Museo-lehden uusimmassa numerossa (2/2013) brändiasiantuntija Lisa Sounio kertoo ajatuksiaan museoiden markkinoinnista ja julkisuuskuvasta. Kuten odottaa sopii, haastattelu on herättänyt vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan.
Museoliiton blogissa luettavissa olevassa haastattelussa leikitään ajatuksella, jossa brändiasiantuntija Lisa Sounio saisi hetkeksi hallittavakseen kotimaiset museot. Mitä suureksi museoiden ystäväksi itsensä esittelevä Sounio tekisi, jotta Museoliiton tänä vuonna asettama tavoite museoiden vuotuisen kävijämäärän kasvamisesta miljoonalla toteutuisi?
Muun muassa näin:
Rajojen rikkomisen ja uusien tapojen etsimisen puolesta puhuva Sounio tarjoaa myös hieman konkreettisempia vinkkejä museoille:Yksinvaltiaaksi korotettu Sounio aloittaisi mahtikäskyllä, joka kieltäisi rahasta ruikuttamisen. Hän korostaa, että hyvään markkinointiin ei tarvita rahavuoria, eikä hienoja tutkintoja. Niiden sijaan tarvitaan ideoita ja uskallusta.
“Matkikaa startup-yrittäjän, rockstaran ja populistipoliitikon asennetta! He osaavat pitää melua itsestään.”
Minkä tahansa asian voi tehdä kiinnostavaksi, kunhan esittää sen oikein.
”Fiksua viihdettä janoava kansa ja oman alan asiantuntijakollegat ovat kaksi aivan erilaista yleisöä. Jos tahtoo kansan museoon, pitää olla populisti.”
Museoiden brändi ei ole Sounion mielestä huono, mutta se on pölyttynyt ja unohtunut. Hienoista sisällöistä huolimatta sanasta museo ei tule mieleen ajatus: ”Vau, sinne haluan mennä”. Brändiä pitäisikin Sounion mielestä rakentaa nyt radikaaleilla keinoilla. Ei riitä, että otetaan mallia ruotsalaisista tai hollantilaisista museoista. Täytyy katsoa kauemmas.
”Katsokaa, mitä Piilaaksossa ja kehittyvissä talouksissa tapahtuu. Käykää oppimassa keinoja eri aloilta. Suhtautukaa uuteen teknologiaan kokeilevasti ja innolla.”
Hyviä esimerkkejä löytyy myös läheltä. Mallia museoväki voisi ottaa vaikkapa ravintolapäivästä, korkkarijuoksusta tai muista pop-up-tapahtumista. Konseptinsa huippuun hionut Ikeakin kelpaa esikuvaksi.
”Tietysti kannattaa myös tutkia maailmalla olevien yksityisten, menestyvien, paljon kävijöitä houkuttelevien museoiden toimintatapoja. Mutta missään tapauksessa ei saa tuijottaa oman alan perinteisiin. Pitää heittäytyä villiksi!”
Sounion ajatukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua kotimaisten museoiden markkinoinnista ja brändäystarpeista. Lukijat voivat kommentoida Museoliiton blogissa julkaistua haastattelua sekä keskustella yleisemmin aiheesta. Myös Sounio itse on osallistunut keskusteluun.Museoiden pitää houkutella ihmisiä sisään, mutta se ei yksin riitä. Niiden pitää jalkautua myös ulkomaailmaan. Esimerkkinä Sounio käyttää käsityöopettajia, jotka päällystivät Suurkirkon portaat patalapuilla. Tapaus sai laajaa mediahuomiota.
”Olisi tärkeää ottaa erilaisilla tempauksilla myös museon ulkopuolinen kaupunkitila haltuun.“
“Museoväki voisi marssia kerran vuodessa torille pukeutuneena mielettömiin asuihin. Samalla voitaisiin järjestää valtakunnallinen tapahtuma, jossa huutokaupataan tarpeettomat museoesineet.“
Hän kertoo hyvin tietävänsä, etteivät museot voi myydä kokoelmiensa esineistöä.
”He sanovat helposti, että heillä on myytävänä vain kokoelmien kuvaoikeudet. Se ei ole totta – monilla museoilla voisi olla vaikka mitä jännittävää myytävää.”
”Alvar Aalto -säätiössä järjestimme huutokaupan, jossa myytiin tiloihin jääneitä hattuja, kävelykeppejä ja voipaperille tehtyjä piirustuksia. Alvarin ehkä päässään pitämästä lakista ja muista esineistä tuli mielettömiä hittejä.”
Ihmisaivot on rakennettu siten, että ne arvottavat asioita: sitä taipumusta museoidenkin pitää Sounion mielestä hyödyntää. Tasaisuus ei ole kiinnostavaa, ääripäät ovat. Hän kehottaa museoita paitsi puhaltamaan yhteen hiileen, myös kestämään tervettä kilpailua huomiosta ja arvosanoista.
...
”Museoiden pitäisi sisältään kerätä termiittitiimi, jossa on jäseniä kesätyöntekijöistä tohtoreihin ja kuraattoreihin. Mahdollisimman epähomogeeninen porukka, jota sparraamaan pyydetään joku näkyviä juttuja tehnyt ihminen.”
Ajatus sivistyksestä ja tiedolliseen eliittiin kuulumisesta kuuluu hänen mukaansa kiinteästi museoväen olemukseen. Siinä ei ole mitään väärää, mutta sisäänpäin lämpiävässä ilmapiirissä on.
”Itse en tule mistään hienosta kulttuurikodista. Minua on aina ärsyttänyt kulttuuriväen tapa pikkuisen nenäkkäästi korostaa omia juuriaan, tehdä jutusta elitististä ja sisäänpäin lämpiävää. Jos kävijämäärät halutaan saada nousuun, asenteesta pitää päästä eroon.”