Kiitos teille. Pidättekö te Libanonin sodan kohdalla luotettavana tämän takana olevaa Trevor Dupuy -lähettäni?
http://www.helsinki.fi/~pjojala/3152BKirkkojaMe.html
Vakituisesta palveluksesta eronnut Yhdysvaltain armeijan eversti Trevor Dupuy teki laajan analyysin Libanonin uutisoinnista. Tuolloin Dupuy toimi New Yorkissa sijainneen "Historical Evaluation and Research Organization":in presidenttinä ja toimituspäällikkönä. Pitkässä artikkelissaan Behind the Lies in Lebanon Dupuy oli hyvin kriittinen tiedotusvälineille. Hänen organisaationsa lähetti raportista kopioita 3500:lle Amerikan sanomalehdelle, ilman että mikään näistä olisi valittanut epäreilusta kritiikistä.
Dupuy oli kirjoittanut yli 80 kirjaa sotilasaiheista, ja Libanonin tapaus ilmestyi vuonna 1986 nimellä Flawed Victory: The Arab-Israeli conflict and the 1982 war in Lebanon. Siinä missä Beirutin kiivaimmissa pommituksissa PLO:ta mukaellen 44 000 pommin tai kranaatin "mattopommituksista" ja 700 tuhoutuneesta talosta PLO:n vesillelaskemana puhuttiin, laski tämä kokenut sotakirjeenvaihtaja alle 200 painoltaan 200-500 kilon pommia. Ja Dupuy ei ole mikään Israelin ystävä.
Libanonissa oli jatkunut siis jo pitkään sisällissota ja kostoiskujen kierre. Samoina aikoina (1982) Israelin vastaisiin taisteluihin osallistuneessa Syyriassa teloitettiin yhdessä iskussa 20 000 omaa kansalaista, siis 10-20-kertainen määrä Sabran ja Shatillan leireihin verraten. Haman tapauksessa olisi uutisarvoakin, koska siitä vain aniharva Suomessa on kuullut. Vaikka suomalaisille muistutettaisiinkin vain Sabran ja Shatilan joukkomurhista, niin vähintä olisi, ettei sen varsinaistakin toimittamista pantaisi Israelin syyksi. Etenkin kun populismilla on ollut tapana tehdä juutalaisista syntipukkeja läpi historian.
Israel teki Libanonissa nähdäkseni saman virheen, johon se syyllistyy intifadoissa: se ei perusmentaliteetiltaan enää luota ulkopuolisiin - ja tämä pätee myös toimittajiin. Verrattuna Falklandin sodan tai Grenadan invaasion aikaiseen miltei täydelliseen uutispimentoon, on Israel kuitenkin suoriutunut suhteellisen puhtain paperein journalistien suhteen kansannousun propaganda-arvon huomioon ottaen.
Libanonin kohdalla toimittajien vähäinenkin estäminen oli erityisen huono ratkaisu, koska toiset kirjeenvaihtajista eivät erottaneet vuosien 1975-1976 raunioita vuoden 1982 Israelin operaation aikaansaannoksista. Eritoten Tyyron, Siidonin ja Damourin kaupungit olivat vahingoittuneet pahoin jo aiemmin PLO:n ym. kahakoissa.
Kun nykyään viitataan Israelin Libanonin operaatioon, eivät ainakaan 30-vuotiaat ikätoverini yleensä muista tätä edeltänyttä seitsemättä vuotta jatkunutta kristittyjen ja muslimien paljon verisempää sisällissotaa, Israelin pohjoisosiin tehtyjä sissihyökkäyksiä, tai ylipäänsä sitä että yhä sotaisemmaksi käynyt PLO tuli ensin Jordaniankin poisajamaksi.
Strategisesti Israelin nopea iskusarja Libanonissa osoittautui toimivaksi myöhempiin länsimaisten joukkojen vakauttamisyrityksiin nähden. Jopa Merijalkaväki, Muukalaislegioona ja erilaiset laskuvarjoukot joutuivat jättämään Libanonin, koska nämä eivät soveltuneet staattiseen rooliin etenkään itsemurhaiskuja vastaan. Esimerkiksi 23.10.1983 menehtyi 241 Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta yhdessä itsemurhaiskussa ja 58 Ranskan laskuvarjojääkäriä toisessa. 4.11. isku tappoi 60 rajavartijaa, joista alle puolet israelilaisia.