Heikki Jansson kirjoitti: muutamien karjalaisten joutuminen evakkoon kodeistaan oli oleellista verrattuna viiden miljoonan asukkaan Leningradin hävittämiseen. Nämä olivat osapuolten silloiset vaihtoehdot, uhkakuvat. Sellaista esittää vain se, jonka suhteellisuudentaju on häiriintynyt
Ja tällaista kirjoittaa vain se, jolta täysin puuttuu empatia ja jonka mielestä sillä jolla on voimaa, on myös oikeus tehdä väärin. Valitettavasti vain, kun yhden kerran saavuttaa painostuksella mitä haluaa, on houkutus jatkaa keinoa.
Suomen uhkakuva oli vielä monta kertaa pahempi kuin NL:n: heillä oli kyse vain yhdestä, vaikka kuinkakin isosta kaupungista, Suomella koko kansan vapaudesta ja myös suurelta osin fyysisestä olemassaolosta.
Heikki Jansson kirjoitti: Emma-Liisa kirjoitti: On kummallista, ettet mainitse Stalinin virhettä: hän halusi suojella Leningradia, mutta valitsi keinon, joka aiheutti sen, että hän sai yhden vihollisen lisää.
Kummallista? En arvostele vastapuolta sen tyhmyyksistä, vaan kiitän niitä. En liioin arvostele vastapuolta järkevyydestä, vaan kiroan sitä. Omiemme tyhmyyttä sen sijaan kiroan ja ja omiemme taitoa kiitän. Teetkö sinä muka toisin?
Kyllä, nythän on kyse menneisyydestä.
Heikki Jansson kirjoitti: Kumpana muuten tässä katsannossa pidät Stalinia? Suomen vihollisen edustajana, ilmeisesti? Ja meidän on siinä tapauksessa 2) siis iloittava jos ja kun vihollisemme tekee virheitä..
*Jos* Ylikangas on oikeassa, talvisota syntyi molemminpuolisesta erehdyksestä. Jos näin on, niin seuraukset olivat huonot molemmille osapuolille.
Sellaisista virheistä voi toki iloita, että Stalin neuvotteli niin kauan ja antoi näin Suomen armeijan valmistautua rajalla puolitoista kuukautta. Jos hyökkäys olisi tullut yllättäen, joukko-osastoja olisi vasta koottu tai ne olisivat olleet junissa.
Heikki Jansson kirjoitti: Käsityksesi implikoi, että Stalinin tuli katsoa, että NL:n puolustus ei edellyttänyt ainakaan sotatoimia Suomea vastaan vaan että tämän arvio siitä, että Leningradin puolustus ei ollut kunnossa oli virheellinen. Ilmeisesti Suomen jyrkän kielteinen asennoituminen - mihinkään ei suostuta-taktiikka - oli omiaan vahvistamaan käsitystä Suomen haluttomuudesta (arvellun kyvyttömyyden lisäksi) estää ennakoitu hyökkäys Suomen aluetta hyväksikäyttäen. Mutta toisaalta Stalinin oli jo täytynyt lyödä lukkoon arvionsa Suomen osalta paljon aiemmin, asetettaessa MR-sopimuksesneuvotteluille tavoitteita. Sen arvion muuttaminen olisikin pitänyt olla ensisijainen tavoitteemme (päätavoitteen ollessa, että pysyisimme poissa sotatantereelta mikäli mahdollista kokonaan.). Sinäkin olit mielestäni jossain viestissä sitä mieltä, ettei ollut mitenkään välttämätöntä ulottaa rintamaa Suomenlahden etelärantaa pohjoisemmaksi.
Aladar Paasonen yritti neuvotteluissa selittää, että Stalinin strategia oli vanhanaikainen ja perustui edelliseen sotaan. Mutta Stalin ei tietenkään uskonut.
Samoin Viktor Vladimirovin kirjassaan Kohti talvisotaa sanoo, että Hangon tukikohdasta ei ollut mitään hyötyä, kun Saksa valtasi Viron ja että parempi hyökkäystie kulki etelärannikkoa pitkin eikä maastollisesti vaikea Etelä-Suomea. (Muuten Jukka Kemppinen kirjoittaa soista Kanvassa. Niillä on suuri strateginen merkitys.) Puolueeton Suomi olisi ollut parempi vaihtoehto kuin alueluovutukset ja tukikohta.
Vladimirov uskoo, että molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu olisi voitu saada aikaan. Minä en. Molemmilla osapuolilla oli menneisyytensä, joten oli mahdotonta, jos he yht'äkkiä syksyllä 1939 olisivat alkaneet luottaa toisiinsa. Ja ilman tuota luottamusta ei sopimukseen olisi päästy.
