JariL kirjoitti:Ehrnroothilla oli itse asiassa hyvin edistyksellinen tapa karkureiden käsittelemiseen.
Vuosalmella Oravankydössä teloitettiin tiettävästi 13.7.1944 yksi JR 7:n karkuri pikaoikeuden jälkeen. (Kulomaa - Nieminen Teloitettu totuus s. 306, 11./JR 7)
http://kotisivu.suomi.net/brantberg/Ehrnrooth.htm
Isänmaamme kestää paremmin leikkauksen, jolla se vapautetaan sotilasvalansa rikkoneista pelkureista, kuin tappion, johon armeijan kurittomuus johtaisi.
Lieneeköhän tämäkin taas Onnelan mielestä asiaton viesti...?
Paavo Rintala Sodan ja rauhan äänet, Otava 1967
Sivut 197-198: "Meitä palasi toistakymmentä JR seitsikon miestä sotasairaalasta ja meidän mukana tuli täydennysmiehiä rykmenttiin. Komentaja otti meidät vastaan ja jakoi kahtia niin kuin vuohet ja lampaat. Komentaja oli muutenkin aika jyrkkäpuheinen mies. Nyt se piti puhuttelun täydennysmiehille ja halusi kai kasvattaa niiden moraalia, kun ne tulivat suoraan siviilielämästä sotaan. Se puhe alkoi näin: Te Pohjanmaan miehet, te kesselimahat, te viljanpiilottajat! Nyt te jouduitte sellaiseen paikkaan, että jos vihollisen luoti ei satu, niin oma luoti sattuu varmasti!
Joissakin kirjoissa mainitaan kuinka Vuoksen yli uineita peloteltiin linjaan palauttamisen yhteydessä tähän malliin, että seuraavalla kerralla on omat KK:t asemissa, joten toista kertaa ei olisi takaisin yrittämistä elävänä.
Oliko suomalaisillakin "omat antamassa KK:llä taustatukea" kuten oli naapureidenkin laita?
Siitä kuuluisasta keskityksestä Äyräpään kirkonmäelle löytyy monta kuvausta:
Tykistön mies ja sotahistorioitsija Martti Sinerma kirjoitti 454 -sivuisen elämänkerran Ehrnroothista ja siinä hän mainitsee ammunnan kellonajankin ihan minuutilleen.
Kirjassaan Sinerma kertoo sivulla 245-246:
"Kello 15.33 tykistön tulenjohtaja ilmoitti, että kirkonmäellä on parikymmentä miestä antautumispuuhissa; jotakin valkoista heiluteltiin siellä seipäännenässä. Tieto kulki nopeasti komentopaikalle. Jos kirkonmäki menetettäisiin, olisi koko JR 7:n lohkon vastaranta vihollisen hallussa. Nyt olisi tärkeätä estää lisäjoukkojen tulo sekä rannan hyväksikäyttö. Ehrnroothin ratkaisu oli yksinkertainen: - Koko tykistö ja kaikki heittimet, kirkon tukikohtaan - tulta!
Komentajan asema ei sillä hetkellä ollut mitenkään herkullinen, mutta mäki kuhisi vihollisia. Lihavampaa maalia tuskin olisi löytynyt. Kello 15.40 kohdistettiin sillanpäähän kaikkien raskaiden aseiden voimakas tulitus. Vihollisia kaatui kymmenittäin mutta todennäköisesti myös vangiksi antautuneita omia miehiä. Oli kysymyksessä pakkotilanne; ammuttiin jotta voitaisiin pelastaa enemmän. Sodan vaihtoedhdot ovat usein: paha ja vielä pahempi. Tämä tapaus on kuitenkin sellainen, jonka Ehnrooth haluaisi saada pois mielestään."
Sinerma Martti Adolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä
WSOY, 1981, 454 s., 1. painos
2. Divisioonan JALKAVÄKIRYKMENTTI 49 sodassa vv.1941-44
Toimituskunta (eversti evp. Tapio Petsara, rovasti Toivo Seppälä, kenr.majuri evp. Esko Vahla, kauppat. maisteri Lauri Jantunen)
Helsinki 1981 JR 49:n historiatoimituskunta
Sivu 198:
"Urhoollisia yksittäisiä taistelusuorituksia tehtiin päivän aikana. Viimeisinkin vastarinta JR 7:n sillanpääasemassa murtui heinäkuun 7 p:n aikana. Kello 15.45 tulitti oma tykistö Äyräpään kirkonmäkeä, kun 84 viimeistä puolustajaa antautui."
"Tapahtumasarja oli JR 7:n komentajalle harmittava ja heinäkuun 7 p:nä hän antoi seuraavan rykmentin päiväkäskyn.
"Tyrjän Rykmentin sotilaat!
Häpeällisesti on päättynyt kunniakkaasti aloittamamme puolustustaistelu Äyräpään sillanpääasemassa. Vieras joukko, jolla ei ilmeisesti ole ollut edes alkeellisinta sotilaskuntoa, on kerran toisensa jälkeen pettänyt ja juossut pakokauhuisena laumana karkuun ennen kuin vihollinen on edes siirtynyt hyökkäykseen.
Äyräpäänharjun lohkolla torjuivat I ja II Pataljoonamme, Krh. - ja Tykkikomppaniamme, eräät III Pataljoonan osat sekä rykmentin jääkärit ja pioneerit 20.6.alkaen kolmattakymmentä vihollisen hyökkäystä ja tuottivat viholliselle mitä raskaimpia tappioita. Kaikki sen raivokkaimmatkin, ylivoimaisin joukoin ja panssarivoimin tekemät hyökkäykset lyötiin takaisin, ja sillanpää oli lujasti Tyrjän miesten käsissä, kun sen puolustus siirtyi vieraitten tehtäväksi.
Tänään, samaan aikaan kun vieraat viimeisen kerran juoksivat vihollista karkuun, kehittyi Saimaan rykmentin vastahyökkäys sillanpään oikealla siivellä niin menestykselliseksi, että sillä pian on koko entinen puolustuslohkonsa hallussaan. Me olemme vartiossa Vuoksen pohjoisrannalla, Musta- ja Vasikkasaaressa. Näistä asemista ei yksikään mies saa lähteä muutoin kuin ylimmän johdon käskystä. Tarvittaessa on näissä asemissa taisteltava viimeiseen mieheen.
Luotan siihen, että rykmenttini samoin kuin Lampijärvellä, Hartosissa, Siiranmäellä ja Äyräpään sillanpääasemassa näyttää viholliselle, ettei Tyrjän Rykmentin mies väisty asemastaan, vaan torjuu ankarimmatkin hyökkäykset. Olette eilen ja tänään omin silmin nähneet, miten uudet aseet ovat alkaneet iskeä puolestamme. Luotan Teihin sotilaani, ja Te voitte täydellä syyllä luottaa minuun."
"Kaunis-Aadof" osasi taktikoinnin merkityksen siinäkin, mitä omaan maineeseen tuli. Hän veti pois oman JR 7:n miehet, siis ne rippeet mitä enää oli jäljellä, hyvissä ajoin pois Äyräpäänharjun sillanpäästä ennen kuin se menetettiin. Siten menetys ei kohdistu hänen rykmenttiinsä. Ei siis ihme jos JR 49:n historiikissa (2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 49 sodassa vv. 1941-44) on aika erikoinen esipuhe sivulla 6. Sen on kirjoittanut tuon rykmentin viimeinen komentaja evl. Tapio Peitsara, viimeinen JR 49:n komentaja.
Siinä sanotaan aika kitkerään sävyyn, kuinka Siiranmäen ja Vuosalmen taisteluista on "kunnian vienyt tuo yksi rykmentti" ja sen komentaja. Samalla unohtaen että 2.D:aan kuului toinenkin rykmentti eli JR 49. "Annettakoon kunnia kaikille niille, joille se kuuluu."
---
Aake Jermo:
Teräsmyrskyssä loppuun asti. Äyräpään-Vuosalmen suurtaistelu kesällä 1944, Otava 1980
Tämä kirja kertoo samanlaisen tarinan sivuilla 307-310 Jyvänpiilottajien paluu. Myös sivulla 297-298 Ehrnroothin erehdys -luvussa sivutaan samaa aihetta. Siinä Aatu haukkui sotasairaaloista palanneet uhaten ampumisella karkureita ja kätteli hiipparit ja karkurit.
Sivuilla 307-310 Jyvänpiilottajien paluu
(Kyse oli maanviljelyslomalla olleiden parinkymmenen miehen ryhmän paluusta sekavissa olosuhteissa Vuosalmelle)
S. 309: "Siirryttyään lomalta palanneiden eteen hän puhui tykkänään toisessa äänilajissa:
- Sitten minä haluan sanoa muutaman sanan teille, te jyvänpiilottajat. Te olette maleksineen siellä kotiniityillänne sillä aikaa
(s.310) kun aseveljenne ovat täällä vuodattaneet vertaan teidänkin puolestanne.Mutta nyt olette tekin joutuneet sellaiseen paikkaan, josta moni tuskin pystyy enää omin jaloin palaamaan."
Se oli karskein ja karmein puhe, minkä Jaakko Paasonen koskaan oli kuullut.
---
Ari Rautala: "Sotiemme taistelupaikoilla", Gummerus 2004, kerrotaan
sivulla 124 Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä
mm. näin:
"Iltapäivällä oli kirkonmäellä enää hajanaista vastarintaa, joka päättyi
siellä olevien noin 30 puolustajan antautumiseen. Kaikkiaan venäläiset
saivat vajaat sata vankia. Vangit ryöstettiin, haavoittuneita ammuttiin
hengiltä tai alastomia suomalaisia ajettiin Vuokseen, jonne heidät
ammuttiin. Useimmat kuitenkin säilyttivät henkensä ja joutuivat
sotavankeuteen.
Everstiluutnantti Ehrnrootin ollessa etukomentopaikallaan seuraamassa
sillanpään viimeisiä taisteluja hän näki kirkonmäen viimeiset
tapahtumat. Hänen tulenjohtopäällikkönsä kysyi: -Mitä me nyt teemme?
Tuolloin Ehrnroot oli miettinyt hetken: Siellä on vielä omiakin, osa
vankeina, osa haavoittuneina ja osa uimataidottomina. Mutta siellä on
myös vihollisisa, jotka tulittavat kiivaasti virran yli pyrkiviä ja
jotka valmistautuvat Vuoksen ylitykseen. Se painoikin eniten
vaakakupissa ja hän olikin vastannut: -Vedä sinne koko voimallasi!
Kun KYMMENEN patteriston tuli -josta suuri osa oli raskaista- myllersi
taisteluiden ruhjomaa Äyräpäänharjua, oli eversti kääntänyt katseensa
muualle ja huokaissut tukahtuneesti: -Voi niitä onnettomia, jotka jäivät
tuonne! Niin, hän näki sitten aikanaan noita miehiä heidän palattuuaan
sotavankeudesta. Tiedusteltuaan, miltä heistä tuntui joutuessaan oman
tykistön tuleen, oli eräs paljon kokenut taistelija vastannut silmäänsä
räpäyttämättä: -Se oli kuin viimeinen tervehdys komentajalta."