Keskisarja kommentoi Ruotsin-aikaa niin ikään ihan järkeenkäyvästi, mutta hänen haastattelustaan jäi kuitenkin mieleen väite, jonka mukaan sillä, että valtakunnan itäosan väestö pääosin puhui vain suomea , ei menneinä vuosisatoina ollut minkäänlaista ideologista vaan ainoastaan käytännöllinen merkitys. Muistan joskus joutuneeni käymään lävitse Renvallin oppilaan Erkki Lehtisen paksun tutkimuksen
Hallituksen yhtenäistämispolitiikka Suomessa 1600-luvulla. Siinä asiasta annetaan perin toisenlainen kuva. Tällaiset ristiriidat tuovat mieleen vanhan kysymyksen siitä,mikä se paljonpuhuttu "totuus" historiassa onkaan,olkoonkin että Lehtinen on edustanut vanhaa ns. kansallisesti suuntautunutta historiantulkintaa,
Ainoa kohta ohjelmassa, joka mielestäni selvästi poikkesi ohjelman tutkimuksellisesti modernin viileistä näkemyksistä, oli professori ja diplomaatti Krister Wahlbäckin vastaus kysymykseen, millä tavoin Suomi on hyödyttänyt Ruotsia. Odotuksenmukaisesti Wahlbäck totesi Suomen armeijan pysäyttäneen kahdesti puna-armeijan sen jälkeen kun Stalin oli antanut käskyn valloittaa Suomi. Kaipa siihen nyt jotain muutakin tarvittiin, vaikkapa Teheranin konferenssissa joulukuussa 1943 tehtyjä välipuheita. (Silmäilin kesällä teosta
Jättens andedräkt enkä pitänyt sen mielestäni kaikessa olennaisessa arkkikonservatiivisista tulkinnoista, olkoot sitten vaikka kuinka "komeaa vanhahtavaa ruotsin kieltä".)
Ohjelmasarjan ensi jaksossa professori Dick Harrison, kuten Tapio Onnela totesi, luonnehti ruotsalaisten tietoisuutta Ruotsin ja Suomen yhteisestä historiasta "skandaalimaisen kehnoksi". Mitäpä sitten pitäisi ajatella vaikkapa nuoresta suomalaisesta naisesta, jolta nyt nähdyn jakson alussa arvuuteltiin, kauanko Suomi oli osa Ruotsia. Vastaus kuului: "Noin sata vuotta"! Ei Ruotsin-ajan opetus suomalaisessa perusopetuksessa ja lukiossa sentään aivan olematonta ole, vaikka niin usein väitetäänkin. Voidaan vain aprikoida, missä vika piilee, kun kaikesta huolimatta useille tuntuu opetuksen saldoksi jäävän pyöreä nolla.