Waldemar Erfurthin sotapäiväkirjasta 1944

[Veikko I Palvo]

Ja itse tapahtumahistoriasta: Helmikuun 29. päivänä 1944 eduskunnan suljetussa istunnossa rauhanehtojen hylkäämistä vaatinut vähemmistö (80) oli niin suuri, ettei hallitus katsonut voivansa hyväksyä NL:n asettamia ennakkoehtoja. Nyt Paasikivi vetosi Mannerheimiin. Apunen & Wolff 2009:

"Ainoa mies, johon Suomen kansa luottaa, olet Sinä." - - Osoittautui, ettei Mannerheimilläkään ollut Paasikiven kaipaamaa "läpitunkevaa intelligenssiä", jota vaadittaisiin sodan lopettamiseksi ennen lopullista tappiota. Ylipäällikkö katsoi paremmaksi välttää poliittista vastuuta. - - Waldenin puheiden perusteella Paasikivi pian oivalsi, mistö Mannerheimin pidättyväisyys todella johtui: "Korkeimmat kenraalit ovat hyvin jyrkällä kannalla rauhantekoa vastaan."

Michael Jonasin Blycher-tutkimuksesta s.343-358.:
Paasikivi lähti helmikuun puolivälissä 1944 Tukholmaan kuulemaan NL:n rauhanehdot.
Hallituksen joidenkin jäsenten tieten ja Jonasin mukaan hallitus "adoptoi" Paasikiven Tukholman matkan ja hänen saamansa NL:n rauhanehdot. J.K.P.:n matkaa on sanottu "salaiseksi", mutta Jonasin mukaan Saksan Tukholman lähettiläs Thomsen ja sitä kautta Saksan ulkoministeriö olivat tietoisia Paasikiven Tukholmassa olosta.
Neuvostoliiton rauhanehtojen M.Jonas sanoo tulleen Suomessa julkisiksi helmikuussa, jonka alussa NL pommitti Helsinkiä.
Eduskunta
hylkäsi rauhanehdot 1.3.1944 äänin 105 - 80, mutta Paasikivi ja Enckell lähetettiin 26.3.1944 Moskovaan "tinkimään" koviin rauhanehtoihin lievennyksiä, joita ei saatu.
Saksa miehitti 19.3-44 Unkarin, mikä lienee aikanaan osoittanut, että se reagoisi kovin ottein Suomessakin, NL:n ehtojen mukaan saksalaiset tuli internoida tai ajaa Suomesta pois. Paasikivi näyttäisi toimineen hallituksen valtuuttamana, eikä yksityishenkilönä?

Blycherin mukaan "Jos Saksan pohjoinen armeijaryhmä olisi perääntynyt 1944 alussa Narva-jokilinjan taakse, Suomi olisi todennäköisesti hyväksynyt ehdoitta NL:n vaatimukset." Mutta rintama oli puolisen vuotta Narva- Peipsijärvilinjalla, jolla L.Govorovin joukot aloittivat hyökkäyksen heinäkuun 1944 lopulla.
Sotilaallinen tilanne Suomenlahden eteläpuolella lienee sekin osaltaan vaikuttanut kannanottoihin maaliskuussa 1944 ?
Mitä Erfurth on merkinnyt Mikkelissä päiväkirjaansa keväällä 1944 rauhantunnusteluista?

lisäys: Edwin Linkomies, Vaikea aika, 1947-48, ilm.1970, 2006:
s.299.: Pääministeri Linkomies ja ulkoministeri Ramsay sopivat, käännyttävä neuvostohallituksen puoleen pyytämällä sen rauhanehtoj: "Sopivimmin tämä kävisi siten, että valtioneuvos Paasikivi lähetettäisiin Tukholmaan, jossa hän voisi kääntyä hyvän tuttavansa, Neuvostoliiton lähettilään rouva Kollontayn puoleen. Sovimme, että Ramsay keskustelisi Paasikiven kanssa ja suostuttelisi hänet tähän tehtävään."
Linkomies on 6.2. tavannut myös Mannerheimin junassa Pitäjänmäellä, "hän oli täysin samaa mieltä toimenpiteestä."
"Ulkoasiainvaliokunta kokonaisuudessaan hyväksyi Paasikiven Tukholman matkan, myös Tyko Reinikka."
Paasikiveä ja Carl Enckelliä pyydettiin lähtemään Moskovaan: "Osoitti suurta uhrautuvaisuutta, että kaksi iäkästä miestä..... suostuivat lähtemään."
"Ei ollut
mahdollista antaa virallisia ohjeita, ne olisi pitänyt vahvistaa hallituksen ulkoasiainvaliokunnassa ja sen olisi ollut mahdotonta omalla vastuullaan käyttää Karjalaa eräänlaisena vaihtoesineenä rauhan saavuttamiseksi."
Linkomies ja Ramsay antoivat suulliset ohjeet...mutta Moskovassa "Molotov ilmoitti suorin sanoin, että se mitä neuvostohallitus vaati, oli lopullista ja muuttumatonta."
Moskovan rauhan 1940 raja, saksalaisten internoiminen kuukauden kuluessa ja 600 miljoonan $:n sotakorvaukset.
"Emme olisi kuukauden määräajan kuluessa voineet internoida maassa olevia saksalaisjoukkoja, se ei olisi ollut mahdollista edes Neuvostoliiton sotavoimien avulla", oli pelättävissä niiden tulevan Suomea miehittämään ja auttamaan sodassa saksalaisia vastaan.
Ehdot oli
saatu ennen Paasikiven ja Enckellin paluuta ja näiden läsnäollessa sihteeri luki Moskovassa laatimansa pöytäkirjan presidentille ja hallituksen ulkoasiainvaliokunnalle. Paasikivi sanoi: Nämä ehdot olivat parhaat niistä huonoista ehdoista, jotka saatoimme saada ja neuvoi hyväksymään ne sellaisinaan. Sitä vastoin Enckell oli aivan vaiti. Kukaan ei sanonut mitään."
"Paasikivi, joka käsitti äänettömyyden merkityksen, poistui närkästyneenä sanoen hyvästellessään Rytiä ja Tanneria: `Ei ole Suomessa miehiä`," kirjoitti E.Linkomies
vankilassa 1947 - 1948.

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

Vuosi näköjään meni väärin. Tarkoitin Mannerheimin "saarnaa" Tannerille ja Walldenille 6.2.1944: M. moitti hallitusta toimettomuudesta, oli kallistumassa vuoden 1940 rajoihin ja kehotti lähetettämään miehen Moskovaan kuulemaan rauhanehdot. Tanner ja Linkomies olivat samaa mieltä.

Lähteiksi puheenalaisessa kohdin on merkitty "Tanner 1950" (jonka täytyy tarkoittaa hänen muistelmateostaan Suomen tie rauhaan vaikka lähdeluettelo viittaa T:n talvisotamuistelmiin) ja Tannerin KA:ssa olevia muistiinpanot. Miksi nämä kertovina lähteinä olisivat lähdearvoltaan sen luotettavampia kuin jalkaväenkenraali Erfurthin vastaavan tasoiset muistiinpanot? Lisäksi Tanner puhuu osin omassa asiassaan.

On kai melkoisen selvää, että Mannerheim puhui Tannerille luottamuksellisesti, kun taas presidentin adjutantti puhui Erfurtille (parhaimmillaan) toisen käden tietoa.

Ja itse tapahtumahistoriasta: Helmikuun 29. päivänä 1944 eduskunnan suljetussa istunnossa rauhanehtojen hylkäämistä vaatinut vähemmistö (80) oli niin suuri, ettei hallitus katsonut voivansa hyväksyä NL:n asettamia ennakkoehtoja. Nyt Paasikivi vetosi Mannerheimiin. Apunen & Wolff 2009:

"Ainoa mies, johon Suomen kansa luottaa, olet Sinä." - - Osoittautui, ettei Mannerheimilläkään ollut Paasikiven kaipaamaa "läpitunkevaa intelligenssiä", jota vaadittaisiin sodan lopettamiseksi ennen lopullista tappiota. Ylipäällikkö katsoi paremmaksi välttää poliittista vastuuta. - - Waldenin puheiden perusteella Paasikivi pian oivalsi, mistö Mannerheimin pidättyväisyys todella johtui: "Korkeimmat kenraalit ovat hyvin jyrkällä kannalla rauhantekoa vastaan."

Jo tämän perusteella on selvää, ettei Mannerheimia voida kevättalvella 1944 pitää minään johdonmukaisena ja ratkaisevana impulssin antajana rauhan solmimiseksi.

Mannerheimilla ei ollut mitään poliittista ryhmittymää takanaan, ainoastaan arvovaltansa. Jos hän olisi pannut sen peliin ja hävinnyt, mikä olisi ollut todennäköistä, koska sekä hallitus että kenraalit olivat vastaan, arvovaltaa ei enää olisi ollut syksyllä 1944.

Pohjimmiltaan arvostelussa on tietenkin mieltä vain, jos saksalaisten internointi olisi onnistunut jo keväällä samaan aikana Suomen armeija olisi demobilisoitu.

[Emma-Liisa]

Summa summarum: Pidän edelleen täysin uskottavana Erfurthin päiväkirjamerkintää syyskuun 5. päivältä 1944, jonka mukaan Mannerheim henkisesti oli nurjalla kannalla rauhantekoon Neuvostoliiton kanssa ja jakoi asiassa eduskunnan oikeistovähemmistön mielipiteen.

Teet nyt (mahdollisesta) sivuasiasta pääasian. Olihan herttaisen yhdentekevää, mitä Mannerheim (ehkä) sisimmässään ajatteli. Olennaista oli, että hänellä oli ratkaiseva rooli rauhan teossa sekä myös siinä, että suurin osa upseereista totteli vain häntä (jälkimmäisen Suomikin myöntää).

Täytyy muistaa, että syksyllä 1944 ei kenelläkään ollut varmuutta siitä, miten kaikki päättyisi. Rauhanteko oli riski, aivan kuten sodan jatkaminen oli riski.

[Emma-Liisa]

Blycherin mukaan "Jos Saksan pohjoinen armeijaryhmä olisi perääntynyt 1944 alussa Narva-jokilinjan taakse, Suomi olisi todennäköisesti hyväksynyt ehdoitta NL:n vaatimukset." Mutta rintama oli puolisen vuotta Narva- Peipsijärvilinjalla, jolla L.Govorovin joukot aloittivat hyökkäyksen heinäkuun 1944 lopulla.

Meinander korostaa teoksessaan Suomi 1944 Narvan rintaman merkitystä Suomelle ja ennen kaikkea sitä, että Hitler ei antanut siellä vetäytymiskäskyä(kuten viisasta olisi ollut koska rintama muualla oli jo etäämpänä) juuri Suomen takia.

[nylander]

Teet nyt (mahdollisesta) sivuasiasta pääasian. Olihan herttaisen yhdentekevää, mitä Mannerheim (ehkä) sisimmässään ajatteli. Olennaista oli, että hänellä oli ratkaiseva rooli rauhan teossa

En ymmärrä, mistä "sivuasiasta" oikein puhut. Otin muutama päivä sitten kenraali Erfurthin päikirjasta puheeksi yhden juonteen:

Kenraali Waldemar Erfurthin sotapäiväkirjasta vuodelta 1944 näkyy selvästi, kuinka henkisestikin tuskallista Suomen valtiojohdolle oli luopuminen "aseveljestä" syyskesän 1944 ratkaisuvaiheissa. Erfurth mm. kirjasi 5.9.1944 keskustelustaan Mannerheimin adjutantin everstiluutnantti Grönvallin kanssa: "Hänen käsityksensä mukaan (ja hän näki syvälle syy-yhteyksiin marsalkan hänelle osoittaman luottamuksen ansiosta) Mannerheim ja Walden olivat sydämessään eduskunnan vähemmistön kannalla; mutta se oli liian heikko - -." (Kyse oli NL:n ennakkoehtojen hyväksymistä koskevasta ratkaisevasta äänestyksestä 2.9.1944.

Muuta en väittänytkään. Kai tällaisista "herttaisen yhdentekevistä" asioistakin saa kirjoittaa? Varsinkin kun Erfurthin muistiinpano näyttäisi sopivan ihmeen hyvin Juhani Suomen äskettäisen Kanava-lehdessä julkaistun artikkelin sisältämien näkemyksiin. Kysymys voitaneen pelkistää karkeasti näin: Luotsasiko Mannerheim Suomen rauhaan "voluntaristisesti" ja vieläpä "mestarillisesti ajoittaen" vai oliko mukana vaikuttamassa myös pakko (ajan juokseminen umpeen; kotimaisten rauhanvoimien paine). Onko kyse siitä, että jälkimmäinen, Juhani Suomen edustama tulkinta jo sellaisenaan loukkaa suomalaisen historiankirjoituksen kanonisoituja perusväittämiä?

[Emma-Liisa]

Kysymys voitaneen pelkistää karkeasti näin: Luotsasiko Mannerheim Suomen rauhaan "voluntaristisesti" ja vieläpä "mestarillisesti ajoittaen" vai oliko mukana vaikuttamassa myös pakko (ajan juokseminen umpeen; kotimaisten rauhanvoimien paine). Onko kyse siitä, että jälkimmäinen, Juhani Suomen edustama tulkinta jo sellaisenaan loukkaa suomalaisen historiankirjoituksen kanonisoituja perusväittämiä?

Silkkaa voluntarismia tuskin kukaan voi harjoittaa, koska se useimmiten päättyy tuhoon kuten Hitlerin kävi. Jopa Stalin taipui "pakon" edessä.

Olennaista rauhan tekemisessä oli ajankohta. Mannerheimin päätös osuu yhteen sen kanssa, että Saksa luovutti Tallinnan eli oli heikentynyt tarpeeksi.

[Emma-Liisa]

Jukka Kemppisen juttu Lapin sodasta:

http://kemppinen.blogspot.fi/2014/06/ju ... stani.html

[Ilmo Kekkonen]

Jukka Kemppinen on värikäs ja joskus tietäväkin bloggaaja. Hänen tietojensa yksityiskohtiin on syytä suhtautua varoen. Kaikkien alojen asiantuntemus ei aina ole täydellinen.
Esimerkkinä vain väite, että Rendulic olisi ollut SS-kenraali. Tämä entinen Itävallan armeijan eversti oli kyllä innokas natsi ja Hitlerin luottomiehiä, mutta ei kuulunut SS:ään.

Muutakin huomauteltavaa tuohon pakinaan olisi, mutta menee ulos aiheesta.

[Veikko I Palvo]

Kirjoitukseni katosi.

Erfurth totesi 20.7.1944: "Surullinen päivä", saatuaan okw:n kautta illalla uutisen
Hitleriä vastaan suunnatusta attentaatista ja vallankaappausyrityksestä.
Kumpaa Erfurth lienee sitten mielessään tarkoittanut, onnistumista vai epäonnistumista?
Ja
mitenkähän onnistuneen vallankaappauksen seurauksena sisäisesti luhistunut Saksa olisi vaikuttanut Suomen rauhanpyrkimyksille?
Olisivatko Suomen tulevaisuudennäkymät aikanaan kenties olleet entistäkin epävarmempia?

Veikko Palvo

[Emma-Liisa]

'
Erfurth totesi 20.7.1944: "Surullinen päivä", saatuaan okw:n kautta illalla uutisen
Hitleriä vastaan suunnatusta attentaatista ja vallankaappausyrityksestä.
Kumpaa Erfurth lienee sitten mielessään tarkoittanut, onnistumista vai epäonnistumista?

Diktatuurissa ei päiväkirjallekaan ole viisasta kirjoittaa syvimpiä ajatuksiaan.

Ja
mitenkähän onnistuneen vallankaappauksen seurauksena sisäisesti luhistunut Saksa olisi vaikuttanut Suomen rauhanpyrkimyksille?
Olisivatko Suomen tulevaisuudennäkymät aikanaan kenties olleet entistäkin epävarmempia?

Jos salaliittolaisten olisi onnistunut tehdä rauha, Suomi olisi ollut täysin NL:n armoilla.

Toisaalta rauhan teon onnistuminen oli epävarmaa, sillä edes Englanti ei ollut ennalta sitoutunut siihen.

Saksan kannalta suurimmat uhrit (lähes viisi miljoonaa sotilasta ja siviiliä) sattuivat heinäkuun 20. päivän jälkeen. Myös liittoutuneilta olisi säästynyt miehiä ja juutalaisia kuollut vähemmän.

Toisaalta rauha tuossa vaiheessa olisi synnyttänyt uuden "tikarinpistolegendan". Ja jos miehitystä ei olisi ollut, denatsifikaatio (joka todellisessa historiassakin oli epätäydellinen), olisi ollut vaikea toteuttaa.

[historioija]

---
Saksan kannalta suurimmat uhrit (lähes viisi miljoonaa sotilasta ja siviiliä) sattuivat heinäkuun 20. päivän jälkeen. Myös liittoutuneilta olisi säästynyt miehiä ja juutalaisia kuollut vähemmän.
---.

Mm. Saksan tappiosta lienee mahdotonta saada kovinkaan tarkkaa selvyyttä, mutta ainakin kuolleiden osalta arviosi on epäilemättä ylimitoitettu. Mihin lukusi perustuu?

http://en.wikipedia.org/wiki/German_cas ... rld_War_II

[Veikko I Palvo]

Jos salaliittolaisten olisi onnistunut tehdä rauha, Suomi olisi ollut täysin NL:n armoilla.

Toisaalta rauhan teon onnistuminen oli epävarmaa, sillä edes Englanti ei ollut ennalta sitoutunut siihen.

Jos salaliittolaiset olisivat 20.7.1944 onnistuneet, seurauksena olisi ollut sisäisesti luhistuva Saksa ja Liittoutuneitten olisi oletettavasti ollut pakkokin mukautua sen seurauksiin. Suomi olisi varmaankin tuossa tilanteessa ollut täysin NL:n armoilla.
Saksassa
20.7. on vuodesta 1954 alkaen ollut http://www.gdw-berlin.de/en/home kansallinen juhlapäivä.
Rauhanteosta; NL vaati 23.6.-44 Suomen ehdotonta antautumista. Ja "NL ilmoitti tukholmalaiskanavansa kautta heinäkuun puolivälissä -44 olevansa valmis neuvottelemaan Suomen vetäytymisestä sodasta alkuperäisten ehtojen perusteella - mutta ei siihenastisen johdon kanssa." M.Jonas.

Paasikiven päiväkirja:
30.6.1944. "Tri Kekkonen luonani. Oli tullut siihen päätökseen, että olisi koetettava toimia ulkomailla so. Tukholmassa, jonne olisi muodostettu komitea, joka edustaisi niitä piirejä Suomessa, jotka eivät hyväksy nykyistä politiikkaa. Kekkonen kysyi, enkö minä suostuisi asettumaan tämän komitean johtoon. Minä vastasin, että pitäisi olla nuorempi mies. Kysyin, eikö Kekkonen itse voisi lähteä Tukholmaan."
22.7.-44
"Törngren jälleen luonani. Kollontay oli kertonut: Stalin ja Molotov hyvin vihaisia Rydin ja Ribbentropin sopimuksesta. NL on kuitenkin valmis neuvottelemaan Suomen kanssa rauhasta, mutta ei Rydin ja Tannerin kanssa."
29.7.1944.:
"Törngren luonani: Madame Kollontay sanoi, Suomella vielä mahdollisuus rauhaan, jos pyytää rauhaa. Mutta uusi hallitus: Ryti ja Tanner pois. Asia kiireellinen.
Jos puna-armeija tulee Helsinkiin, on asema toinen."

Mannerheimistä tuli ylipäällikkö-presidentti 1.8.1944. Hackzellin hallitus muodostettiin.
Ja 24.8.-44 Mannerheim valtuutti Gripenbergin välittämään ulkoministeri Enckellin ilmoituksen Kollontaille: Suomi on periaatteessa kiinnostunut aselepo- ja rauhanneuvottelujen aloittamisesta. NL vastasi 29.8.-44 Kollontain kautta, että se oli valmis neuvotteluihin, mutta edellytyksenä oli, että suhteet Saksaan oli virallisesti katkaistava ja Saksan joukkojen oli vetäydyttävä Lapista 15.9. mennessä, mikä oli täysin epärealistinen vaatimus.
NLn ehdot hyväksyttiin 1.9.-44 ja sitä ennen Mannerheim kirjoitti henkilökohtaisen kirjeen Hitlerille.
Moskova vaati 3.9., että Saksan ja Suomen suhteiden katkeaminen oli ilmoitettava julkisesti. Näin tehtiin ja sotatoimet lopetettiin 4.9.1944. Neuvostoliitto lopetti sotatoimet 5.9.1944.
Pääministeri Hackzellin valtuuskunta lähti Moskovaan 7.9.-44 ja 14.9. Moskovaan matkusti ulkoministeri Enckell johtamaan rauhanneuvotteluja.
Saksan Suursaaren valtausyritys 14/15.9. osui suomalaisneuvottelijoille sopivaan ajankohtaan. Tanne-Ost -yritys lienee ollut lähtöisin Saksan laivaston komentajalta.
Lapissa
suomalaiset ja saksalaiset laativat "vetäytymisaikataulun", mutta Zhdanovin käskystä sotatoimiakin oli käytävä.

Saksan
yhdysupseeri Erfurth oli Michael Jonasin mukaan Mannerheimin persoonallisuuden lumoissa ja Suomen näkökulmasta Erfurthin läsnäolo päämajassa oli jopa myönteinen asia, koska yhdyskenraali ymmärsi edelleen Suomen vaikean aseman ja oli säilyttänyt pohjimmiltaan sympaattisen asenteensa Suomeen.
Erfurthin raporttien huomiot tapahtumista alkoivat olla valikoivia, ja se aiheutti ristiriitaa ennen kaikkea Saksan lähetystön sotilasasiamiesten kanssa.
Erfurthista tuli näin, luultavasti pikemminkin tarkoituksella kuin tiedostamatta, osa Suomen johdon ovelaa strategiaa, kirj. Michael Jonas.
Kyseessä näyttäisi tietenkin olleen saksalaisjoukkojen vetäytyminen Lapista ilman arvaamattomia ylireaktioita?

Veikko Palvo

[Veikko I Palvo]

Vakavia rauhantunnusteluja tehtiin myös keväällä 1944, jolloin suurhyökkäyksestä ei tiedetty mitään. Ilman Mannerheimin myötävaikutusta niihin ei olisi voitu ryhtyä

Toisenlaisiakin näkökulmia on helppo löytää kirjallisuudesta. Lainaan Paasikiven päiväkirjaa:

Refl. 10.9.44: Jos olisi tehty rauha viime keväänä (huhti-toukokuussa):
1) Sodan kulku oli jo silloin selvä ja sotilaiden olisi pitänyt voida se nähdä.
2) Rauha olisi voitu tehdä. Jos Mannerheim , Ryti ja hallitus olisivat sille kannalle asettuneet, olisi Suomen kansa kyllä sen hyväksynyt. Myös asia saksalaisten kanssa olisi sillä edellytyksellä voitu selvittää.
3) - -
d) Nyt olemme irtautuneet sodasta vasta sitten, kun sokeakin näkee, miten sota menee.

Olisikohan tuo Paasikiven 16.9.1944 Kivimäelle aselevon jälkeen sanoma ollut valvontakomission aikakaudellekin sovellettua. J.K.P. näyttää jatkaneen: "Nyt menetämme Porkkalan. Tämä on hirmuista politiikkaa." Ja toistaneenkinkin Kivimäelle: "...maksaa meille Porkkalan. Se on hirmuista." Ja "olisimme saaneet aikaa saksalaisten poistoimittamiseen kesäkuun alkuun, ehkä 15.6. asti."
Mutta
se mikä oli mahdollista syyskuusta alkaen, olisi tuskin ollut sitä keväällä?
29.7.1944:
"Törngren luonani. Antoi minulle ensiksi promemorian Beck-Friisin keskustelusta Mme Kollontayn kanssa 14.7.44. Mme Kollontay oli sanonut, että Suomella olisi vielä mahdollisuus, jos pyytää rauhaa. Komitea ( JKP.:n kannattama, ilmeisesti Kekkosen ajatus ) Tukholmassa ei Kollontayn mielestä ole onnistunut. Sillä jos jotain tehdään, on se tehtävä Suomessa."

Tukholman komitea / "pakolaishallitus" kaatui ehkäpä tuohon Kollontayn ilmoittamaan kannanottoon?

Ja NL vaati Kollontayn sanoin: "Suomen rauhanehdot eivät voi olla paremmat kuin viime keväänä." "Kiire on tarpeen n. 14 päivää, ( neuv. 21.7. ) sillä kun ratkaisu on tapahtunut itärintamalla, ei NL ole intressoitu rauhasta Suomen kanssa." JKP kirj. 29.7.: "Minulla on edelleen hyvä nimi Moskovassa, koska luottavat minun vilpittömyyteeni." Paasikivi lienee ajatellut Kollontayn kautta vaadittua uuden hallituksen pääministeriyttä.
Noita opposition edustajien neuvotteluja näyttä JKP:n päiväkirjan mukaan olleen kolme: 20.7, 21.7. ja 29.7.-44, Kekkonen, Wuori, Tuomioja, Frietsch mm. kaikissa mukana.
19.8.1944 J.K.P.
on merkinnyt pvk:nsa: "Minä olen edelleen venäläisten luona hyvin persona grata ja he tahtovat, että minä olen mukana rauhanneuvottelukunnassa Moskovassa."
Moskovaan lähti pääministeri Hackzell, hallitus muodostettiin 8.8. Mannerheimin tultua 1.8. presidentiksi.

JKP.: kirj. 19.8.1944: "Venäläisten epäluulo Mannerheimia kohtaan on lisääntynyt Ilomantsin taistelusta ( jossa suomalaiset hävittivät kaksi venäläisdivisioonaa )."

2.10.44:
JKP valitti päiväkirjassaan tavattuaan pääministeri Urho Castrénin: "Sanoin, että minut on viime aikoina pidetty kokonaan syrjässä, ja koska on katsottu, ettei minun palveluksiani ja apuani ole katsottu tarpeelliseksi, niin minä en halua olla enempää mukana." ( Castrén puhui JKP:lle kosketuksen aikaansaamisesta kultturellisella alalla venäläisten kanssa ja pyysi minua siihen johtoon." )
"Minua ei ole kohdeltu sillä tavalla kuin minun tapaistani miestä olisi pitänyt kohdella."
"Sanoin myös suoraan, että minun nähdäkseni Mannerheimin arvostelukyky ei näytä vastaavan tehtävää."

Mutta missä määrin yhteydet Erfurthin kautta vaikuttivat saksalaisten vetäytymiseen Lapista?

Schörnerkin oli käynyt pres. Mannerheimiä tapaamassa ja Keitel kävi 19.8.44 ja hänelle Mannerheim M. Jonasin mukaan sanoi ettei Rytin sopimus sido häntä ja että se olisi ollut ensimmäinen suomalaisilmoitus saksalaisille Suomen rauhantunnusteluista?

lis.: M.Jonas kirj. kenr. Schörnerin käyneen elokuun 1944 alussa Mikkelissä, tarkoittaa ehkäpä kenr. Lothar Renduliciä? T.J.Tuikka kirj. Kekkosen takapiru 2011 kenr. Rendulicin olleen 1.9.44 H:gissä ja Hackzellin hallituksen sisäministeri Hillilän suunnitelleen Rendulicin pidättämistä. "Rendulicin paluumatkalla Rovaniemelle Vuoristoarmeijan kaukokirjoittimet alkoivat 4.9.44 klo 8.00 raksuttaa: "Birke fällen"= vetäytyminen aloitettava."
Suomalaisten Lapin siviilien evakuoimiskäsky sanotaan annetun 6.9., mutta onhan Lappiin ollut siirrettävä kalustoa jo aiemmin. Ja ennen kaikkea saksalaiset eivät estäneet evakuointia. Finnmarkista vetäytyessään saksalaiset evakuoivat norjalaissiviilit, osan sanotaan jääneen Finnmarkin metsiin ja vuoristoon.
( Kylmän sodan aikana Norjassa näyttää 1951 valmistuneen Finnmarkin evakuoimissuunnitelma saman kenr. Dietlin aikana laaditun saksalaissuunnitelman pohjalta. )

Michael Jonas kirj.:
s.403 - 405 Mannerheimin henkilökohtaisen kirjeen Hitlerille ennen eduskuntakäsittelyä vaikuttaneen: "Hitler näet totesi Japanin Berliinin lähettiläälle Oshimalle 4.9.44 Suomen luovuttaneen vasta sen jälkeen, kun se oli ammentanut voimansa loppuun, joten se ei hänen mielestään ollut syyllistynyt petokseen."
lähdet.: Bloch 1992,s.412, jonka esitys perustuu NA:n aineistoihin Washingtonissa; myös Jokisipilä 2004, s.418, Meinander 2005, s.372.
Vuoristoarmeijan
200 000 saksalaissotilasta eivät saaneet taistelukäskyä ja suomalaissiviilit saattoivat evakuoida karjaansakin. Hienovaraisempi välien katkaisu näyttäisi olleen Suomelle menestyksellistäkin? Ja Berliinissä näytettäisiin ainakin syyskuun alussa luullun mahdolliseksi muodostaa suomalaisten neuvostovastainen "vastarintaliike", Rendulicin lokakuussakin ottamat panttivangitkin käskettiin Berliinistä käsin vapauttaa.

Veikko Palvo

[JariL]

Juhani Suomen tulkinta Mannerheimin toiminnasta kesällä 1944 ennen välirauhan solmimista pitää sisällään sen, että vanha mies ei toiminut läheskään niin päämäärätietoisesti kuin hän itse (tai hänen lähipiirinsä) antoi myöhemmin ymmärtää. Mannerheim pelkäsi venäläisiä eikä luottanut siihen, että tehtävät sopimukset pitäisivät. Kuvassa oli mukana myös pelko omasta kohtalosta. Tämä ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, että Mannerheim pyrki tekemään rauhan tilanteessa jossa Saksa ei enää pystyisi asiaan vaikuttamaan eikä myöskään sen kanssa, että ero yritettiin tehdä niin vähin tappioin kuin mahdollista. Suomikaan ei muuta väitä vaikka kriittinen onkin.

[nylander]

Lienee parasta laittaa tähän muutama suora sitaatti Juhani Suomen artikkelin (Kanava 3/2014) ydinkohdista tässä nimenomaisessa asiassa:

Käsitys Mannerheimista "rauhantekijänä" oli paljolti muiden luomus. Marsalkka näytteli hänelle valittua osaa silloin, kun se näytti hänen jälkikuvansa kanssa edulliselta.

- -

[Väliotsikko:] Mannerheim ei ajanut aselepoa

Mutta tultuaan valituksi tasavallan presidentiksi Mannerheim ei pitänyt enää mitään kiirettä rauhankontaktin aikaansaamisella, mitä hän oli siihen asti aktiivisesti propagoinut. Itse asiassa hän halusi lykätä kaikkia ratkaisuja epämääräiseen tulevaisuuteen nähdäkseen, onnistuisiko Saksa vielä "uudessa voimanponnistuksessaan".

Aselepoon Suomen veivät ulkomaisen painostuksen edessä lopulta muut voimat kuin marsalkka, joka päättämättömänä heilui puolelta toiselle. Myöhemmän välirauhansopimuksenkin hän olisi oman tunnustuksensa mukaan ollut valmis hylkääämään, mutta ei saanut selkänojaa hallituksesta.

Joskus on väitetty, että Suomen johdattivat aselepoon samat voimat, jotka aikanaan veivät maan sotaan Saksan rinnalle. Tapahtumien kaunistelussa väite on harhaanjohtava. Siihen, että rauhan tielle ylipäätään lähdettiin askeltamaan, vaikuttivat samat voimat, jotka itse asiassa olivat olleet nostamassa Mannerheimia kansakunnan johtoon.

Niitä olivat Neuvostoliiton jyrkät ultimaatumit, joiden takana olivat myös länsiliittoutuneet; Ruotsin hallituksen painostus ja tiivis yhteenpeluu toisaalta neuvostodiplomaattien[,] toisaalta Suomen rauhanoppositon kanssa sekä viime vaiheessa tuon opposition nopeasti jyrkentynyt painostus, joka huipentui uhkaukseen välikysymyksestä.

Edellä siis, toistettakoon, puheenalaista asiaa koskevat ydinkohdat kaikessa olennaisuudessaan.

Mannerheim pyrki tekemään rauhan tilanteessa jossa Saksa ei enää pystyisi asiaan vaikuttamaan eikä myöskään sen kanssa, että ero yritettiin tehdä niin vähin tappioin kuin mahdollista. Suomikaan ei muuta väitä vaikka kriittinen onkin.

Ehkäpä sinä tällä kerralla haluaisit esittää Juhani Suomen yhtä tuoreesta tekstistä vastaavat sitaatit, joista selvästi käy ilmi, että "Suomikaan ei muuta väitä". Ihan vain siksikin, etteivät kiistanalaiset asiat aivan joka kerta jäisi pelkkien väitteidesi varaan.