Jouko Heyno kirjoitti:Joopajoo, ja NL:n tavoite ei ollut Suomen aseistaminen ja puolen miljoonan tappiot, joten se hävisi. Suomen tavoite siis selkeästi oli itsenäisyyden säilyttäminen, ja sehän säilyi. Se, mikä ei ollut tavoite, on toisarvoista. Olen jo todennut asoiden sotkemisesta aiemminkin, pitääkö muistuttaa? No, muistutetaan: argumenttisi on kestämätön. Suomen tavoitteena ei ollut myöskäään Varsinais-Suomen menettäminen - menetettiinkö se? Järjen käyttö ja rehellisyys keskustelussa sopisi sinullekin ihan hyvin. Muutoin tätä ei jatkaa kannata.
Suomen puolesta päätöksiä tekevät eivät olleet päättäneet mitään Suomen tavoitteista. J.H käyttää sanaa ”Suomi” huolimattomasti ja seuraus on sekoilua jossa syntyy kilpalaulantaa siitä, mitkä olivat (olemattomat ) tavoitteet, jota kilpalaulantaa J.H. harjoittaa aggressiivisuudella ja navanalaisilla kuten "Järjen käyttö ja rehellisyys keskustelussa sopisi sinullekin ihan hyvin.". - Mitä kannanottoa J.H. muka argumentoi tuolla lauseella? J.H. yrittää itse asiassa tuolla sopimattomalla huutamisellaan hankkia itselleen oikeuden määrätä siitä kuka on oikeassa, siitä mitkä muka olivat Suomen (olemattomat) tavoitteet talvisodassa.
Suomen päätökset tehtiin silloin niin kuin myös nykyään senaikaisten perustuslakien säätämässä järjestyksessä. Suomi ei tehnyt päätöksiä siitä, mikä on sen tavoite talvisodassa. Sellainen päätös olisi perustuslakien mukaan kuulunut eduskunnalle (joka päättää ja päätti sodasta ja rauhasta). Valtio oli sotatilassa – sen väitettiin ”joutuneen” sotatilaan eikä eduskunnalta ollut kysytty mitään. Valtion alueellista suvereniteettia oli loukattu ja valtio puolustautui sen alueelle tehtyä loukkausta vastaan iiman mitään erikseen asetettuja tavoitteita. Mistä valtiopäiväasiakirjoista ilmenee että talvisodan tavoitteeksi olisi asetettu itsenäisyyden säilyttäminen (lähde)?
On siis syytä kysyä sitä, mitkä olivat, ei Suomen, vaan Suomen poliittisen johdon, lähinnä presidentin ja hallituksen, päämäärät ja pyrkimykset eli tavoitteet sotaa edeltäneissä neuvotteluissa, siis toisaalta Jartsev-neuvotteluissa keväällä ja toisaalta Moskovan neuvotteluissa syksyllä. Seuraaviin karttoihin on merkitty sekä NL:n aluevaihdosesitys, että sitä koskeneet neuvottelut niine myönnytyksineen joihin Suomen puolesta oltiin valmiit, ja myös lopputulos. Tulos osoittaa Suomen kannalta murheellista lopputulosta:
Isommassa kartassa punaisella ja vihreällä merkityt alueet muodostavat sen minkä Suomi menetti verrattuna siihen että NL:n aluevaihdosesitys olisi hyväksytty. Silloin olisi tosin jouduttu luopumaan pienestä violetilla merkitystä alueesta - johon neuvottelut kariutuivat. Erimielisyys koski saaria sekä pienemmässä kartassa vihreän alueen eteläpuolista osaa (joka on sama kuin isommassa kartassa violetillamerkitty alue). Vaihdossa oli tarjottu yli viisinkertaisesti sen, mistä sen toivottiin luopuvan Karjalassa (sen lisäksi tulivat Leningradin ulkopuoliset sotilasstrategisesta merkitystä omaavat saaret, Lavansaari, Seiskari, Tytärsaari ja Suursaari sekä Hangon vuokraus laivastotukikohdaksi. Se, mitä NL toivoi oli siis Suomen kannalta arvottomia suoalueita yhteensä 2761 km2 ja tarjosivat vastaavasti samanlaista aluetta Porajärveltä ja Repolasta (joista tosin voitaisiin kyynisesti todeta, että ne tänään varmaankin olisivat yhtä lailla varakkaampien alueiden väestön riippana olevaa kehitysaluetta kuin muutkin itäiset maamme kehitysalueet ovat nykyisin – mutta kuitenkin yli 5.500 km2).. Petsamon suunnalta olisi myös voitu pyytää muita alueita. Neuvostoliitto halusi puolestaan haltuunsa strategisesti tärkeän Leningradin lahden pohjoisrannan (ks. kartta). Eteläinen osa puolustuslinjasta, siis Mannerheim-linjasta olisi menetetty – Numerotiedot olen ottanut minulla käsillä olleesta fil.tri. Mauri Ryömän marraskuussa -54 julkaisemasta tutkimuksesta: ”Asiakirjojen todistus Talvisodasta 1939-40”, ( julkaistu mm. Työkansan Sanomissa nro 3/2000). Tutkimuksen perustietoja on tuskin syytä epäillä Ryömän tunnetusta asenteellisuudesta (vasemmistolaisuudesta) huolimatta. Itse en ole nähnyt tarpeelliseksi tarkistaa. - Jos jotakuta huvittaa hän voi sen tehdä tai oikaista, jos on asiavirheitä. Isompi kartta on otettu Wikipediasta ja olen lisännyt siihen violetin ja vihreän merkinnän, pienempään olen lisännyt merkinnät pohjalle.
Jartsev-neuvotteluista ei kuten tunnettua syntynyt mitään. Moskovan neuvotteluissa neuvottelijoille (Mannerheimille ja Tannerille) annettujen ohjeiden ja valtuuksien mukaan oltiin valmiita vain vähäisiin, miltei olemattomiin myönnytyksiin, eli Kuokkalan mutkan suoristamiseen ja Terijoen luovuttaminen (merkitty pienempään karttaan punaisella) . Kun Suomen hallitus ei osoittanut mitään ymmärtämystä naapurin elintärkeitä etuja kohtaan (neuvottelijoina olleet olivat toista mieltä – Mannerheim totesi että hallitus neuvotteli tavalla johon sen rahkeet eivät riittäneet) ei syntynyt yhteisymmärrystä. Suomi asetti täten Neuvostoliiton vaihtoehdottomaan tilanteeseen – jonka vuoksi se oli valmis ryhtymään sotaan, niiin kuin ryhtyi (ei Suomea mainittu suotta MR-sopimuksen lisäpöytäkirjassa – kyllä Suomen saaminen mukaan NL:s etupiiriin oli maksanut varmaankin maltaita Saksan ja N:liiton välisissä neuvotteluissa, - mutta Leningradin puolustus oli tietenkin elinehto Kremlille – mitä Suomessa ei haluttu tajuta. Näin tehtiin
suurin virhe mikä voitiin tehdä – annettiin peruste puna-armeijan käyttöönottamiselle – mikä oli se, mitä ei koskaan olisi saanut tehdä. Suomen olisi tullut huolehtia siitä, että NL pitäisi luoteisrajansa turvattuna sitä hyökkäystä vastaan, joka oli ennakoitavissa että tulee Saksasta.
Tämä teemahan toistuu jakuvasti. Se on johtotähtenä sekä neuvotteluissa 1938 ja -39, Moskovan rauhassa, Pariisin rauhansopimuksessa, YYA-sopimuksessa että vielä noottikriisin aikoihin 1961- eli YYA-sopimusta lainatakseni
"Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi." - Siinä on pähkinänkuoressa NL:n tavoitteet)
Kun näin Suomen hallitus ei suostunut mihinkään naapuri teki omat johtopäätöksensä jotka näkyivät täällä alkaen 30.11. Silloin naapuri ei enää tietenkään tyytynyt neuvotteluille asetettuun tavoitteeseen, Karjalan kannaksen soiden vaihtamiseen toisiin. Kun kerran jouduttiin sotaan ammuttiin täysillä ja nyt tavoitteeksi otettiin koko Suomen alue (Oulun korkeudelle). Niin oli Suomen historian diplomatian pohjanoteeraus tosiasia ja Suomen historian surkein hallitus, Aimo Cajanderin 995 päivää istunut hallitus erosi. - Itse kukin olisi NL:n asemassa menetellyt juuri niin kuin NL teki. Olen lukuisia kertoja, kun sovintoneuvottelut ovat kariutunut, vienyt asian käräjäoikeuteen, muttei silloin tietenkään tyydytä siihen, mihin neuvotteluissa olisi tyydytty, vaan silloin vaaditaan kaikkea mahdollista. Vastapuoli joutukoon itse maksamaan sen, ettei tyytynyt siihen mitä neuvotteluissa tarjottiin.
Syntyneessä tilanteessa syksyllä 1939 olisi ainut järkevä strategia ollut yrittää luikerrella Stalinin ja Hitlerin välissä, pelata nämä toisiaan vastaan ja pysytellä, mikäli mahdollista, ulkona sodasta. Olisiko tässä pelissä Pirun ja Perkeleen välissä pitkän päälle onnistuttu, on epävarmaa.Nyt ei kuitenkaan edes yritetty. Mitään ei voitettu periksi antamattomalla neuvottelutaktiikalla ”Puolustaudutaan, maksoi mitä maksoi”-taktiikka käy yleensä kalliiksi kaikille, niin kuin kävi. Suomi oli todellinen luuseri, jonka
Sodan seurauksena jouduttiin luovuttamaan Karjalan kannaksen sekä Laatokan pohjoispuoliset alue. Kolme kaupunkia, Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi menetettiin, samoin suurin osa Sallasta. Hanko ja sen lisäksi noin 500 saarta sen ympäristössä vuokrattiin laivastotukikohdaksi (jonka venäläiset tosin myöhemmin hylkäsivät). Kaikkiaan luovutettava alue oli liki 35 000 km2 - esitetyn 2.761 km2 sijasta eikä vaihdossa tarjottua 5.500 km2:stä ollut tietenkään enää mitään puhetta. Itsenäisyys säilyi - ei Suomen poliittisen johdon politiikan johdosta - vaan siitä huolimatta. Kotinsa menetti lähes 430 000 karjalaista niiden noin 2500 karjalalaisen sijasta, joista neuvotteluissa oli kysymys.Sodassa kaatui vajaa 27.000 suomalaista. Haavoittuneita oli noin 43 000. Sodalla ei siis saavutettu yhtään mitään. Ennakkoon tuomittuun sotaan ryhtyminen kohtuullisten vaatimusten hyväksymisen sijasta oli suurin virhe (jatkosotaa ehkä lukuun ottamatta) joka on tehty milloinkaan itsenäisen Suomen historiassa. Suomen tunnolliset sotilaat saivat sitten vielä alun hyvän sotaonnen siunaamina (venäläisten marssiessa kiltisti motteihin) paikattua poliittisten johtajien tyhmyyksiä, niin ettei kaikkein pahin kauhuskenaario, itsenäisyyden menetys 60 vuodeksi toteutunut.
Suomen etujen edellyttämää neuvottelujousto heitettiin neuvotteluissa romukoppaan ja leikittiin periksi antamatonta kovanaamaa. Suomen saavutukset olivat siis lähtökohtiin nähden nolla, panokseksi nousi ~ (siis ääretön = itsenäisyys) . Taitavammalla politiikalla olisi joutuminen talvisotaan ollut estettävissä. Hallituksen arvosana on siis raskas improbatur. Mitään siitä mikä olisi neuvottelutaidolla saavutettavissa ei saavutettu. Sen Suomen kannalta mitättömän suoalueen säilyttämiseksi jota NL kipeästi tarvitsi pantiin kaikki peliin. Voi äiti!
Ne alueet, joita NL esitti haluavansa marraskuussa sillä oli hallussaan maaliskuussa. Ne alueet joista Suomi oli kieltäytynyt tekemästä vaihtokauppaa marraskuussa se oli menettänyt maaliskuussa.