Miksipä hyvinkin eivät. Mutta kun Rajala kaikessa, mikä koskee jatkosotaa esivaiheineen sekä tietenkin "Synkkistä" (minäkin olen tässä lueskellut Klingeä), kokee tehdä Paavolaisesta jälkikäteisen omaa etua tavoittelevan vääristelevän sepittelijän. Tendenssi suorastaan lyö lukijaa vastaan puheenalaisten jaksojen sivuilta. Ja kuitenkin meillä on, kuten edellä todettu, esim. Riikosen, Häggmanin ja Klingen aivan muuta todistavat maltilliset näkemykset. (Rajala on kyllä saanut jo hyviä myötätodistajia mm. Lasse Lehtisestä ja Timo Vihavaisesta.)Emma-Liisa kirjoitti:Miksipä eivät molemmat voisi pitää paikkaansa? Siis jotkut olivat innostuneita, jotkut taas vastahakoisia
Suorastaan nerolliselta keinolta ilmentää kirjoittajan omaa asennetta vaikuttaa kirjan loppuun sisätakakannen ylivetopaperille ikään kuin kaiken sinetiksi painettu meikäläisissä oloissa harvinainen, Kim Borgin ottama värivalokuva Aunuksesta vuodelta 1942: Järvi, jonka rantaveden "uppotukilla" seisoo kameraan seliin sotilaspukuinen luutnantti Olavi Paavolainen tuijottaen alakuloisesti veden pintaan, mikäli vajaassa neljäsosaprofiilissa näkyvästä päästä voi päätellä. Tämän Rajalan nimeämän "melankolisen poseerauksen" kruunaa yksinäistä mietiskelijän hahmoa kehystävä pihlajanoksa terttuineen. Rajala ei missaa tilaisuutta tilaisuutta mainita hienonhienona, Yksinpuheluun oitis yhdistyvänä "vieraannuttamisefektinä" sinänsä jo vanhastaan tunnetun asian, että "oksaa piteli avustava sotamies". Että sellaisia visuaalis-kirjallisia alluusioita. "Kuvitussuunnitelma kirjoittajan", oli jo Olavi Paavolaisen varhaisten teosten kuulu tunnus!