jsn kirjoitti:Sinänsä sillä, mistä kalustoa hankitaan, ei voi vielä tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Suomen siviili-ilmailukin oli alkujaan vahvasti saksalaiskäsissä, saati se, että vuonna 1918 ilmavoimia komensi saksalainen upseeri. Junkers omisti Aero Oy:n osakkeista puolet, vaikka muodollisesti ei olisi saanutkaan olla näin isoa ulkomaalaisosuutta. Tämä tapahtui kyllä jo ennen kolmatta valtakuntaa ja osakkeet myytiin vuonna 1932 jälleen suomalaisille.
Saksalaisia oli tietysti mukana myös Suomen sukellusveneiden rakentamisessa 1930-luvun alussa. Jotenkin tuntuu kuitenkin tarkoitushakuiselta tämän keskustelun avaus. Mutta odotellaan mitä paljastuksia tulevasta kirjasta löytyy.
Tuosta tulee mieleen yhä vieläkin usein mainittu "Saksan ja Suomen salainen sukellusveneyhteistyö". Sama insinööritoimisto kylläkin näyttää suunnitelleen sukellusveneitä myöskin Neuvostoliitolle. "Salaisen" sukellusveneiden rakentamisen on sanottu peräti mahdollistaneen Saksan sukellusvenelaivaston rakentamisen.
NL:n
valtuuskunta
http://navypedia.org/page/5369 vieraili ins.toimistossa Alankomaissa 1932 ja sopimus Nemetsky- luokan sukellusveneistä on solmittu 1933.
N-/Nemetsky-lk:n S-2 mm. näyttää tuhoutuneen Ahvenanmaan vesillä 21.1.1940.
Mutta
Suomen 1927 laivastolain seurauksena Turussa 4 sukellusvenettä valmistavalla telakalla on heti järjestetty vastalauseena telakkalakko, jota on seurannut työsulku.
Maanlaajuinen 10 kk:n satamalakko 1928 - 1929 lienee sekin suuntautunut Suomen "sotavarusteluja" ja Väinämöisen ja Ilmarisenkin rakentamista vastaan.
Neuvostoliitto ja Saksahan harjoittivat sotilaallistakin yhteistyötä jo ennen Hitlerin ( & Stalinin ? ) valtaannousua. Stalinin urutkin ( Katjusha? ) lienevät saksalaisen
Nebelwerferin, "sumuheittimen" kopio. Miltähän ajalta puna-armeijan "piiskatykit"
ovat olleet, 1920-luvulta, vaiko Hitler-Stalin -sopimuksen seurauksena suomalaisiakin ampumassa?
Ja
mm. punailmavoimien I-16 hävittäjälentokoneen esikuvana olen lukenut olleen USAssa käytettyjen nopeuskilpailulentokoneiden. Ribbentrop-sopimuksen taloussopimuksissa Saksa luovutti NL:lle mm. sotilaskoneidensa suunnitelmat ja mallikappaleet ja vaikutukset lienevät olleet nähtävissä uudemmissa punailmavoimien hävittäjälentokoneissa?
Sillä,
mistä sotilaskalustoa ja muita sotaan tarvittavia tarvikkeita hankitaan, ei todellakaan voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Eivätköhän Stalin ja Hitler solmimistaan sopimuksista huolimatta ole suhtautuneet toisiinsa epäluuloisesti?
Vei8kko Palvo