Kielen kääntämisestä ja tekstin tulkinnasta

[Annastiina Mäkilä]

Keskusteltaessa teksteistä on ongelmana se, että usein sotketaan "käännös" ja "tukinta". Tulkita voi mitä vain, miten vain, kääntää voi vain oikein tai väärin.

Itse olen toiselta tulevalta ammatiltani kääntäjä ja näin ollen tutustunut jossain määrin kääntämisen teorioihin kuin myös itse käytännön työhön. Tältä pohjalta väittäisin, että kääntäminen on aina tulkintaa. Käännettäessä täytyy pyrkiä ymmärtämään mitä kirjoittaja on halunnut sanoa ja se ei ole tosiaankaan yksioikoista. Useimmissa tapauksissa saman tekstin voi kääntää "oikein" monellakin tavalla. Ainoaksi poikkeukseksi voisin kuvitella ehkä sellaisen kielen, jonka käyttö on hyvin pitkälti sääntöjen määräämää: esimerkiksi lakitekstit tms. Yllä puheena ollut koraani, eli uskonnollinen teksti taas on nimenomaan esimerkki teksteistä, joita voi hyväksyttävästi kääntää useammalla tavalla.

[Jouko Heyno]

Keskusteltaessa teksteistä on ongelmana se, että usein sotketaan "käännös" ja "tukinta". Tulkita voi mitä vain, miten vain, kääntää voi vain oikein tai väärin.

Itse olen toiselta tulevalta ammatiltani kääntäjä ja näin ollen tutustunut jossain määrin kääntämisen teorioihin kuin myös itse käytännön työhön. Tältä pohjalta väittäisin, että kääntäminen on aina tulkintaa. Käännettäessä täytyy pyrkiä ymmärtämään mitä kirjoittaja on halunnut sanoa ja se ei ole tosiaankaan yksioikoista. Useimmissa tapauksissa saman tekstin voi kääntää "oikein" monellakin tavalla. Ainoaksi poikkeukseksi voisin kuvitella ehkä sellaisen kielen, jonka käyttö on hyvin pitkälti sääntöjen määräämää: esimerkiksi lakitekstit tms. Yllä puheena ollut koraani, eli uskonnollinen teksti taas on nimenomaan esimerkki teksteistä, joita voi hyväksyttävästi kääntää useammalla tavalla.

Näinhän se modernisti esitetään - kääntämistä ei siis oikeastaan ole. Tässä ole tilaa osoittaa käsitystä vääräksi, mutta kysynpä kuitenkin tuosta esimerkistäni: Jos kerran "Älä tapa" on tulkintaa, mikä termi kattaa tuon "tulkinnan" "Mitä se on:..." Samaa termiä ei voi käyttää, koska kyseessä ei ole sama asia. Odotan uudistermiä mielenkiinnolla.

[Toni Selkala]

Keskusteltaessa teksteistä on ongelmana se, että usein sotketaan "käännös" ja "tukinta". Tulkita voi mitä vain, miten vain, kääntää voi vain oikein tai väärin.

Tämä osa viestistä sivuaa mielenkiintoisella tavalla kääntämisen historiassa pitkään jatkunutta keskustelua koko kääntämisen mielekkyydestä. Mikäli kääntää voi vain oikein tai väärin, miten tulisi suhtautua esimerkiksi Austinin ja Searlen puheakteihin tai Gricen implikatuuriin? Hehän asettavat myös viestin lähettäjän aseman suhteessa viestin vastaanottajaan merkitykselliseksi, ja tätähän ei kuitenkaan kääntäjä voi rajata. Onko kääntäminen siis ensitilassa edes mahdollista? Eittämättä on ainakin puhtaan pragmaattisella tasolla, vaikka tuskin koskaan kyetä löytämään täydellistä käännöstä, joka asettuisi oikean kategoriaan.

Mitä tulee sitten oikeaan tai väärään kääntämiseen lienee kyseessä jaottelu hyvän ja huonon käännöksen välillä. Tätä pohdintaa on varmasti käyty yhtä pitkään kuin kääntämistä on harjoitettu. Alkuun lähtökohta oli muodon ja pitkälti jopa sanojen säilyttämisen puolesta. Näin nähdäkseni toimittiin antiikin Rooman alkuaikoina, jolloin kääntäminen kreikasta oli tavallista. Ciceron jälkipolville säilyneissä teksteissä kuitenkin puhutaan jo jollain tasolla merkityksen säilyttämisen puolesta ja kansallisesta kielen hengestä. Keskustelu sanamuodonmukaisesta tai vapaasta kääntämisestä sai siis alkunsa jo antiikista (tai jo ennen sitä).

Antiikista alkoi kuitenkin pitkä ajanjakso jona Euroopassa ei näennäisesti saavutettu minkäänlaisia edistysaskelia kääntämisen teoretisoinnissa. Käännöksiä tehtiin pitkälti kirkollisista teksteistä, jolloin tulkinta oli elimellinen osa käännöstä ja kääntäjät Hieronymoksen ja Augustinuksen tavoin merkittäviä kirkkoisiä. Katolisen kirkon hermeneuttinen teologia välittyi näiden tekstien kautta tulkintana ympäri Eurooppaa. Heynon sanoin, sotkettiin käännös ja tulkinta. Samalla kuitenkin muutettiin näkemystä kääntämisestä yhä enemmän kohti merkitysten kääntämistä, sanamuodonmukaisen kääntämisen kustannuksella.

1600-luvulle tultaessa kartesiolainen filosofia, jossa sanojen merkitys löytyi vain mielen keskustelussa jumalan kanssa antoi vähän tilaa kielen sosiaalisen luonteen pohdinnalle. Samalla voisi myös kääntämisen nähdä lukkiutuneen paikalleen. Michel Foucault, pohtiessaan käsitteiden kehittymistä, puhuu sanojen suorasta representaatiosuhteesta ympäröivään luontoon. Kielen alkuperä olikin löydettävissä joko Aatamin kielestä tai evolutionistisesti ihmisen alkukantaisista huudahduksista. Kaiken kaikkiaan kielen alkuperä oli löydettävissä ja se oli kaikille kielille yhteinen. Tällaisessa maailmassa kääntäminenkin voi olla vain manuaalinen siirtoprosessi, jossa jumalalta lähtöisin olevat käsitteet vain kirjattiin toiselle kielelle. Kääntäjä oli välittäjä, muttei ajatusten vaan sanojen.

1700-luvulle tultaessa käsitys kielestä alkaa hiljalleen muuttua. Niin Ranskassa, Saksassa kuin Englannissakin muutoksen siemen kylvettiin 1600-luvulla empirismin muodossa. Kielestä tulee sosiaalinen ja samalla huomataan kysyä, miten aiemmin puhtaalla järjellä saavutettu merkitys sanoista onkin yhtäkkiä sidoksissa ympäröivän sosiaalisen maailman ilmiöihin. John Locken filosofiassa kielestä on vielä selvästi nähtävissä kaikuja Descartes'n ajattelusta, mutta jo merkkejä kielen vapautumisesta. Locke toteaa esimerkiksi sanoista: "whereby such a word is made arbitrarily the mark of such an idea." Locken teorian päälle osittain oman kielifilosofiansa rakentava Etienne Bonnot de Condillac vahvistaa edelleen kielen sosiaalista luonnetta toteamalla mekaanisen patsaan olevan vailla kieltä, koska sen olemassaolo on asosiaalista. Samalla Condillac pohjaa teoriansa kielen synnystä eräänlaisen toimintateorian varaan, jossa kieli kehittyy huudahduksista sosialisaation avulla. Myös kääntämisen vapautuminen samoista kahleista voi alkaa.

Condillac esittää myös kielen olevan ilmaisuvoimaisempaan alkukantaisena, jossa sanat ovat vielä lähellä toimintateorian juuria. Tämä herättää Herderin ajattelussa vastakaikua ja tukee jo Leibnizista alkanutta pohdintaa saksan kielen tilasta. Syntyy käsitys, että ajattelu yhdistyy kieleen, jolloin ilmaisuvoimaisempi kieli kykenee parempien ajatusten tuottamiseen. Tähän samaan viitaten Foucault kirjoittaa: "au début du XIXe siècle, la loi du discours s'étant détachée de la représentation, l'être du langage s'est trouvé comme fragmenté; (---) la pensée fut reconduite (---) vers la langage lui-même, vers son être unique et difficile." Kielen ilmaisuvoima ei enää asukkaan yksin sanoissa vaan myös rakenteissa ja käyttöympäristössä. Kielten vertailu kieliopin tasolla saa alkunsa ja samalla myös kääntäminen muuttaa luonnettaan entistä enemmän kohden merkityssisältöjen kääntämistä. Edellä esitetty saksalainen näkemys oman kielen heikkoudesta ja antiikin ilmaisun voimakkuudesta synnyttää tarpeen kääntää antiikista saksaan päin kirjallisuutta, joka nähtiin ajan hengen mukaisesti välttämättömäksi, jotta kansallinen kirjallisuus voisi saavuttaa saman loisteliaan tason. Koska kieli kulki käsi kädessä kansakunnan kanssa, tuli kääntämisestäkin nationalistinen hanke.

Empirismistä alkunsa saanut kehitys kielen luonteessa sai kääntämisen puolella eräänlaisen huipentumansa Wilhelm von Humboldtin käännöspohdinnoissa. Hän toteaakin jo 1800-luvun alkuvuosikymmeninä jotakin tämänsuuntaista: "One could even argue that the more a translation labours to be faithful, the more divergent it becomes." Oltiin palattu takaisin Ciceron ajatteluun myös kääntämisessä. Myös antiikista alkunsa saanut teologinen hermeneutiikka yhdistyi kääntämiseen ja kielen tulkintaan samoihin aikoihin esim. Friedrich Schleiermacherin ajattelussa. Locken, Condillacin ja Herderin ajatukset kielestä, sen sosiaalisaatiosta ja sidoksesta kulttuuriin yhdistyvät ensi kertaa myös kääntämisessä.

Myöhemmin käsitystä kielestä ovat ravistelleet monet kielifilosofit ja -tieteilijät. Samalla on muuttunut myös kuva kääntämisestä, mutta tuskin yksinkertaisempaan suuntaan. Mikäli siis hyväksymme 1600–1700-luvulla alkunsa saaneen kielen muutoksen, emme voi väittää kääntämisen tapahtuvan yksinomaan oikean ja väärän välillä. Emme myöskään voi erottaa tulkintaa kääntämisestä ja kaikkein vähiten voimme unohtaa kääntäjän oman roolin tämän kaiken keskipisteessä. Palatakseni vielä alun puheakteihin ja implikatuureihin voisin esittää kysymyksen, jonka pitäisi valaista esittämääni: Miten tulisi kääntää "Ja lehmät lentävät"? Kaikki tunnistamme kaksi tasoa, toisen jossa tehdään pelkästään toteamus lehmien lentämisestä ja toisen joka sisältää kielen sosiaalisen ja kulttuurisen puolen. Ensimmäinen sisältö tästä lauseesta on varmasti käännettävissä oikein tai väärin, mutta mitenkäs on sen toisen puolen kanssa. Se, onko tämäkin käännettävissä vain oikein tai väärin, jätän jokaisen itsensä harkittavaksi.

[Tapio Onnela]

Emme myöskään voi erottaa tulkintaa kääntämisestä ja kaikkein vähiten voimme unohtaa kääntäjän oman roolin tämän kaiken keskipisteessä. Palatakseni vielä alun puheakteihin ja implikatuureihin voisin esittää kysymyksen, jonka pitäisi valaista esittämääni: Miten tulisi kääntää "Ja lehmät lentävät"? Kaikki tunnistamme kaksi tasoa, toisen jossa tehdään pelkästään toteamus lehmien lentämisestä ja toisen joka sisältää kielen sosiaalisen ja kulttuurisen puolen. Ensimmäinen sisältö tästä lauseesta on varmasti käännettävissä oikein tai väärin, mutta mitenkäs on sen toisen puolen kanssa. Se, onko tämäkin käännettävissä vain oikein tai väärin, jätän jokaisen itsensä harkittavaksi.

Kiitokset perusteellisesta, asiapitoisesta ja mietitystä puheenvuorosta! Esimerkkisi oli myös hieno.
Mitähän muita voisi olla? Miten käännettäisiin "oikein" vaikkapa swahiliin termi: pullamössösukupolvi?

[Jouko Heyno]

Olen työkiireiden takia ollut hiema jäkeenjääyt tässä keskustelussa , mutta eiköhän asia taas hiljalleen korjaannu

Keskusteltaessa teksteistä on ongelmana se, että usein sotketaan "käännös" ja "tukinta". Tulkita voi mitä vain, miten vain, kääntää voi vain oikein tai väärin.

Miten tulisi kääntää "Ja lehmät lentävät"? Kaikki tunnistamme kaksi tasoa, toisen jossa tehdään pelkästään toteamus lehmien lentämisestä ja toisen joka sisältää kielen sosiaalisen ja kulttuurisen puolen. Ensimmäinen sisältö tästä lauseesta on varmasti käännettävissä oikein tai väärin, mutta mitenkäs on sen toisen puolen kanssa. Se, onko tämäkin käännettävissä vain oikein tai väärin, jätän jokaisen itsensä harkittavaksi.

Ihan hienoa, että esitit erilaisia näkemyksiä. Keskustleun kannalta olisi kuitenkin oleellista Sinun näkemyksesi. Noiden muiden kanssa kun ei voine enää, ainakaan täällä, keskustella. Ja tuo käännös on tietysti simppeli, esimerkkinä englanti: "When pigs fly", jos kyseessä on sanonta, "When cows fly", jos kyseessä on vaikkapa asiaproosa. Konteksti ratkaisee valinnan, ei "tulkinta". Se todella on käännettävissä vain oikein tai väärin. Tulkinta olisi sitten esimerkiksi ensinmainitussa tapauksessa esimerkiksi: "Esittäjä pyrkii ironian avulla korostamaan esitetyn mahdottomuutta". Että sellaista se "tulkinta" on. Suosittelen edelleen katsomaan NSS:sta hakusanan "tulkinta" selitystä (ei siis "tulkintaa").

Ongelman ydin, kääntämisen ja tulkinnan ero, joka postmoderneille kvasifilosofeille on ratkaisematon, paljastuukin T:n esimerkissä: "Miten käännettäisiin 'oikein' vaikkapa swahiliin termi: pullamössösukupolvi?" Kun Selkälä ensin tulkitsee meille, mitä tarkoittaa "pullamössösukupolvi", niin kyllä se sitten swahiliksikin kääntyy.