Olen lukenut Suomen Mannerheim-kirjan huolella lävitse.Kirja on tarkkaa työtä ja tiukasti Mannerheimin kielteisiä puolia kuvaava ja korostava.Emma-Liisa kirjoitti:Yksi selvä lipsahdus Suomelle on sattunut: hänen sanoo M:n kenttäkokemusta vähäiseksi. vaikka M. oli palvellut everstinä Japanin sotana ja kenraalina I maailmansodassa. Toinen asia tietenkin oli, oliko kokemuksista hyötyä enää 1944.Kummallista myös on, että Suomi katsoo negatiiviseksi, että M. ei ollut jääkäri, vaikka sellainen olisi todennäköisesti sitonut hänet Saksaan.
Suomi todella vähättelee yleiseen tapaan Mannerheimin sotilaskoulutusta ja kokemusta.
Hänen peruskoulutuksensa oli kuitenkin tuolle ajalle hyvä. Hänhän kävi Haminan Kadettikoulun lähes kokonaan ja sen jälkeen Nikolajevin Ratsuväen Kadettikoulun. Koulutusta tuli noin seitsemän vuotta, välissä ylioppilaskirjoitukset.
Toisin kuin Suomi esittää Mannerheim ei ollut hoviherra, vaan ratsuväkiupseeri.Muutama vuosittainen vartiovuoro hovissa ei sitä muuttanut miksikään.Palvelu hovitallihallinnossakin oli tukipalvelua, ei hovimiehen työtä.Luutnantilla oli vastuullaan tuhat hevosta ja satoja ihmisiä.
Ennen 1. MS:n rintamakokemusta M. toimi lähes viisi vuotta joukko-osaston komentajana.
Tehtävissä yleneminen prikaatista armeijakuntaan ja jopa armeijan vahvuisen osaston komentajaksi, ylennys kenraaliluutnantiksi ja kunniamerkit osoittavat M:n pätevyyttä rintamakomentajana.
Vuoteen 1944 M. oli palvellut noin viisi vuotta ylipäällikkönä. Luulisi siinä ajassa tulleen muutakin kokemusta, kuin edellisen vuosisadan ratsuväkipalvelus ja 1. Msodassa saatu, jotka yleensä mainitaan. On huomattavaa, että puolustusneuvoston pj:na M. perehtyi sodankäynnin kehitykseen kahdeksan vuoden ajan.
Totta on tietysti, että M:lla ei ollut yleisesikuntakoulutusta, eikä kokemusta esikuntapalvelusta.
Se, oliko M:n osaaminen riittävä suurhyökkäyksen aikana, onkin aina vain pohdinnan alla.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että Mannerheimin johdolla tehtiin ne ratkaisut, joilla hyökkäys lopulta torjuttiin.
Ettei jää väärää kuvaa, niin totean vielä, että Juhani Suomen Mannerheim-kirja on mielenkiintoinen läpivalaisu sieltä Marskin nurjalta puolelta.Tähän hätään en muista ainoatakaan Suomen mainitsemaa myönteistä seikkaa Mannerheimin toiminnassa, luonteessa ja käytöksessä. Ehkä sellaiseksi on laskettava Mannerheimin ainutlaatuinen arvovalta, jonka Suomikin myöntää. Tosin sitten arvovallan rapautuminen kuvataan erinomaisen tarkasti.