ARTO MURTONEN
Viestit: 44
Liittynyt: 10.12.09 09:36

Re: Omien sotilaiden teloitukset muissa maissa ja sodissa?

21.01.10 23:57

Derkku väittää että keskityskäsky omiin asemiin olisi urbaanilegenda.
Näinhän ei ole.Näin akateemikko Matti Kuusi teoksessaan Tyrjän Rykmentti.
"everstiluutnanttimme ,josta oli 6.7. tullut täysi eversti, johti viimeistä
taistoamme pervitiinin ja unilääkkeiden vuoroviljelyn varassa.Kun tilanne vaati
,Niilo Usvasalo,Kalle Niemistö,joskus minäkin ravistelimme hänet hereille.
Tuskallisesti tajuihinsa palaavan esimiehen vihanpurkaukset eivät meidän
suunnassamme johtaneet sanankäyttöä pahempaan.Mutta kun tykistön yhteysmies viestitti , että Äyräpään kirkonmäellä heilutettiin valkoista lippua,miltei tajuton everstimme tajuttuaan tilasi sikäläisiin asemiimme patteriston iskun.Myöhemmin
selvisi ,että osa kirkonmäen puolustajista oli vielä siinä vaiheessa jatkamassa
taistelua." En pitäisi tätä urbaanilegendana.

Ilmo Kekkonen
Viestit: 678
Liittynyt: 16.12.07 10:09

Re: Omien sotilaiden teloitukset muissa maissa ja sodissa?

22.01.10 14:01

Kuusen kertomus on epätarkka. Hän oli kyllä paikalla.

JR 7:n tulenjohtokomentaja majuri Olavi Arimo on selvittänyt asian yksityiskohtaisesti. Äyräpään harjulla ei ollut puolustusta enää, vaan viimeisten todettiin antautuneen.
Arimolla oli tällöin yhteys omaan patteristoonsa, joka oli valmis ampumaan. Hän oli yhteydessä divisioonan tykistökomentajaan ja keskusteli myös siellä käymässä olleen Päämajan edustajan everstiluutnantti Haahden kanssa Molemmat olivat sitä mieltä, että ampua voi. Lopuksi hän kysyi myös Ehrnroothilta. Tämähän oli vastuussa rintamasta. Vasta tämän jälkeen Arimo ammutti patteristollaan yhden peitteen eli suurtaistelussa melko vaatimattomasti. Sotavankien kertoman mukaan heidät juoksutettiin pois tulen alta eikä heille tullut tappioita. Myöhemmin sitten harjulle ammuttiin kaikella saatavilla olleella tykistövoimalla. Nämä kaksi asiaa on usein sotkettu toisiiinsa.
Tapahtuman merkitystä on tavattomasti liioiteltu, koska vastuussa oli myöhemmin koko kansan "kenraali Stooliksi" kehittynyt Ehrnrooth. Oman tulen alle joutuminen ei ollut mitenkään poikkeuksellista viime sodissa eikä myöhemmissäkään. Esimerkiksi venäläiset koulutettiin suorastaan syöksymään vihollisasemaan viimeisten kranaattien mukana.
Toinen kohuttu juttu on pervitiini. Sitä pidettiin kuitenkin tuolloin lähinnä piristeenä ja käytettiin melko surutta- AE oli haavoituttuaan -41 kieltäytynyt morfiinista kipujen lievittämiseki eli hänellä ei ollut huumeongelmaa, eikä pervitiinin käyttöä siis tuolloin sellaiseksi tajuttu.
Ehrnroothilla ei ollut sijaista, joka olisi häntä lepuuttanut. Rykmentin esikuntapäällikölle hän ei halunnut antaa vastuuta. Tämä oli leppoisa majuri, jolla AE ei katsonut olevan kykyä johtaa suurtaistelua.

Jussi Jalonen
Viestit: 902
Liittynyt: 29.05.07 11:18
Paikkakunta: Pyynikki

Re: Omien sotilaiden teloitukset muissa maissa ja sodissa?

22.01.10 14:25

Albert Ravila kirjoitti:Suurin hyöty on saavutettavissa luonnollisesti silloin, kun oma väite on hankalasti toteennäytettävä. Ajatellaanpa esimerkiksi tilannetta, jossa tutkija on ryhtynyt epäilemään mahtoiko sotiemme kunnioitettu ylipäällikkö, marsalkka Mannerheim, olla homoseksualisti. Intuitio tutkijan päässä viittoo vahvasti siihen suuntaan, että Marski mitä ilmeisimmin oli homo. Mutta miten perustella väite muille?
Ei se niin hankalaa ole. Mikäli tutkijalla tosiaan on vahva intuitio asiasta ja hän sattuu kenties itsekin olemaan miespuolinen homoseksuaali, niin mahdollisesti hänen arvionsa on tosiaan oikea. Gaydar on tieteellisesti tunnustettu asia ja vaikuttaa tutkimusten mukaan silloinkin, kun havaintoja tehdään äänettömiltä videoilta tai valokuvista. Kysymys onkin sen jälkeen enää vain siitä, suostuuko tutkija itse tulemaan reilusti ulos kaapista.

Sen sijaan, jos kyseinen tutkija tai taiteilija on vaikkapa vanhempaa sukupolvea edustava ja ajatuksiltaan rajoittunut nainen, hän luultavammin vain potee patologista homofobiaa. Menevälle maailmanmiehellehän on itsestään selvää, että tietty ironinen homoeroottisuus yhdessä heteronormatiivisuuden yhtä ironisen ylikorostamisen kanssa on olennainen osa armeijaelämää.
Albert Ravila kirjoitti:Tutkimuksistakaan ei ole löydettävissä tukea Haavikon väitteelle. Markku Jokisipilä on käsittääkseni selvittänyt Ribbentrop-sopimuksen syntyprosessin väitöskirjassaan varsin perusteellisesti, ja mitään mainintaa Ribbentropin esittämistä kurinkovennusvaatimuksista ei hänen tutkimuksessaan ole.
Oli aika, jolloin Jokisipilä mietti asiaa, mutta se oli nähtävästi vain välivaihe.


Cheers,

J. J.

Niitä sun näitä
Viestit: 565
Liittynyt: 20.12.11 00:11

Re: Omien sotilaiden teloitukset muissa maissa ja sodissa?

17.04.13 03:07

Ilmo Kekkonen kirjoitti:Kuusen kertomus on epätarkka. Hän oli kyllä paikalla.
Tässä se kertomus on. Toki aikaa on kulunut melkoisesti tapahtumista ja kyseessähän lieneekin jonkinlainen "yleiskuva vallinneesta tilasta".

Matti Koskimaa Tyrjän rykmentti -kirja ja Matti Kuusen haastattelusta osa s. 300:
"Yksi ennenkokematon epävarmuustekijä huolestutti minua ja varmaan muitakin huolestutti sodan loppuvaiheessa. Everstiluutnanttimme, josta 6.7. oli tullut täysi eversti, johti viimeistä taistoamme Pervitiinin ja unilääkkeiden vuoroviljelyn varassa. Kun tilanne vaati, Niilo Usvasalo, Kalle Niemistö, joskus minäkin ravistelimme hänet hereille. Tuskallisesti tajuihinsa palaavan esimiehen vihanpurkaukset eivät meidän suunnassamme johtaneet sanankäyttöä pahempaan. Mutta kun tykistön yhteysmies viestitti, että Äyräpään kirkonmäellä heilutettiin valkoista lippua, miltei tajuton everstimme viestin tajuttuaan tilasi sikäläisiin asemiimme patteriston iskun. Myöhemmin selvisi, että osa kirkonmäen puolustajista oli siinä vaiheessa jatkamassa taistelua. Ihmettelin kerran puhuessani Ehrnroothin 85 -vuotispäivänä, ettei 2. Divisioonan esikunnasta löytynyt heinäkuussa 1944 niin pätevää sijaista komentajallemme, että tämä olisi voinut silloin tällöin nukkua normaalin yön. Kenraali ei selvästikään pitänyt ajatuksesta, sen enempää kuin eversti Kemppi piti siitä, että otin kerran puheeksi hänen ja kenraali Blickin keskustelun Tyrjän Huuhtalammen rannalla. Luojan kiitos itse Mannerheim oli 76 -vuotiaana oppinut, että sodan johtaminen on (myös) ryhmätyötä. Vuosalmelta puuttuivat Airo ja Heinrichs. Vai puuttuivatko?"
---

Olisikohan Aatu ammuttanut JR 7:n miehiäkin?

Olisikohan Aatu ammuttanut JR 7:n miehiä samalla tavalla omalla tykistöllään kuin ammutti Er.P 25:n antautuneita miehiä? Lähtihän nämä hänelle alistetut joukot Äyräpään sillanpäästä omin lupinensa peräti kolmeen kertaan. Jossain kirjassa (Aake Jermo) kerrotaan suoraan "kuinka oli suorastaan onni, että vieras pataljoona sai Äyräpään sillanpään menettämisen häpeän niskoilleen".

Muuttiko AE alkuperäistä käskyään jälkikäteen? Se alkuperäinen lienee kuulunut, ettei Äyräpään sillanpäästä tulla pois kuin kuolleena tai hänen käskystään, jollaista ei kuulemma tule. Aatu oli unohtanut tyystin haavoittuneet, joita tulikin todella paljon, varmaankin suurin osa tappioista. Maininta haavoittuneista lisättiin käskyyn kuulemma myöhemmin, kauneussyistä, olihan "kaunis-Adolf" kyseessä.

Äyräpään kirkon tykistökeskityksestä muutama erilainen versio eri historiikeista lainattuina:

http://www.tiede.fi/keskustelut/histori ... 47-15.html


Millaiset miehet näitä eri versioita sitten kirjoittivat?


Eversti evp. Rautalan versio hänen kirjassaan "Sotiemme taistelupaikoilla", on suorasukainen. Siinä kerrotaan sivulla 124 Äyräpään kirkonmäen tapahtumista 7.7.1944 iltapäivällä. Rautala näyttäisi olleen ilmatorjunta(tykistön) miehiä vielä ko. kirjan kirjoittaessaan.

http://www.mil.fi/ajankohtaista/tiedott ... 0954_1.dsp

"Puolustusvoimain komentaja on määrännyt everstiluutnantti Ari Rautalan Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentajaksi 1.1.2002 lukien. Rautala työskentelee tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulussa."

http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID= ... &recID=152

Eversti evp. Ari Rautala (s. 1954) toimii Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentajana. Hän harrastaa sotahistoriaa ja on johtanut usean vuoden ajan lukuisia matkoja viime sotiemme taistelupaikoille.

Ari Rautala: "Sotiemme taistelupaikoilla", Gummerus 2004

---

Toisen upseerin ja sotahistorioitsijan, lisäksi "tykistön miehen", eli eversti evp. Sinerman tekemä Äyräpään kirkonmäen tykistökeskitysversio edellisestä tiede.fi -linkin sivustosta puuttuu. Samaten Aake Jermon versio, jota todellakin kannattaa verrata tähän eversti evp. Rautalan kirjoittamaan versioon.

Tykistön mies ja sotahistorioitsija Martti Sinerma kirjoitti 454 -sivuisen elämänkerran upseeritoverista. Kertomuksessaan hän mainitsee tapahtumien kellonajatkin minuutilleen. Hän tuskin sekoili kerrotuissa ammunnoissa! Sinermahan oli laatimassa mm. Suomen Kenttätykistön 3-osaista historiikkia ym. lukuisia sotahistoriaa käsitteleviä kirjoja.

Yleisesikuntaeversti Martti Sinerma in memoriam (1933 - 2007)

http://www.kadettikunta.fi/pdf/Kylkirauta307.pdf


Sinerma, Martti: Adolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä. WSOY 1981

http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja- ... php?id=824

---

Koko tykistö ja kaikki heittimet, kirkon tukikohtaan - tulta!

Tässä kirjassa Sinerma kertoo sivulla 245-246:
"Kello 15.33 tykistön tulenjohtaja ilmoitti, että kirkonmäellä on parikymmentä miestä antautumispuuhissa; jotakin valkoista heiluteltiin siellä seipäännenässä. Tieto kulki nopeasti komentopaikalle. Jos kirkonmäki menetettäisiin, olisi koko JR 7:n lohkon vastaranta vihollisen hallussa. Nyt olisi tärkeätä estää lisäjoukkojen tulo sekä rannan hyväksikäyttö. Ehrnroothin ratkaisu oli yksinkertainen: - Koko tykistö ja kaikki heittimet, kirkon tukikohtaan - tulta!
Komentajan asema ei sillä hetkellä ollut mitenkään herkullinen, mutta mäki kuhisi vihollisia. Lihavampaa maalia tuskin olisi löytynyt. Kello 15.40 kohdistettiin sillanpäähän kaikkien raskaiden aseiden voimakas tulitus. Vihollisia kaatui kymmenittäin mutta todennäköisesti myös vangiksi antautuneita omia miehiä. Oli kysymyksessä pakkotilanne; ammuttiin jotta voitaisiin pelastaa enemmän. Sodan vaihtoedhdot ovat usein: paha ja vielä pahempi. Tämä tapaus on kuitenkin sellainen, jonka Ehnrooth haluaisi saada pois mielestään."
Sinerma Martti Adolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä
WSOY, 1981, 454 s., 1. painos

---


Aake Jermo: Teräsmyrskyssä loppuun asti, 1980

Sivut 175-177:

Viimeinen tervehdys komentajalta

sivu 175:

JR7:n taistelukertomuksessa sanotaan näin:

"Hajanaista vastarintaa jatkui kirkon raunioissa klo 15.33 saakka, jolloin jäljelle jääneet noin 30 miestä antautuivat. Sillanpäähän kohdistettiin kaikkien aseittemme kiivas tuli-isku."


sivu 176:

Kapteeni Talvitie ja kersantti Hämäläinen otaksuivat kumpikin lähteneensä viimeisenä Seiskan miehenä sillanpäästä. Sinne tulen ja savun keskelle jäi kuitenkin yksinäisiä vastarintapesäkkeitä, jopa yksittäissotureitakin.

"Ehrnroothin komentopaikalta oli näköyhteys Äyräpään kirkonraunioille. Seitsemännen päivän iltapäivällä tulenjohtaja selosti kuin paraskin Martti Jukola urheilukilpailuissa:
- Nyt kirkonraunion juurelle on nostettu valkoinen lippu...
Majuri Arimo katsoi kysyvästi Ehrnroothiin:
- Mitä tehdää? Ammutaanko? Minulla on kyllä jo oman esimieheni lupa.
Ehrnrooth mietti hetken. Sillanpäässä oli vielä omiakin miehiä. Kirkon raunioissa oli haavoittuneiden suojapaikka, jotkut saattoivat vielä tehdä poteroissaan vastarintaa, joku uimataidoton kyhjöttää kuopassaan, varmaan oli suomalaisia vankejakin."

"Ehrnrooth kysyi Arimolta:

-Paljonko saat irti?
-Kahdeksan patteristoa
-Anna mennä kaikki!

Kun kahdeksan patteriston tuli-isku myllersi taistelujen ruhjomaa Kirkkoharjua, eversti käänsi katseensa pois ja huokaisi raskaasti:
-Voi niitä onnettomia, jotka jäivät tuonne.

Kieltää ei voine, etteikö siihen tuli-iskuun sisältynyt vahva annos katkeruutta, kiukkua ja mielenosoitusta. Ja ennen kaikkea kalleinta uhria vaativaa Vänrikki Stoolin henkeä, jonka mukaan vangiksi antautuminen on kuolemansynti."

Sivu 177:

"Venäläiset käyttivät tätä tuli-iskua propagandassaan runsaasti hyväkseen. Kiihkeä naisen ääni pauhasi kaiuttimella Vuoksen yli:
- Hullu komentaja, joka ammuttaa tykistöllä omien miesten niskaan!
Joskus oli pantu puhumaan sotavanki, joka vannoi kostoa tapattajille ja kehui olojaan.

Ehrnrooth tapasi myöhemmin kirkonraunioihin jääneitä miehiä. Hänen kysyessään miltä tuntui joutua oman tykistön tulee, kersantti Arvo Lusenius - kokenut taistelija ja Ohdan ajoilta tuttu musiikkimies - vastasi rävähtämättä silmiin katsoen:
- Se oli kuin viimeinen tervehdys komentajalta.

---

Vertaa edellä olevia kertomuksia näihin: Äyräpään kirkon tykistökeskityksestä muutama erilainen versio eri historiikeista lainattuina:

http://www.tiede.fi/keskustelut/histori ... 47-15.html


Ari Rautala: "Sotiemme taistelupaikoilla", Gummerus 2004, kerrotaan
sivulla 124 Äyräpään kirkonmäen tapahtumista heinäkuun 7. iltapäivänä näin:
"Iltapäivällä oli kirkonmäellä enää hajanaista vastarintaa, joka päättyi
siellä olevien noin 30 puolustajan antautumiseen. Kaikkiaan venäläiset
saivat vajaat sata vankia. Vangit ryöstettiin, haavoittuneita ammuttiin
hengiltä tai alastomia suomalaisia ajettiin Vuokseen, jonne heidät
ammuttiin. Useimmat kuitenkin säilyttivät henkensä ja joutuivat
sotavankeuteen.

Everstiluutnantti Ehrnrootin ollessa etukomentopaikallaan seuraamassa
sillanpään viimeisiä taisteluja hän näki kirkonmäen viimeiset
tapahtumat. Hänen tulenjohtopäällikkönsä kysyi: -Mitä me nyt teemme?
Tuolloin Ehrnroot oli miettinyt hetken: Siellä on vielä omiakin, osa
vankeina, osa haavoittuneina ja osa uimataidottomina. Mutta siellä on
myös vihollisisa, jotka tulittavat kiivaasti virran yli pyrkiviä ja
jotka valmistautuvat Vuoksen ylitykseen. Se painoikin eniten
vaakakupissa ja hän olikin vastannut: -Vedä sinne koko voimallasi!

Kun KYMMENEN patteriston tuli -josta suuri osa oli raskaista- myllersi
taisteluiden ruhjomaa Äyräpäänharjua, oli eversti kääntänyt katseensa
muualle ja huokaissut tukahtuneesti: -Voi niitä onnettomia, jotka jäivät
tuonne! Niin, hän näki sitten aikanaan noita miehiä heidän palattuuaan
sotavankeudesta. Tiedusteltuaan, miltä heistä tuntui joutuessaan oman
tykistön tuleen, oli eräs paljon kokenut taistelija vastannut silmäänsä
räpäyttämättä: -Se oli kuin viimeinen tervehdys komentajalta."
---

Matti Koskimaan kirjassa Murtajan Tykistö, 2.Divisioonan tykistön
taistelut 1941-1944, WSOY 1994 kerrotaan sivuilla 205-206 Äyräpään
kirkon tykistökeskityksestä ja tästä nimenomaisesta tapauksesta
seuraavasti:


Vihollinen aloitti kello 13.20 voimakkaan tulivalmistelun sillanpään
kaakkoisosan rippeitä vastaan ja hyökkäsi kello 14. Majuri Kuusinen
antoi kello 14 joukoilleen käskyn irtautua. Osa sillanpään joukoista
pureutui vielä rauniokirkon maastoon ja jatkoi taistelua JR 7:n
tykkikomppanian päällikön, kapteeni A. Talvitien johdolla. Kun
vihollinen hyökkäsi kahdella pataljoonalla, joutuivat viimeisetkin
joukot irtautumaan Vasikkasaareen. Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon
raunioissa. Heidät venäläiset ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa
sillanpäähän ammuttiin patteriston peite. Sen tarkoituksena oli
vihollisen hidastaminen ja ajan voittaminen omille, Vuoksea ylittäville
miehille. Valitettavasti tulen alle jäi myös omia miehiä kirkon raunion
luona.

Majuri Olavi Arimo kertoo Äyräpään verisistä taisteluista 7.7.1944.
" Jalkaväkirykmentti 7:n sitkeästi puolustamasta lohkosta oli jäljellä
enää kaakkoisessa reunassa oleva rauniokirkon mäki. Siinä oli vahva
tukikohta, jossa 75 mm panssarintorjuntatykki. Edellisenä iltana oli
kapteeni Raassinan komentama JR7:n pataljoona korvattu Er.P 25:llä,
jonka III Armeijakunta viime tingassa oli alistanut eversti
Ehrnroothille.
Tykistön tulenjohtopaikka "Valo" oli Vasikkasaaressa joen toisella
puolella. Siinä toimiva tulenjohtaja oli suorassa puhelinyhteydessä
rykmentin komentopaikalle ja kuvasi haarakaukoputkesta näkemäänsä kuin
urheilukilpailua... "Nyt saapuu pataljoonan komentaja, majuri Kuusinen
mukanaan tykistön tulenjohtaja haarakaukoputkineen..." Aikaisemmin oli
saatu tietää, että linjassa olevat Er.P 25:n miehet - vanhempaa
ikäluokkaa - olivat keskenään huudelleet "ei ammuta". Rykmentin
komentopaikalla todettiin, että nyt ollaan sillanpää menettämässä.
Tulenjohtaja raportoi edelleen: " Nyt siellä antaudutaan ja vihollinen
on asemissa". Komentopaikalla seurasimme koko joukko tilannetta
tulenjohtajan selostamana.

Olin puhelinyhteydessä divisioonan tykistökomentajaan. Puhelimeen vastasi
divisioonassa sattumalta käymässä oleva Päämajan operatiivisen toimiston
päällikkö, everstiluutnantti U. S. Haahti. Selostettuani kirkonmäen
tilannetta kysyin, olisiko sopivaa ampua tukikohtaa, kun vihollinen on
"ihan silmillä". Tähän Haahti vastasi, että totta kai. En kuitenkaan
ollut valmis sellaiseen vaan keskustelin eversti Ehrnroothin kanssa
asiasta. Myös hän oli sitä mieltä, että on syytä ampua, jotta vihollisen
etenemistä vaikeutetaan. Vielä pohdittiin sitä, että kirkonmäellä
kuitenkin on vielä omia miehiä. Todettiin, että heillä on kaivetut
asemat, joihin suojautua. Tuli vaikuttaisi lähinnä etenevään
viholliseen. Kuultuani eversti Ehrnroothin mielipiteen päätin ampua
hyvin tietäen, että vastuu on nimenomaan minun. Eihän tykistö suinkaan
ole jalkaväelle alistettu vaan se oli - kuten oli opetettu - välittömänä
apuna.
Ammutin yhdellä patteristolla, omallani, peitteen. Ei siis suinkaan
ollut kyse "kaikista putkista", kuten sotakirjoissa myöhemmin on
kerrottu. Kahdeksan patteriston iskua varten olisi ryhmäupseerin
välityksellä pitänyt saada naapurirykmentin lohkolla toimiva
Tykistöryhmä Swendelin mukaan. Totean tässä, että jälkeenpäin saatujen
tietojen mukaan ammunta ei aiheuttanut tappioita omillemme. Tapaus on
kuitenkin kokonaisuudessaan varsin erikoinen. Olihan kohteessa kuitenkin
omiakin miehiä. Patteriston tulipeitteellä hidastettiin vihollisen
etenemistä ja suojattiin Vuoksen yli vetäytyviä omia miehiämme."
---

Suomen Kenttätykistön Historia, osa 2: 1939-1945, Vuosalmen taistelut, sivulla 439:
"Noin 30 miestä viivytti vielä kirkon raunioissa. Heidät venäläiset ottivat sotavangeiksi. Tässä vaiheessa sillanpäähän ammuttiin patteriston peite. Sen tarkoituksena oli vihollisen hidastaminen ja ajan voittaminen omille Vuoksea ylittäville miehille. Valitettavasti tulen alle jäi myös omia miehiä kirkon raunioiden luona."
---

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”