Tapio Onnela kirjoitti:Heikki Jansson kirjoitti:
Kun yhden suurvaltapoliittisen toimijan uskotellun "Hyvyyden" nimissä kiivaasti puolustetaan toista joukkuetta - EU:ta (ja Yhdysvaltoja) - toista joukkuetta vastaan muodostuvat näkemykset, joissa muka analysoidaan tilannetta pikemminkin propagandaksi. Tilanne muistuttaa silloin pikemmin jotain katsomoa urheilu-ottelussa.
Sodassa kummatkin osapuolet levittävät propagandaa. Voitko osoittaa, että täällä olisi väitetty tässä tapauksessa
vain Venäjän levittäneen propagandaa. Kiinnostavampaa olisi pohtia sitä, miten ja mitä propagandaa esim nyt tässä kriisisssä levitetään ja erityisesti sitten tietysti sitä, miten tuo propaganda liittyy historian hyväksikäyttöön.
On varmaankin juuri kuten sanot, että sodassa kummatkin osapuolet levittävät propagandaa. Mistä mieleesi tuli, että olisin väittänyt, että täällä olisi levitetty vain Venäjän propagandaa saati sitten, että olisin esittänyt, että vain Venäjä olisi tässä kriisisssä levittänyt tuota propagandaa?
Olisi tietysti kyllä tosiaankin mielenkiintoista kuulla erilaisia näkemyksiä siitä miten ja mitä propagandaa arvellaan että esim nyt tässä kriisissä levitetään. Erityisesti mieleen tulee tällöin
se, miten propaganda liittyy historian hyväksikäyttöön.
Ilmeisesti tässä tapauksessa
maan (Ukrainan) asukkaiden historiallisilla, kultturisilla ja kielellisillä siteillä on hyvinkin ratkaiseva merkitys mitä tulee siihen, hyväksyvätkö jonkin alueen asukkaat väkivaltaan perustuvat muutokset ”omaksi” koetulla alueella. Ei tietenkään voi olettaa että laajapohjaiset väestöryhmät
hyväksyisivät sellaisen hallituksen, jolla ei faktisesti ole tukea tai omaa valtaa näiden "omalla" alueella. Siltä tilanne itäisessä osissa Ukrainaa tosiaan tällä hetkellä näyttäisi.
Kiovan vallan laajuus
Kiovan keskushallinnon faktinen valta ei ulottune tällä hetkellä maatalousvaltaista Länsi-Ukrainaa itäisemmäksi lukuun ottamatta joitain ns. harmaita vyöhykkeitä. Valtaa ei keskushallinto kykene käyttämään lainkaan itäisissä ja eteläisissä teollisuus- ja hallintokeskuksissa (esim. Harkovissa, Donetskissa, Slovenskissa, Dnepropetrovskissa jne.) joissa kansalaiset ovat vallanneet julkiset rakennukset ja poliisiasemat, pystyttäneet tiesulkuja, perustaneet liikkujien tarkkailupisteitä yms. keinoin varmistaneet tilanteen pysyvän hallinnassaan.
Ukraina on tällä hetkellä ymmärtääkseni jaettu kahteen osaan samaan tapaan kuin Suomi oli vuonna 1918 jakautunut kahtia. Valtaa ei Kiovalla ilmeisesti ole maan itäisissä ja eteläisissä osissa (kuten ei valkoisilla ollut Suomen eteläosissa 1918). Kiova ei niin muodoin voi väittää että hallitusvalta Ukrainassa kuuluisi sille - edes faktisesti.
Kiovan valta on redusoitu sanahelinäksi muualla kuin pääasiassa maatalousvaltaisessa läntisessä Ukrainassa eikä Kiova voi missään tapauksessa väittää että se olisi muka Ukrainan ”laillinen” hallitus. Perustetta legitiimille hallituksen seuraannolle ei ole eikä faktinen valta perusta sitä laajemmin kuin mihin faktinen valta ulottuu.
Kiovan hallinto on Maidanin tapahtumien jälkeen niin muodoin legitimiteettinsä puolesta alastomaan väkivaltaan perustuva hallinto, joka käyttää faktista valtaa vain siellä, minne sen valta ulottuu.
Saavuttaakseen vallan itäisissä ja eteläisissä osissa entistä Ukrainaa olisi
Kiovan käännettävä aseet vallankumouksellisia vastaan maan teollistuneessa itäisissä osissa, siis "omia" kansalaisia vastaan. Tämä johtaisi ilmeisesti väistämättä sisällissotaan.
Tätä vaikeutta Kiovan ns. väliaikainen hallitus on pyrkinyt väistämään
nimittelemällä kansaa itäisissä ja eteläisissä osissa ”terroristeiksi” (mutta, samaa jargonia jatkaakseni,
eivät nämä itse suinkaan olleet ”terroristeja” pari kuukautta aiemmin – silloin kuin he olivat ”terroristeja"). Kielelliset keinot ovat kuitenkin varsin rajalliset: Kuulkaas, meidän Ivan (tai Aleksander, oli nimi mikä hyvänsä) on nyt terroristi! huudahtaa moni veljestään tai pojastaan tai miehestään - oikeutetun ivallisesti - aivan kuten meille tutussa Täällä Pohjan tähden alla-teoksessa mainittiin "punapäällikkö" Akselista.
Näemme, miten yhteinen historia ja kieli vaikuttaa. On syytä muistaa, että Ukraina on aidosti kaksikielinen maa: oletus on Ukrainan arkipäivässä, että kumpaakin kieltä, ukrainaa ja venäjää, ymmärretään
molemmin puolin.
Oli tietysti länsivaltojen hallituksilta merkittävä virhe kun he menivät tunnustamaan ulkoparlamentaariseen toimintaan perustuvan väliaikaisen hallituksen, jolta puuttui lähes tyystin maan itäisten osien asukkaiden tuki. Tuon hallituksen perustaminen, jossa äärioikeistolainen Svoboda-puolue on ”yliedustettu” (sillä on puolet merkittävistä hallituspaikoista vaikka sillä oli vain noin 10 prosentin tuki parlamentissa, rada'ssa) oli omiaan kärjistämään tilanteen. Samalla kun länsivallat näin tehdessään sivuuttivat yhden merkittävän toimijan, Venäjän, päätöksenteosta, he myös pakottivat itse omilla toimillaan Venäjän ryhtymään vastatoimiin. Sitä sitten seurasi Krimin kriisi, sitten tulivat ns. pakotteet, joihin vastataan vastapakotteilla jne. jne. Olisi pitänyt malttaa mieli, mutta ehkä arveltiin, että oli kiire, että oli toimittava heti kun tilaisuus tuli. ettei se pääsisi karkaamaan. Tai sitten se oli suunniteltu juttu.
Suurlähettiläs Heikki Talvitie totesi Talouselämä-lehden haastattelussa:
Venäjä kuitenkin toimii [Krimillä] kuin mikä tahansa suurvalta toimisi vastaavassa tilanteessa. ”Sotilaallisesti suurvalta toimii näin. Jos suurvallalla on sotilastukikohta, kuten Venäjällä Krimillä, se haluaa turvata tukikohdan ympäristön. Kyse ei ole siitä, ovatko Venäjän toimet järkeviä, vaan näin kaikki sotilaat käyttäytyisivät kaikissa maissa.
Sitten tulivat pakotteet. Nyt Kerry kuuluu läksyttäneen Lavrovia. Lavrov on puolestaan läksyttänyt Kerryä. Jne.
Kardinaalikysymys kuuluu nyt:
miten tuo vain noin puolta maata hallitseva niin sanottu väliaikainen hallinto kuvittelee voivansa taata vapaiden vaalien häiriöttömän kulun (koko Ukrainassa, mukaan lukien sen itäosissa) sen mahdollisesti yrittäessä järjestää vaalit noin kolmen viikon kuluttua, 25.5.?
Aika tietysti senkin näyttää.
Semmottii...