Wahlroos ja muut 1970-luvun vallankumoukselliset

[Tapio Onnela]

Anu Kantola arvioi Björn Wahlroosin elämästä kertovaa kirjaa Helsingin Sanomissa. Wahlroos-kirja paljastaa "Nallen" valtakunnan rajoittuvan tukevasti kotimaahan (HS, 18.9.2013)

Arviossa on muutama kiinnostava historiaankin liittyvä ajatus. Kantola lähtee liikkeelle vuoden 1979 vallankumouksellisista:

Yhdysvaltalaisen journalistin Christian Carylin tuore kirja Strange Rebels on herättänyt keskustelua lähihistorian tulkinnoista. Caryl niputtaa yhteen epäortodoksisesti Iranin vallankumousjohtajan ajatollah Khomeinin, Britannian Margaret Thatcherin, Kiinassa markkinauudistukset aloittaneen Deng Xiaopingin sekä puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n.

He kaikki käynnistivät vallankumouksensa samaan aikaan, vuonna 1979. Ja kieltämättä, vaikutukset näkyvät. Vuonna 1979 olisi ollut vaikea uskoa, että finanssikapitalismista ja uskonnollisesta fundamentalismista tulee yhteiskuntien mahtavimpia muutosvoimia.

Kantola tuo myös hyvin esiin kuvauksen 1970-luvun Suomesta:

Kirjaa on kuitenkin kiva lukea, koska Wahlroos on aikansa kuvajainen. Hänen kauttansa heijastuu kuva suuremmista muutoksista.

Kuvaus Wahlroosin isästä Bror "Buntta" Wahlroosista tiivistää suomalaisen vallankäytön ytimen 1970-luvulla. Sihteerejään hätistelevä, alaisiaan pompotteleva ja viinaa vetävä ministeriön itseriittoinen kansliapäällikkö on mainio kuva kylmän sodan ajasta, jolloin markkinat eivät häirinneet valtion rauhaa.

Valtio tarjosi suojan itseään vähintään renessanssiruhtinaina pitäville virkamiehille, poliitikoille ja vuorineuvoksille. Ei ole yllätys, että Buntan pelastaa erottamiselta joukko, johon kuuluvat Ahti Karjalainen, Pekka Herlin ja Urho Kekkonen.

Kylmän sodan valtiovetoinen hallinto ajautui kriisiin 1970-luvulla ja Björn Wahlroos kuuluu aikansa vallankumouksellisiin, jotka kyseenalaistivat valtion.

Kantola tuo myös esiin kiinnostavan rinnastuksen Wahlroosiin ja Venäjän uusrikkaisiin:

Vuonna 2000 Wahlroos nousi yhdeksi Suomen varakkaimmista miehistä veronmaksajilta kerätyillä rahoilla, kun valtio maksoi Mandatumin osakkeista noin 2,5 miljardia markkaa saadakseen Wahlroosin pankinjohtajaksi omaan Sampo-Leoniaansa. Summa ylitti 52 prosentilla yhtiön silloisen pörssiarvon.

Voi myös olla, että vakuutussääntelyn aikana yritykseen kerätyt lakisääteiset tapaturma- ja liikennevakuutusten maksut päätyivät lihottamaan Wahlroosin varallisuutta

Wahlroos ei ole Bill Gates tai Steve Jobs, jotka tuottivat jotakin uutta, vaan enemmänkin hän muistuttaa venäläistä uusrikasta, joka otti hyödyn irti valtionyhtiöiden yksityistämisestä ja valtion kömpelöstä pankkitoiminnasta. Nopeaa älyä, tilannetajua ja tehokasta verkostoitumiskykyä toki sekin vaatii.

Lopussa Kantola vielä ihmettelee suomalaista eliittiä:

Kuvaus menneisyyttä ihannoivista, vasta ostetuilla kartanoilla tepastelevista ja syötettyjä fasaaneja pudottelevista wanna-be-aatelisista ja herrakerhoista antaa jotenkin oudon kuvan yhteiskunnan huipusta. Erityisen outoa luettavaa se on ehkä juuri tänä syksynä, kun ihmettelemme, minne katosi suomalaisen talouselämän ja yhteiskunnan uudistumiskyky.
Toivottavasti se ei ole koko kuva ja meillä on myös johtajia, joita kiinnostaa myös tulevaisuus ja jonkin uuden aloittaminen.

Anu Kantola: Wahlroos-kirja paljastaa "Nallen" valtakunnan rajoittuvan tukevasti kotimaahan (HS, 18.9.2013)

[nylander]

Wahlroosin vasta ilmestyneestä elämäkerrasta ilmestyi arvio Turun Sanomissa jo päivää aikaisemmin, 17.9.2013. Laatijana oli valtio-opin professori Matti Wiberg. Tekstiä oli tänä aamuna todella mielenkiintoista verrata Anu Kantola tekstiin. Seuraavassa muutamia poimintoja:

Jo otsikossa Wiberg (tai TS:n kulttuuritoimitus?) julistaa kirjahankkeen vetäjän, Tampereen yliopistossa vierailijaprofessorina toimineen Tuomo Pietiläisen (kaksimielisesti?) "valeproffaksi". Wibergin käsitys nyt julkaistusta kirjasta voidaan lyhyimmillään tiivistää hänen omaan luonnehdintaansa: "Lopputulos on pannukakku." Esitän seuraavassa suorina lainauksina Wibergin tekstistä ne kohdat, jotka tämän kirjoittajan kieltämättä rajallisen ymmärryksen mukaan parhaiten selittävät professori Wibergin synkeää näkemystä kirjasta:

Elämäkerta käy läpi pankkiirin elämää lapsuudesta ja nuoruudesta vaurastumiseen, mutta ei löydä ihmistä.

Kirja ei lainkaan ymmärrä elämänmyönteistä ja iloista suomenruotsalaisuutta,1970-luvun vasemmistoradikalismia eikä juuri modernia talouselämää.

Wahlroos on nokkela ja sananvalmis. Kohteen huumoria ei kirjassa ole tavoitettu

Ja sitten, ennen muuta:

Wahlroos ei ole urallaan tehnyt suuria virheitä. Tämä mammuttimainen fakta jää kirjassa huomiotta.

Tässä kohden on pakko luopua puhtaasta sitaattitekniikasta ja Anun Kantolan tämänpäiväisen tekstin antamin tiedollisin virikkein kysyttävä: kenen henkilön tai minkä ryhmän näkökulmasta ei ole tehnyt suuria virheitä?

Wibergin jutun kruunaa likimain neljäösosan broadsheet-sivusta täyttävä värikuva sirkeäsilmäisen hyväntuulisen ja-tahtoisen näköisenä maailmaa tarkkailevasta "koko kansan Nallesta".

***
Arvioinnit ja mieltymykset tunnetusti vaihtelevat suuresti. Omalta kohdaltani voin sanoa, vaikkei sillä mitään merkitystä olisikaan, että talouselämää vain satunneisesti seuranneena luin Anu Kantolan tämänpäiväisen analyyttisen kirjoituksen puheenalaisesta elämäkerrasta, kohdehenkilön uran vaiheista ja sitä selittävästä koko maan taloushistorian suuresta käänteestä suuresti kiinnostuneena - vanhaa ilmaisua käyttäen todella iloksi, opiksi ja, kenties, hyödyksikin.

[Jussi Jalonen]

Jo otsikossa Wiberg (tai TS:n kulttuuritoimitus?) julistaa kirjahankkeen vetäjän, Tampereen yliopistossa vierailijaprofessorina toimineen Tuomo Pietiläisen "valeproffaksi".

Tuota noin, "valeproffa" on Pietiläisen ihan ikioman Twitter-tilin nimi. Otaksun, että kyseessä on vakiintunut lempinimi. En tiedä, mistä se on lähtöisin, mutta voi aivan hyvin olla että Pietiläinen on ironian hengessä antanut sen itse itselleen.

Wibergin arvostelusta tosin muuten saa sen vaikutelman, että hän ei ole oikein osannut arvostella kirjaa sen omassa tyylilajissa. Teoksen tarkoitus on ollut toimia journalismin hengessä tehtynä kommenttipuheenvuorona, mutta Wiberg arvostelee sen yksityiskohtaiselle historiantutkimukselle asetetuilla kovilla kriteereillä. Lisäksi, tuo kohta "kirjan työryhmä ei edes tavannut kohdettaan" -- eivätkö he yrittäneet, mutta Wahlroos kieltäytyi?

Muutenhan toki on selvää, että kirja varmastikin on tendenssimäinen. "Into" julkaisee jo lähtökohtaisesti paljolti paapuurin puolta edustavia aatteellissävytteisiä teoksia. Ongelma tosin on se, että Wiberg edustaa sitten sitä toista laitaa; hän on jo 90-luvulta asti käyttänyt hyvinvointivaltiota arvostelevia puheenvuoroja.

Mitä tulee mainintaan Ayn Randista, niin siinä juuri piilee Wahlroosin persoonan kiehtovin ristiriita. Hän ihailee yli kaiken objektivismin suurta naisprofeettaa, mutta on monessa suhteessa juuri sellainen valtiovallan monopoleista ja pakkosäädöksistä hyötynyt parasiitti, loinen ja rosvo, jollaisia Rand halveksi yli kaiken. Se, että mies on käärinyt pienoisen omaisuuden myös lakisääteisillä pakollisilla vakuutuksilla, on jo aivan omaa luokkaansa. Hesarissa tehty vertaus venäläiseen uusrikkaaseen on varsin pätevä.

Eikä tässä tietenkään mitään väärää ole; kukin meistä pyrkii hyötymään vallitsevasta järjestelmästä kuten parhaaksi näemme. Mutta on hupaisaa, että kaveri joka on tehnyt hyvää tiliä nimenomaan holhousvaltion rakenteita nyhtämällä, julistaa kannattavansa täysin säännöstelemätöntä markkinataloutta. Sehän on sama kuin jos haluaisi tappaa vanhan hyvän lypsylehmänsä.

[Vetehinen]

Mitä tulee mainintaan Ayn Randista, niin siinä juuri piilee Wahlroosin persoonan kiehtovin ristiriita. Hän ihailee yli kaiken objektivismin suurta naisprofeettaa, mutta on monessa suhteessa juuri sellainen valtiovallan monopoleista ja pakkosäädöksistä hyötynyt parasiitti, loinen ja rosvo, jollaisia Rand halveksi yli kaiken. Se, että mies on käärinyt pienoisen omaisuuden myös lakisääteisillä pakollisilla vakuutuksilla, on jo aivan omaa luokkaansa. Hesarissa tehty vertaus venäläiseen uusrikkaaseen on varsin pätevä

Käsittääkseni kyse oli Suomi-vakuutusyhtiön varallisuuden jakamisesta. Kyseinen yhtiö oli keskinäinen vakuutusyhtiö, mikä tarkoittaa, että vakuutusten ottajat omistivat yhtiön. Yhtiöön syntyi varallisuutta kun vakuutusmaksut ylittivät vakuutuskorvaukset ja kun vakuutusmaksut sijoitettiin ja sijoituksille saatiin tuottoa. Varat olisi pitänyt periaatteessa käyttää vakuutusmaksujen alentamiseen tai palautuksiin vakuutuksen ottajille.

Nähtävästi Wahlroos pääsi kiinni Suomi-yhtiön varoihin kun valtion omistama Leonia osti Wahlroosin omistaman Mandatumin ja Wahlroos sai kaupassa uuden pankin osakkeita.

Tietääkseni Suomi-yhtiön vakuutuksen ottajat menettivät niille periaatteessa kuulunutta varallisuutta operaatiossa. Ainakin joissakin äskeisissä kirjoituksissa on niin ollut.

Tuo on minun käsitykseni tällä hetkellä.

Rand ja hänen seuraajansa Amerikassa taitavat olla juuri niitä, joiden mielestä valtion tulee puuttua mahdollisimman vähän markkinoiden toimintaa. He pyrkivät mm estämään USA:n pankkien pelastuspaketteja finanssikriisin aikaan. Valtion ja yksityisen väliset kaupalliset transaktiot tuntuvat olevan epäsymmetrisiä. Valtion edustajana virkamies tai poliitikko pelaa muiden rahoilla ja yksityinen omilla, joka tuppaa johtamaan siihen, että muiden rahoilla pelaavata virkamiehet ja politikot häviävät lähes säännöllisesti.

Kirja ei lainkaan ymmärrä elämänmyönteistä ja iloista suomenruotsalaisuutta,1970-luvun vasemmistoradikalismia eikä juuri modernia talouselämää.

Aika mielenkiintoinen rasistinen arvio. Kirja on huono, ellei se ei kuvaile piintyneen ennakkoluuloisesti kansanryhmään kuuluvaa yksilöä.

[Hankikanto]

HS on kirjan pohjalta kirjoittanut melko kriittisen analyysin Nallesta.
Alkuun pääsy oli vahvasti avustettua. Nallen isä Buntta hoiteli KTM:n kansliapäällikkönä Wärtsilän konkurssia niin, että pankin ( SYP:n ) edut katsottiin huomioidun hyvin.
Tuota pikaa Wahlroos jr. sitten kutsuttiin suoraan SYP:n johtokuntaan. Siellä hän oli mukana mm. Kouri-kauppojen järjestelyissä, joissa pääsi isojen salaisuuksien haltijaksi.
Siltä pohjalta Nalle sai pankilta Mandatumin edullisesti. Se hoiteli 90-luvulla mm. valtionyhtiöiden yksityistämisiä. Niistä HS katsoo maksetun hyvin. Valtion puolella asioita hoiteli pitkään finanssineuvos, joka nuorena oli poliittisesti liki samalla kohtaa kuin Wahlroos ja myöhempi kumppani Suvi-Anne Siimes.
Pohjolan kaappauksen Sammolle hoiteli Nallen edeltäjä Jouko K. Leskinen, jota ei juuri ole kiitelty . Nalle sai hedelmät.
Leskinen kai vapautettiin sisäpiirisyytteistä, mutta käsittelyn hitauden vuoksi ehdittiin erottaa tehtävistään. Suomi aarteineen liittyi Pohjolaan.
Nallen menestys on siis ollut paljolti valtion, pankin ja yksinoikeusaseman ansiota, kuten iso omaisuus Suomessa yleensäkin .
Nallein ilmeinen lahjakkuus ei sinänsä olisi tuottanut miljardeja ilman pankkia ja valtiota mukavine tuttavineen.

http://www.hs.fi/arviot/Kirja/Wahlroos- ... hitaat-e-4

[JariL]

Rand

Rand on tavallaan äärikapitalisti. Hänen kirjoituksiaan lukiessaan kannattaa muistaa, että hän koki kovia Neuvostoliitossa ennen kuin pääsi lähtemään sieltä USA:han. Randia käytetään usein keppihevosena ääriliberalistisen kapitalismin kauppaamisessa mutta hyvin usein unohtuu, että taustalla oli Aristoteleen filosofia jonka kautta myös kapitalismille tulee rajat. Ne eivät vain tule yksilön ulkopuolelta vaan sisältä. Jos nämä rajat unohtaa pois, saadaan kapitalismia ilman moraalia.

[Vetehinen]

Pohjolan kaappauksen Sammolle hoiteli Nallen edeltäjä Jouko K. Leskinen, jota ei juuri ole kiitelty . Nalle sai hedelmät.
Leskinen kai vapautettiin sisäpiirisyytteistä, mutta käsittelyn hitauden vuoksi ehdittiin erottaa tehtävistään. Suomi aarteineen liittyi Pohjolaan.

Pohjola kuuluu Op-ryhmään eli osuuspankkiryhmään eli toiseen yritysryhmään kuin Wahlroosin omistamat ja johtamat yritykset. Op-pankki ja Pohjola yhdistyivät muutamia vuosia sitten. Ne eivät liity Sampoon eivätkä If:iin muuten kuin olemalla kilpailijoita.

[Hankikanto]

Pohjolan kaappauksen Sammolle hoiteli Nallen edeltäjä Jouko K. Leskinen, jota ei juuri ole kiitelty . Nalle sai hedelmät.
Leskinen kai vapautettiin sisäpiirisyytteistä, mutta käsittelyn hitauden vuoksi ehdittiin erottaa tehtävistään. Suomi aarteineen liittyi Pohjolaan.

Pohjola kuuluu Op-ryhmään eli osuuspankkiryhmään eli toiseen yritysryhmään kuin Wahlroosin omistamat ja johtamat yritykset. Op-pankki ja Pohjola yhdistyivät muutamia vuosia sitten. Ne eivät liity Sampoon eivätkä If:iin muuten kuin olemalla kilpailijoita.

Noin on nyt. Aiemmassa vaiheessa Pohjola oli pelinappula joka tyhjennettiin, ja Sampo kaappasi sen Skandian avulla.

[Vetehinen]

Noin on nyt. Aiemmassa vaiheessa Pohjola oli pelinappula joka tyhjennettiin, ja Sampo kaappasi sen Skandian avulla.

Joo noinhan se menikin. Tässä on Pohjolan ja OP:n historiaa:

1999
- Merita myi tammikuussa omistamansa Pohjolan osakkeet Skandialle. [Merita oli SYP+KOP fuusio]
- Pohjola liittyi Skandian ja Storebrandin muodostamaan pohjoismaiseen If-vahinkovakuutusyhtiöön.
- Skandia myi Pohjolan osakkeensa Sampo-Leonialle. Sampo-Leonia sai osakkeiden ostolla ja hajautuksella määräysvallan Pohjolan yhtiökokouksessa.
- Suomi-yhtiö myi pääosan omistamistaan Pohjolan osakkeista Ilmariselle ja Osuuspankkiryhmälle. Näistä muodostui Pohjolan toinen pääomistaja.
2000
Sampo-Leonia myi Pohjolan osakkeensa Suomi-yhtiölle ja Ilmariselle. Pohjola irrottautui If-yhteistyösta ja jatkoi itsenäisenä, suomalaisena vahinkovakuutusyhtiönä.

https://www.pohjola.fi/pohjola/konserni ... ?id=356000

[Emma-Liisa]

Rand

Rand on tavallaan äärikapitalisti. Hänen kirjoituksiaan lukiessaan kannattaa muistaa, että hän koki kovia Neuvostoliitossa ennen kuin pääsi lähtemään sieltä USA:han. .

Olennainen asia ei ole Rand vaan miksi Wahlroos innostui Randiin. Kai Nallen luonteessaan on vastustamaton veto ääri-ilmiöihin. Ilmeisesti myös Suomen historian opetukset ovat jääneet häneltä pohtimatta-

Randia käytetään usein keppihevosena ääriliberalistisen kapitalismin kauppaamisessa mutta hyvin usein unohtuu, että taustalla oli Aristoteleen filosofia jonka kautta myös kapitalismille tulee rajat. Ne eivät vain tule yksilön ulkopuolelta vaan sisältä. Jos nämä rajat unohtaa pois, saadaan kapitalismia ilman moraalia.

Kapitalismin historia ei tue tätä näkemystä. Eikä muukaan historia.