Veikko I Palvo kirjoitti: Kirjailija Paavo Rintalan uskottavuuden asettaa kyseenalaiseksi myös hänen toimimisensa Suomen Rauhanpuolustajat ry:n puheenjohtajana 1969 - 1984, pääsihteerin ollessa 1949 - 1975 SKP:n ja SKDL:n Mirjam Vire-Tuomisen, joka sai Leninin rauhanpalkinnonkin.
Neuvostoliiton rahoittama Suomen Rauhanpuolustajat ry kuului NL:n World Peace Counciliin, jonka päämaja oli Helsingissä vuosina 1968 - 1990. Ensimmäiseksi WPC oli häädetty pois Pariisista.
No kas kummaa, kun tunnettujen historioitsijoiden ei katsota menettäneen uskottavuuttaan, vaikka olivat mukana sotapropagandan teossa. Joten eiköhän jätetä tämä kortti silleen.
Eiköhän se ollut pikemmin niin, että Rauhanpuolustajiin (kuten myös Suomi-NL-seuraan) haluttiin saada muitakin kuin kommunisteja ja vasemmistolaisia, jotta jonkinlainen roti ja tasapaino säilyisi eikä syntyisi vaikutelmaa, että vain edelliset kannattivat hyviä neuvostosuhteita ja rauhaa, joten Kekkosen kannattajat kokivat, etä heillä oli suorastaan "isänmaallinen velvollisuus" liittyä noihin järjestöihin ja hankkiutumaan niissä johtopaikoille. Jos nyt oikein muistan (korjatkaa), presidentti jopa kehotti Rintala näin tekemään.
Rintala on itse myöhemmissä romaaneissaan ollut niin itsekriittinen toimintansa suhteen, ettei siihen muita tarvita. Tärkeimmäksi motiiviksi hän on maininnut sen, että pienten lasten isänä hän halusi rauhan säilyvän.
Kirjailijan toimintaa ei kuitenkaan saa sekottaa hänen teoksiinsa, jotka yleensä (jos ne ovat hyviä) ovat paljon monipuolisempia. Kannattaa lukea Pekka Tarkan klassinen
tutkimus
Paavo Rintalan saarna ja seurakunta, joka osoittaa, että sekä Rintalan vastustajat ja puolustajat tulkitsivat
Sissiluutnantin "väärin": RIntala oli pohjaltaan uskonnollispohjainen konservatiivi.
Kannattaa muistaa sekin, että Rintala oli sekä soto-orpo että evakko eli hän oli itse kokenut sodan aiheuttamat menetykset. Mm. tämän takia hän ei voinut sietää sitä, miten "isänmaallisuutta" väärinkäytettiin.
Myös Matti Klinge on useammn kerran huomauttanut, että kun sodassa oli oltu yhdesssä, niin 50-luvulla isänmaallisuutta yritettiin käyttaä omiin tarkoituksiin.