Yksi aihe mitä voisi sarjassa käsitellä onkin, onko Suomi edelleen "(vanha-) ruotsalaisempi" kuin Ruotsi. Tähän suuntaan ajatukset vie Max Jakobsonin analyysi Kekkosen ja Palmen hautajaisista, jotka molemmat pidettiin 1986 (Vallanvaito s. 296-7):
Kekkosen "siunasi arkkipiispa Tuomiokirkossa, hänen muistolleen puhui ainoana tasavallan presidentti, arkun kantoivat kenraalit Narvan surumarssin säestyksellä. Kekkosen saattoivat hautaan valtio, kansakunta, isänmaa.""Palmen hautajaisia ei järjestänyt valtio vaan sosialidemokraattinen puolue. Tukholman kaupungintaloa ja koko hautajaisreittiä hallitsivat työväenliikkeen liput: punainen väri hukutti alleen sinikeltaisen. Uuden puoluejohtajan Ingvar Carlssonin pidettyä pääpuheen suoritti siviilihautaustoimituksen entinen puoluesihteeri, ulkoministeri Sten Andersson. Valtionpäämiehelle ei ollut varattu kunniapaikkaa; hän pääsi puhumaan kolmantena. Sanaa isänmaa en kuullut kenenkään lausuvan, eikä Du gamla du fria kaikunut kaupungintalossa. Ruotsin vaakunaa ei näkynyt vaan salia hallitsi sen takaseinään arkun taustaksi kiinnitetty YK:n suurikokoinen maapallotunnus. YK:n lippua kannettiin kahden punalipun ja Ruotsin lipun rinnalla arkun edellä hautajaiskulkueessa ja YK:n pääsihteeri oli kutsuttu puhujaksi. Kolmannen maailman puolesta esiintyi Intian pääministeri Rajiv Gandhi ja Sosialistisen internationaalin edustajana Willy Brandt. Sanoma oli selvä: Puolue johtaa, valtio seuraa. Murhatun pääministerin saattoivat viimeiselle matkalleen Puolue, Sosialidemokraattinen Internationaali, YK ja kolmas maailma."
"Molempien hautajaisten tarkoitus oi viestittää kansalaisille jatkuvuuden sanomaa - Suomessa valtiollisen järjestelmän, Ruotsissa puooluevallan jatkuvuutta.""
Myös tämä "puoluevallan" teema ja siihen liiittyvien tabujen on sarjassa kierretty ja ylistetty vain Ruotsin "avoimmuutta".