kpj kirjoitti:JariL kirjoitti:
Höpö höpö
Argumentti on ala-arvoinen. Lisäksi se on varomaton, sillä 1930-luvun ilmapiirissä
kasvaneita on vielä elossa.
JariL kirjoitti:
Suomalainen yhteiskunta oli konservatiivinen ja suhtautui epäluuloisesti kaikkiin radikaaleihin muutoksiin.
Väite on väärä. Suomalaisen yhteiskunnan
eliitti oli konservatiivinen.
Tulee mieleen Max Jakobsonin kommentti Timo Vihavaisen erään kirjan otsikosta:
Ei
kansakunta ollut "rähmällään", vaan kansakunnan
valiot.
Historiallisesti poliittinen konservatismi on ollut kaikkea muuta kuin epäluuloinen fasismiin.
Aivan niin. Sanonta "höpö, höpö" ei yllä edes argumentin tasolle.
Olen ymmärtänyt, että nyt puheena olevassa kirjassa otetaan kantaa erityisesti juuri suomalaisen yhteiskunnan
eliitin saksalais-myönteisyyteen 1930-luvulla? Venäläisvastaisuus (käy usein meillä nimellä ”patriotismi” tai ”isänmaallisuus”) maassamme on kai osittain ainakin peräisin juuri 30-luvulta (jolloin oikeiston ajama antibolsevismi löysi yhteisen sävelensä natsistien kannanottojen kanssa). En ole tosin vielä saanut Jokisipilän kirjaa itselleni, joten joudun tyytymään toistaiseksi vain otteisiin esim. tästä Jokisipilän blogikirjoituksesta (lainattu aiemmassakin viestissäni). Nähdäkseni Jokisipilän kirjoitus avaa uusia mahdollisuuksia 20-40-lukujen uudelleenarviointiin ja ennen kaikkea oikeistolaisen politiikan huipentumaan eli katastrofaaliseen talvisotaan 1939:
poliittisen kentän oikealla laidalla sillä oli vahva ja vaikutusvaltainen haastaja, saksalaismielisyys. Eduskunnassa saksalaismielisyyden linnakkeita olivat kokoomus ja isänmaallinen kansanliike. Saksaan tähyilivät tiiviisti myös ammattisotilaat, porvarilliset kulttuuripiirit, professorikunta ja opiskelijanuoriso. Saksa-myönteisyyden historiallisen kivijalan muodostivat maan itsenäistymisvaiheessa jääkärien koulutuksen muodossa saatu apu sekä keisarillisen Saksan Itämeren divisioonan osallistuminen vuoden 1918 sisällissotaan valkoisten tukena. Suomalaiselle sivistyneistölle tärkein vieras kieli oli saksa, ja saksalaisen tieteen, tekniikan ja taiteen saavutuksia arvostettiin suuresti.
Lainaus siis
Jokisipilän blogikirjoituksesta: ”Saksalaismielisyys kävi Suomelle kalliiksi
Nähdäkseni Jokisipilän kanta ilmenee selvästi yllä siteeratusta?
Ymmärtääkseni omien virheiden ja tekojen kiistäminen selittämällä, että virheelliset valinnat olivat historiassa välttämättömyys on ollut leimaa-antava historianesityksissämme koko sisällissodan jälkeiseltä ajalta. Tehtyjen poliittisten valintojen kritiikki on ollut kiellettyä tai joka tapauksessa puuttunut (ollut vähintäänkin tabua) aina kunnes sisällissota vuosituhannen vaiheessa oli kyllin ikääntynyt (yli kolme sukupolvea vanha) jolloin faktojen myöntäminen oli lopulta mahdollista myös kokonaiskuvassa.
Ilmeisesti faktat ilmenivät tutkimuksissa pikkuhiljaa, joten nykyhetkellä piirtyvä kuva sisällissodasta antanee suurin piirtein oikean kuvan tapahtumista ja niiden asiayhteyksistä. Ehkä Jokisipilän teos on ensimmäisiä kotimaisia hapuilevia askeleita Suomen historianesityksissä 30-lukua koskevin osin edustaen linjaa, jossa asioiden vanhettua ollaan kyllin rohkeita (kun rohkeutta ei enää leimata poliittisella leimakirveellä) virheiden myöntämiseen .
On syytä panna merkille että nimenomaan oikeisto oli poliittisesti johtavana voimana vastuussa maamme miltei täydelliseen tuhoon johtaneesta sotapolitiikasta - joka ulkopolitiikassa nojautui antibolsevismiin ja venäläisvastaisuuteen. Se ei tietystikään nojautunut – paitsi perusteluissaan – natsistien esityksiin (kuten erityisemisaari Karl Schnurren esityksiin yms.).
On väitetty että Suomella oli vain huonoja valintoja edessään jolloin Suomen poliittisen ”eliitin” valinnat joka tapauksessa olisivat olleet muka parhaat mahdolliset. Suomen ajoivat muka natsiliittoon pyrkimys kansallisen nälänhädän välttämiseen esitetään. Mihinkään historiallisiin ilmiöihin eivät väitteet nojaudu. - Nälkäkriisi oli sodan aloittamisen jälkeen syntynyt ilmiö josta saatiin tieto vasta sodan puhjettua. Ruotsia ei tuon kriisin puuttuminen 'pelastanut' natsiliitolta vaan taitava poliitttinen luoviminen johon tahtoa ei
"eliitillämme" ollut.
Suomessa
eliitti valitsi purjehtimisen tiukasti vastaiseen liittoutumalla natsi-Saksan kanssa.
Liitto natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan oli tietysti 20-lukujen ja 30-lukujen antikommunistisen politiikan looginen päätepiste (joiden ääri-ilmiöiden kannanotoissa esimerkiksi K.J. Ståhlberg oli kyyditettävä kommunisti (vrt. MacCartyismi Yhdysvalloissa). Se oli monen
"eliitissä" olleen toiveuni, ilmenee vaikkapa kenr. Paavo Talvelan muistelmista.
Räikein näistä historiamme "välttämättömyyksistä" on epäilemättä ulkoministeri Erkon "peräänantamattoman" linjan ylistäminen "kommunistisen" linjan – siis lähinnä Mannerheimin ja Paasikiven sekä Tannerin - varovaisempaa realistista linjaa vastaan. Suurin osa poliittisista valinnoista – kuten päätös Moskovan neuvottelujen keskeyttämisestä – teki poliittinen
”eliitti” omin valloin – kulisseissa, kuinkas muuten. Näin esimerkiksi ulkoministeri Erkon muulta hallitukselta salaa lähettämä sähke neuvottelijoillemme Moskovassa 9.11.39. jossa neuvottelijoitamme kehotettiin keskeyttämään neuvottelut.
Toisaalta, ehkä talvisota esti maamme joutumisen Saksan joukkojen miehittämiseksi Neuvostoliiton saatua haltuunsa Hangon meritukikohdan ja Saksan mielenkiinnon laannuttua senkin vuoksi Suomenlahden pohjoispuoleen. Myös tuon
"eliitin"päättämä Suomen osallistuminen natsien sotaretkeen Neuvostoliittoa vastaan myötävaikutti tietysti.
Mutta kuka tietäisikään toteutumattoman tulevaisuuden - paitsi tietenkin ennustajaeukot? Joka tapauksessa kohdistuivat Moskovan rauhan onnettomina pidetyt ehdot sitten tavallisiin suomalaisiin muttei tietysti
eliittiin mutta niiden seurauksena myös kysymys talvisodan aiheuttaneista puutteista Leningradin puolustuksessa olivat niiden myötä poissa päiväjärjestyksestä.
Toinen noista historian esitysten vääristelevistä tulkinnoista oli ymmärtääkseni se, että yhtyminen Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon selitettiin yhdenmukaisesti pres. Risto Rytin (sekä sittemmin ajopuuteorian) kannanottojen mukaisesti "Suomen (defensiiviseksi) erillissodaksi" Neuvostoliiton lentohyökkäystä (alkaen 25.6.) vastaan. Kuuntele
pres. Risto Rytin ns. suuri syytöspuhe täältä.
Semmottii...