Niitä sun näitä kirjoitti:Eräässä muistelmakirjassa (jonka nimeä en nyt tältä istumalta satu muistamaan) oli kuvaus sodassa "kajahtaneiden hoidosta". Siinä kuvattiin Konrad von Bagh:in, eli "Vompakin" järjestämiä hoitosessioita, eli käytännössä simputussulkeisia, niin rajuiksi, että pahimmatkin "kajahtaneet" halusivat rintamalle jo muutaman päivän "käsittelyn" jälkeen.
Elokuvaprofessori Peter:in isä, Konrad, toimi Oulussa ns. seiskapatterin johtajana melkoisen pitkään. Nimitys tuli siitä, että lähellä Oulun kaupungin kasarmia toimi Oulun Piirimielisairaala. Ja kun varuskunnassa kerran oli tykistöä, niin seuraavaksi suurin patteri olikin järjestyksessä jo 7. patteri ja esim. B-miehiä puhuteltiin yleisesti "seiskapatterin miehinä".
Täällä on hyvä kuvaus kuinka "hoitoa" suoritettiin ja mikä kuulemma olikaan kyseisen taudin todellinen ja "oikea syy":
Lääketieteen musta historia
http://yle.fi/mot/070998/mot4a_4g.htm
Dokumentit
4 - Ote lääkintäkapteeni Konrad von Baghin artikkelista Sotilaslääketieteellisessä aikakauskirjassa 2/1945: Reaktiivisten ja sielusyntyisten häiriötilojen käsittelystä ja ehkäisemisestä joukko-osastoissa.
---
Aiheesta enemmän:
Karoliina Sysiharju
Historian pro gradu -tutkielma Tampere 2009
MASENNUKSEN BASILLEJA, TÄRÄHTÄNEITÄ TOSISOTAMIEHIÄ JA VERIIN JÄÄNYTTÄ SOTAA
MIELEN JÄRKKYMINEN JATKOSODAN SUOMALAISTEN RINTAMAMIESTEN SOTAKOKEMUKSISSA
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu04039.pdf
---
Konrad von Bagh
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konrad_von_Bagh
Kivimäen tutkimus osoittaa, että von Bagh oli ääri-ilmiö, jolla tosin valitettavasti oli suuri valta.
Yleisempi linja peiytyi Saksan sotapsykiatriasta
ennen vuotta 1933. Saksa oli ensimmäisen maailmansodan alkupuolella edustanut lievempää linjaa, mutta se muuttui 1916, kun pelättiin valtavia korvausvaatimuksia.
Kivimäen johtopäätös on, että aivan kuten suhtautumisessa karkureihin Suomi oli suhtautumisesas psyykkisesti haavoittuneisiin demokraattisten maiden (Britannia, USA) ja totalitaaristen maiden (Saksa, NL) välissä.
Kirjan alussa on kyllä valitettava tapaus, kun mies, joka lääkäreiden mukaan oli täyttä ymmärrystä vailla, tuomittiin aivan sodan lopussa jatkokuolemaan karkuruudesta, vaikka tuomio ylipäätään oli lainsäädännön perusperiaatteen vastaista.
Kokonaisuutena kuitenkin voi sanoa, että media on taas nostanut esiin sensaatiomaisina pidettyjä asioita, vaikka Kivimäki monessa suhteessa jopa ymmärtää olosuhteita. Pääpsykiatri Sven O. Donnerista annetaan pääasiassa myönteinen kuva.
Ehkä kipein kohta sittenkin on, miksi suhtautuminen psyykkisesti haavoittuneisiin ei ole muuttunut edes 90-luvun "uuspatriotismin" myötä ja korvauksia on hylätty paljon enemmän kuin muiden kohdalla. Kivimäen vastaus on, että kun muiden kuoleman ja kärsimyksen on voitu nähdä ikään kuin lunastavan Suomen (vrt. Tuomas Teporan
Sinun puolestaas elää ja kuolla), niin psyykkisesti haavoittuneet kertovat vain sodan tuhosta ja julmuudesta. Nämä kaksi kuvaa ovat monille yhteensovittamattomia, ja siksi jälkimmäistä ei ole haluttu ollenkaan nähdä.
Kiintoisaa kyllä, näin ei ollut talvisodan jälkeen, vaan esim. Erkki Palolampi saattoi klassikossaan
Kollaa kestää kuvata myös tärähtäneitä ilman, että tämä himmensi suomalaisen sotilaan sankarikuvaa.