Emma-Liisa kirjoitti:"Suomen armeijan kenraalikunnassa eli keskeisissä johtotehtävissä viime sotien aikana oli joukko vaarallisia raivohulluja. Jos ilmaus tuntuu ikävältä, sanotaan että maanikkoja. Jos sekin tuntuu turhan ankaralta, sanotaan sitten että henkisesti tasapainottomia ja toisten ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista oudon välinpitämättömiä miehiä."Sota-ajan kirjoituksissa ja muistelmissa puhutaan silmiinpistävän vähän henkilötappioista eli ihmisten kuolemisesta. Mainintoja alkaa näkyä tiheämmin loppusotaa kuvattaessa eli vuoden 1944 taisteluista."Vielä nytkään, lähes 70 vuoden kuluttua, ei pidetä sopivana kirjoittaa ”miesten tapattajista”. Ei minullakaan ole siihen uskallusta.Viittaan vain siihen, että hiukan alempia upseereita nuhdeltiin ja jopa erotettiin liiasta pehmeydestä. Miesten mielipiteen kuuntelemista pidettiin ”törkeän epäsotilaallisena”.Luultavasti joukon viisain, Heinrichs, ilmaisi ongelman sanomalla, että sotilaan on noudatettava käskyä eläytyen ja sen antajan tarkoitusta etsien, vaikka käsky olisi epäviisas. Käskyn antamiseen asti saa keskustella eli väittää vastaan, sen jälkeen se on myöhäistä ja väärin. Perustelu on, että se on vastuussa, joka käskee."
http://kemppinen.blogspot.fi/
Kemppisen tekstiin on paikallaan tehdä muutama huomautus.
Kaikissa armeijoissa oli sodissa ns."kovia" kenraaleita, joita usein syytetään turhasta miesten tapattamisesta. On vain vaikea sanoa, mitkä tappiot sodassa ovat turhia, mitkä välttämättömiä.
Voidaan tietysti osoittaa esimerkiksi hyökkäyksiä, joissa tappiot ovat tuloksiin nähden kohtuuttomia. Taas se, mikä sodassa on kohtuus, on vaikea määrittää.
Kyllä viime sotien tappioita on käsitelty, jos ei muistelmissa, niin ainakin elämäkerroissa, historioissa ja esimerkiksi joukko-osastojen ja yhtymien historiikeissa. Esimerkiksi Jatkosodan historian 6.osassa ja Jatkosodan Pikku Jättiläisessä on tappioita eritelty sekä aikajaksoilla että rintamasuunnittain ja yhtymittäin. Harrastajankin on helppo ymmärtää. miksi jotkut kenraalit sai epiteetikseen "Verinen".
Meillä jotkut korkeat komentajat olivat ns. "sankarikenraaleja", jotka kunnostautuivat varsinkin hyökkäystaisteluissa. Heidän joukkonsa kärsivät myös raskaimmat tappiot.
Heihin myös Kemppinen viitannee.
Tunnetuimpia ovat ehkä Paavo Talvela, Hjalmar Siilasvuo ja Ruben Lagus. Luetteloa voi tietysti jatkaa. Jokainen voi tykönään miettiä, olivatko he "vaarallisia raivohulluja tai maanikkoja". Epäilemättä ainakin sotilaallista kunnianhimoa riitti.
Heinrichs voi hyvinkin olla "joukon viisain", mutta Talvisodan Kannaksen Armeija ja jatkosodan Karjalan Armeija kärsivät hänen johdossaan erittäin raskaita miestappioita.
Todettakoon vielä, että Mannerheim teki tiettävästi 14 rintamavierailua, joista ainakin jotkut ulottuivat aivan etulinjaan ja ainakin kerran hän joutui tulen alle.
Mannerheim muuten kantoi erityistä huolta tappioista.Tuttu lienee hänen toteamuksensa varsinaisen hyökkäysvaiheen jälkeen: "Minä en enää hyökkää, olen menettänyt liikaa väkeä".