Helppotajuinen asia tuo todellakin on. Suomi kuului Ruotsin valtakuntaan jostain 1100-luvulta lähtien vuoteen 1809. Tuona aikana Ruotsin kuningas nimitti maan virkamiehet, maassa noudatettiin Ruotsin lakeja ja verot kerättiin Ruotsin kruunulle. Myös kaikki muut valtiot tunnustivat Suomen olevan osa Ruotsia, kuten esimerkiksi Pähkinäsaaren rauhansopimus osoittaa. Se, että Lyypekillä ja muilla hansakauppiailla oli vaikutusta asioihin, ei muuta asiaaa, ei liioin se, että Ruotsi oli aika ajoin unionissa Tanskan kanssa. Mikäli Jukkis on löytänyt jotain evidenssiä jostain muusta, kertokoon.
Jeps. ja kun lähdemme jäljittämään tämän ruotsalaisaikakauden alkuhetkiä, käsi haroo muuten tyhjää, mutta pääasiallisena – ja ainoana – lähteenä on yleensä käytetty Eerikinkronikkaa. Vailla mitään lähdekriittistä pääpainoa.
Sehän alkaa tällä pyhän Erikin ristiretkellä, joka episodiltaan on lähes merkityksetön sotaretki, mutta tarjoaa silti oivan avaimen lähdekriittiselle puolelle. Sillä muut aikalaislähteet tietävät näiltä vuosilta vain tavanomaista suuremman sotaretken tanskalaisilta ns. vandaaleja vastaan joilla tarkoitetaan lähinnä baltteja. Eerikinkronikan kirjoittaja onkin loistavasti irrottanut Erikin sotaretken laajemmasta yhteydestä ja muokannut siitä erillisen sotaretken, ja nimittänyt Erikin sen pääosaan tanskalaiskuninkaan sijasta. Vastaava tekniikka näkyy myöhemminkin nk. birgerin sotaretken yhteydessä. Eli lyhyesti sanoen, eerikinkronikassa on paljon lapinlisää mukana, ja isoja osia kummattu pois, olkoonkin että sellainen pienimuotoinen sotaretki satakunnan rannikolle on toki itsessään voinut olla mahdollinen, jopa todennäköinenkin. Minään valloitusretkenä sitä ei kuitenkaan voi pitää parhaalla tahdollakaan.
Oikeastaan jos puhutaan varsinaisista ristiretkistä niin on helppo näyttää miten saksalaisritarit valtasivat Baltian, sitten Gotlannin josta johdettiin ristiretkiä niin svealaisten kuin tavastian satamaakin kohtaan. Koska Gotlanti on ainakin nykyisin osa Ruotsia, on helppo tulkita niin, että ensin on johdettu ristiretkiä Gotlannista, sitten Ruotsin Gotlannista ja vihdoin viimein ruotsalaisten gotlannista – unohtaen saksmannit sinne jonnekin. Oikeasti sen ajan svealaisilla Birgereineen ei ollut mitään tekoa näiden retkien kanssa, kuin korkeintaan mukana roikkuvina palkkasotilaina.
mutta jännin juttu liittyy tietenkin tuohon Pähkinäsaaren rauhaan. Sitä ja sen olemassaoloa ei kyetä dokumentoimaan. On tietenkin totta että novgorod näihin aikoihin haki voimakkaasti rauhaa kaikkien naapuriensa kanssa, ja yksi rauhansopimus allekirjoitettiin norjalaisten kanssa. Ruotsalaisista ei puhuta sanaakaan, joskin ei ole mahdoton ajatus, että viipurinlinnan kanssa olisi jokin erillissopimus tehty, mutta että maat olisi jaettu ruotsalaisten ja novgorodilaisten kesken, on ajatuksenakin naurettava.
Ei tarvitse kuin katsoa sen ajan Ruotsia, jossa sisällissota ja perimyskiistat riehuivat, tanskalaiset ja saksalaiset kävivät siellä riehumassa ja kaiken kruunasi näihin aikoihin saapunut ruttoaalto joka tappoi lähes joka neljännen. Ei ole kovin vakuuttava neuvottelukumppani ja tuskin novgorodissa on moista ruhtinaskuntaa edes noteerattu. Vielä vähemmän moisella on ollut eväitä jaella toisten maita kuin omiaan.
On tietenkin totta, että pähkinäsaaren rauhansopimuksen väittämistä olemattomaksi – ja myöhemmin tehdyksi sepitteeksi – on salaliittoteoria parhaimmillaan. Silti on olemassa väkevät syyt, miksi näin ei voisi olla.
Meidän pitää muistaa että kun ruotsalaiset puhuvat finlandista, he tarkoittavat koko ajan sitä pientä sillanpääasemaa aurajoenlaaksossa. Se käsittää nykysuomesta 0.01% tai niillä main, ja loput maasta oli nk. Itämaata, jonne ruotsalaisella jalalla ei paljoa astuttu. Se että Finland on nivottu myöhemmin koko Itämaan kokoiseksi, siitä on kiittäminen Porthania, joka teki ns. suomenruotsalaisten historiasta koko suomen historian. Eikä tätä ole koskaan korjattu, koska korjaustoimenpide täytyisi tehdä turkulaisissa yliopistoissa, joissa tunnetusti eletään edelleen 1700-lukua.
Sen sijaan voidaan aukottomasti näyttää että kun Kustaa Vaasa ravisti kalmarin unionin ikeen niskastaan, hän valtasi tanskalaisilta Turun linnan ja ruotsi-suomen yhteishistoria alkoi. Tämä tapahtui tunnetusti vasta 1500-luvulla.
Jos asiaa tarkastelee laajapohjaisin lähtein ja tyystin objektiivisesti, koko ruotsisuomen yhteishistoria katoaa savuna ilmaan ensimmäisten vuosisatojen ja ristiretkien osalta. Se onko tämän asian korjaaminen mahdollista johtuen sen syväänjuurtuneesta luonteesta, onkin sitten toinen kysymys, sillä asia on nykyisin myös yhteiskuntapoliittinen johon liittyy vahvoja tunnelatauksia. Sille me emme voi kukaan mitään että historia jos mikä on ennenkaikkea poliittinen tieteenala ja vasta toisena tulee tosiasiat sellaisina kuin ne ovat.