Yucca on oikeassa siinä, ettei tuo ole varsinaisesti historiaa. Minäkin pidän Agricola-foorumia rajaukseltaan historiatieteellisenä, vaikka täällä aika ajoin esihistoriaakin sivutaan. Monitieteisemmin esihistoriaa käsitellään esim. Muinainen Suomi -foorumilla.
http://muinainensuomi.foorumimme.com/index.php
Voin kuitenkin vakuuttaa Yucalle, että Heikkilä on etevä lainasanatutkija, jonka oma tausta on pohjoismaisissa kielissä mutta joka on perehtynyt myös läntisten uralilaisten kielten kehitykseen.
Yucca kirjoitti:Jos joku väittää voivansa todistaa jotain kielellisistä oloista pronssi- ja rautakauden ”Suomessa” (nykyisen Suomen alueella), pitäisi olla jokseenkin vahvoja perusteita. Niitä tuskin on. Kun Suomi-sanan alkuperääkin on vatvottu joka suuntaan jo kauan, on varsin epätodennäköistä, että siitä olisi jotain uutta tieteellistä esitettävää, saati jotain todistettua. Veikkaanpa, että väittelijä vain väittää, että aiemmat etymologiat eivät ole vakuuttavia, joten kyseessä ”täytyy” olla substraatti.
"Todistaa" on kyllä voimakas sana menneisyydestä puhuttaessa, siinä olet oikeassa; Heikkilän tiivistelmässä käytetään kuitenkin sanaa "osoittaa". [P.S: OK, englanniksi käytetään sanaa "prove" eli 'todistaa'.] Onhan sekin voimakas, mutta tässä yhteydessä perusteltu. Kantasuomen ja kantasaamen kehitysvaiheita on ankkuroitu germaanisten kielten avulla absoluuttiseen aikajanaan, koska niistä on lähes 2000 vuotta vanhoja kielenmuistomerkkejä.
Niinpä tunnetun ja "todistetun" 2000-vuotisen kontaktikauden perusteella sitä 500 vuotta aikaisemman vaiheen (pronssikauden loppu) päätteleminen ei ole enää kovinkaan epävarmalla pohjalla, kun lainasanastossa on merkkejä myös kantagermaania edeltävistä vaiheista (paleogermaani, esigermaani, luoteisindoeurooppa).
Sanoisinkin, että näiden kontaktien ja samalla niihin osallistuneiden kielten läsnäolon todistaminen pronssikautisiksi (2000-500 eKr.) ei ole vaikeaa - vaikeaa olisi antaa täsmällisiä vuosilukuja, esim. sijoittaa tietty kontaktivaihe tiettyyn vuosisataan. Karkealla haarukalla jonkinlaisia todennäköisiä aikavälejä voidaan kuitenkin antaa:
http://www.elisanet.fi/alkupera/Jatkuvuus2.pdf
Tuntemattomien muinaiskielten substraatit eivät nekään ole tyhjän päällä, vaan sellaisia on kuluvalla vuosituhannella onnistuttu eristämään useitakin; tässä tuore katsaukseni tämänhetkiseen tutkimustilanteeseen:
http://www.elisanet.fi/alkupera/Kielet_ ... aikain.pdf