Emma-Liisa kirjoitti:Sattumalta tulin tutustuneeksi Niilo Lauttamuksen aihetta koskeviin romaaneihin. Niistä tunnetuin, Vieraan kypärän alla (1957) on suomalaisen sotilaan ylistys, mutta parista muusta löytyy muutakin.
Lauttamuksen romaanitkin jo ehdolla "lähteiksi"? Ei uskoisi...
Eipä näytä Niilo (Johannes) Lauttamuksen kirjat kelvanneen Mauno Jokipiin Panttipataljoona -teoksen lähteiksikään. En ainakaan löytänyt niistä mainintoja lähdeluettelosta.
Katselin tänään Panttipataljoonan 4. painosta ja luvussa
SS-pataljoonan tutkimustilanteen kehitys neljännesvuosisadassa Mauno Jokipii mainitsee sivulla 932 (
5. Kotimaisia tarkennuksia -otsikon alla) mm. näin:
"SS-asioissa ei Panttipataljoonaa seuranneena runsaana vuosikymmenenä kotimaassa juuri tullut uusia tutkimuksia, mutta Niilo Lauttamuksen useat tähän aihepiiriin kuuluvat romaanit ja Jaakko Korjuksen kaksi vastaavaa kaunokirjallista teosta pitivät sitä kyllä tietyllä tapaa esillä."
Lähteet -luvussa kohdassa
4. Lehdistöä (yleisiä artikkeleita s. 902) on mainittu
N. J. Lauttamus Muistoja suomalaisen SS-pataljoonan vaiheista I - II Helsingin Sanomat 22. ja 29.1.1957
Vähän lisää Lauttamuksesta, jonka kirjat taisi olla niitä ensimäisiä lukemiani sotakirjoja 1970 -luvun alussa. Sittemmin niihin ei ole ollut syytä palata lukemisen merkeissä, vaikka niistä useimmat taitaa kirjakokoelmissani ollakin.
Luin aikoinaan jostain lehdestä, kuinka Lauttamus vanhoilla päivillään yritti tehdä haulikolla lopun itsestään. Kuitenkin hän kyseisen lehtijutun mukaan ampuikin vain kasvonsa hajalle. Nähtävästi piippu oli leuan alla...
Hän eli tiettävästi vielä jonkin aikaa tuon itsemurhayrityksen jälkeenkin, tosin pahasti vammautuneena. Luultavasti ilman kasvoja ja ilmeisesti sokeana. Oliko hän huono ampuja hengenlähtöä ajatellen? Ottaen siis huomioon hänen entisen SS-miestaustansa...
"Hänestä tuli sotakirjailija (esikoisteos "Vieraan kypärän alla" on hyvä kirja), mutta paineita kertyi liikaa. Lauttamus teki itsemurhan 20 vuotta myöhemmin."
http://tapaniriekkinen.com/10
"Toinen mainio AUK:n ylikersantti oli Niilo "Nipa" Lauttamus, entinen Waffen-SS-mies. (26.) Hänestä pitivät kaikki muut paitsi upseerit, sillä Nipa antoi kuulua arkailematta mielipiteensä palvelusasioista, mikä harvoin mairitteli upseereita. Heitä on kuitenkin jurppinut enemmän kasarmilla kierrelleet juorut, että salskea, alle nelikymppinen SS-mies olisi vietellyt puolet upseerien rouvista heidän itsensä ollessa komennuksella. Nipa vieraili pulloon tartuttuaan usein myös Päävartion putkassa.
Jouduin hänen kanssaan tekemisiin suoranaisesti vain kerran. Komensin tykkeineni (hevos)kuormastoa taisteluharjoituksessa Kuopion kaatopaikan lähellä. Harjoitusta johtavan Lauttamuksen käskynjako sen päätyttyä: "Kokelas Riekkinen! Johdatte kuormaston paskaläänin ohitse suoraan kasarmille!" Ohjesäännön mukaan toistin komennon sanasta sanaan ja kovalla äänellä. Valvovat upseerit eivät nauraneet. Seuraavana kesänä Lauttamus ryyppäsi Aliupseerikerholla kertausharjoituksiin tulleiden kanssa. Hänen kerrotaan ilmoittautuneen Aliupseerikoulun johtajalle, majuri Temmekselle näin: "Herra Majuri! Ylikersantti Lauttamus ilmoittautuu myöhästyneenä palvelukseen. Syy: helvetinmoinen krapula." Tiukka majuri ei ymmärtänyt alkuunkaan tällaista huumoria ja Lauttamus sai potkut armeijasta. Hänestä tuli sotakirjailija (esikoisteos "Vieraan kypärän alla" on hyvä kirja), mutta paineita kertyi liikaa. Lauttamus teki itsemurhan 20 vuotta myöhemmin."
Kuinka helposti tai vaikeasti se 1. kirja syntyikään?
http://www.lauttamus.fi/niilo311006.pdf
"Niilo Lauttamuksen sotaromaaneista menestynein on esikoinen,
vuonna 1957 ilmestynyt Vieraan kypärän alla. Tänä syksynä 13.
painokseensa ehtinyttä romaania on myyty noin 70 000 kappaletta."
Sotakirjojen kalle päätalo
SS-mies Niilo Lauttamus kirjoitti menestysromaanin
vuodessa ja parhaina kaksi.
http://www.lauttamus.fi/niilo311006.pdf
KULTTUURI
TIISTAINA 31.10.2006 | 17
NIILO LAUTTAMUS
JYVÄSKYLÄ
Esa Sironen
Vieraan kypärän alta
– Olin kaksi vuotta Saksassa, suurimman osan rintamalla,
Lauttamus kertoi haastattelussa 1970-luvulla.
Hänet haastateltiin Jyväskylän yliopiston kirjallisuuden
laitoksella Seija-Liisa Wikströ-min johtamaan seminaariin.
Sotakirjat eivät kannata, ajateltiin sodan jälkeen. Sotaan
väsynyt kansa ei lue. Sitten tuli Väinö Linna, räjäytti pään
auki, ja Lauttamus hankki osamaksulla kirjoituskoneen.
– Kahdella sormella aloitin, ja kyllä siinä alussa sai näppäintä hakea.
Tilittämisen tarve oli kova, ja niin Lauttamus vapaaksi kirjailijaksi
heittäytyneenä naputteli syksystä kevääseen.
Syntyneet 76 liuskaa Niilo, tuttavien kesken Liino, vei
Ville Revolle vanhalle Gummerukselle. Repo silmäili tekstiä ja kysyi,
että hyvä mies, mitä te olette viimeksi lukenut.
– Laulun tulipunaisesta kukasta, Lauttamus täräytti.
Ei näin pidä sotaromaania kirjoittaa, Repo opasti ja löi
liuskapinon Lauttamuksen kouraan. Tyylin pitää olla karskia,
yksinkertaista ja vetävää.
Äkäiltyä tekstiä
Siitäkös Lauttamus suuttui, laskeutui niska kyyryssä Gummeruksen
“Tuskien portaat“, ja alkoi kotona äkäpäissään
paukuttaa konettaan. – Minä kirjoitin aamuyhdeksästä
iltakymmeneen, joka päivä. Sitten taas Gummerukselle,
ylös kuuluisia narisevia portaita. Nyt liuskoja oli tasan sata
enemmän. Repo luki muutaman sivun ja lupasi kahden
viikon kuluttua ilmoittaa. Mitäs minä sillä aikaa teen,
Lauttamus kysyi. Se on teidän asianne, Repo vastasi. Se ei
kuulu hänelle.
– Mutta en minä jäänyt odottamaan, jatkoin jo samana iltana.
Seuraavana aamuna tasan kello yhdeksän puhelin soi,
ja Repo ilmoitti, että oli yön aikana lukenut liuskat. Samaan
tahtiin saman verran lisää, niin romaani on valmis.
Yhden luvun Repo poisti, mutta lokakuussa 1957 kirja
ilmestyi ja ehti ennen joulua neljänteen painokseen.
– Kyllä minä sitä Gummeruksen ikkunassa ihailin. Kustantaja
oli hommannut kirjan viereen aidon kypärän.
Lue loput Lauttamuksen haastattelusta suoraan linkistä...
http://www.lauttamus.fi/niilo311006.pdf