Jaakko Häkkinen kirjoitti:
Rauhanomaisen liittymisen hypoteesi ei kestä tarkempaa tarkastelua, eikä pelkkä negatiivinen evidenssi ("ei ole kirjallisia tietoja taisteluista") riitä mihinkään: lienee kulttuuriantropologisesti äärimmäisen harvinaista, että kansa tuollaisessa tilanteessa luopuu vapaaehtoisesti itsenäisyydestään. Sellainen näkemys vaatisi erikoista irtautumista ihmisyhdyskunnissa vallitsevasta "me vs. ne" -hahmotuksesta.
Paras arvaus tosiaan lienee, että prosessi sujui Suomessa yleisesti ottaen samaan tapaan kuin muuallakin Itämeren kaakkois- ja itäpuolella. Toki merkittäviä erojakin on täytynyt olla jo senkin takia, että niin hyökänneet kuin puolustautuneetkin yhteisöt olivat eri alueilla erilaisia. Mutta kun prosessi sisälsi kaikkialla väkivaltaa, niin tuntuisi todella oudolta väittää, että Suomen alue olisi tässä suhteessa muodostanut poikkeuksen. Eihän valtakunnan kokoaminen tapahtunut verettömästi edes Ruotsin puolella.
Jsn lienee toisaalta oikeassa siinä, että itsenäisyyttään puolustavasta kansasta puhuminen on ongelmallista, koska ei ollut mitään yhdessä toimivaa kansaa. Oli erilaisia paikallisia ja alueellisia yhteisöjä, jotka reagoivat tilanteeseen eri tavoilla. Vastarinnan ohella muuallakin on tietoja myös yhteistoimintaan hakeutumisesta tai passiivisesta muutokseen sopeutumisesta.
"Me vs. ne" -argumentti on sikäli hankala, että ei kai mikään todista jonkin täkäläisen yhteisön automaattisesti samaistuneen toisiin täkäläisiin yhteisöihin voimakkaammin kuin meren takana asuviin liittolaisiin tai kauppakumppaneihin. Sitä paitsi "me vs. ne" -jakolinjoja oli varmasti täkäläisten yhteisöjen sisälläkin: yksilön tai sukuryhmän sosiaalinen tai poliittinen asema omassa ympäristössään saattoi vaikuttaa paljonkin siihen, mitä menetettävää ja mitä voitettavaa uudessa tilanteessa oli.
Voidaan siis olla hyvin varmoja siitä, että "Ruotsi" todella valloitti "Suomen", mutta käytännössä nämä "kansakunnat" olivat tietysti vasta idullaan.
Iduista puhuminen kuulostaa aika teleologiselta. "Suomalaiset" ja "ruotsalaiset" olivat 1000 vuotta sitten siinä pisteessä missä he silloin olivat, mutta tuskin heihin oli mitenkään sisäänrakennettuna kehitys nykyisin tunnetuiksi yhteisöiksi. Jos myöhempi historia olisi mennyt eri tavalla, ei suomalaista tai ruotsalaista kansakuntaa välttämättä olisi olemassakaan, vaan historian näyttämölle olisi ilmaantunut ihan toisenlaisia kokonaisuuksia.
Se, miksi puhumme vuosituhannen takaisista valtiorakenteista nykynimillä (Ruotsi, Suomi, Venäjä), johtuu etnisen jatkuvuuden yksiselitteisyydestä. Tuhat vuotta sitten Itu-Ruotsissa asui pelkkien ruotsalaisten esivanhempia, Itu-Suomessa pelkkien suomalaisten esivanhempia jne... 2 000 vuoden takaisessa tilanteessa ei siis voida puhua ruotsalaisista/Ruotsista eikä suomalaisista/Suomesta, mutta 1 000 vuoden takaisessa tilanteessa jo voidaan.
Näin kieltämättä on, jos etnisyys nähdään kielen funktiona. Jos etnisyys nähdään jonkin yhteisön omana tapana määritellä oma alkuperänsä tai erityisolemuksensa suhteessa muihin yhteisöihin, tilanne on hyvin paljon mutkikkaampi, koska läheskään kaikilla historian tuntemilla kieliyhteisöillä ei liene ollut yhteistä identiteettiä. Käsittääkseni yhteiskuntatieteissä ja usein kai myös historiantutkimuksessa noudatetaan tätä jälkimmäistä määritelmää.