Saksan ja Venäjän suhde menneisyyteensä

[Trilisser]

"Hyvä onkin. Saksan esimerkki osoittaa, että kansakunnan on selvitettävä menneisyytensä. Venäjän esimerkki osoittaa, että menneisyyden unohtaminen ei ole eduksi.”

Tässä Kemppinen iskee kätensä ruskeaan kasaan. Saksa käy lähinnä säälittäväksi esimerkiksi siitä, miten alas kansakunta voi vajota uudellenkasvatettujen kansallismasokistien ruoskinnassa. Venäläisille nostan tässä asia hattua.

Kemppisen puolueellisuus näkyy siinä, ettei esimerkinä ole eräs kolmen kirjaimen valtio Kanadasta etelään. Eiväthän amerikkalaisetkaan ole lähteneet aitoon "menneisyydenhallintaan". "Isänmaallisen ihmisen Yhdysvaltain historiakin" ("A Patriot´s History of the United States"/Schweikart et al) todistaa kahden professorin suulla, että intiaanien kansanmurha oli hyvä asia.

[Tapio Onnela]

Saksa käy lähinnä säälittäväksi esimerkiksi siitä, miten alas kansakunta voi vajota uudellenkasvatettujen kansallismasokistien ruoskinnassa. Venäläisille nostan tässä asia hattua.

Mitähän tämä nimimerkkikirjoittaja oikein ajaa takaa? Tarkoitaako hän, että saksalaisten olisi tullut unohtaa ja vaieta siitä mistä he ovat vastuussa toiseen maailmansotaan liittyen? Ja, että on suorastaan loistavaa ja hatunnoston arvoista se, että venäläiset toistavat jälleen kommunistisen diktatuurin käsitystä talvisodasta?

[Trilisser]

Toivottavasti sama linja pitää myös kansallissosialistien kohdalla, heitä kun tuntuu saavan solvattavan vapaasti.

Lyhyesti: nostan hattua Venäjälle joka ei ole alistunut yksittäisten kansanryhmien lypsylehmäksi ja kiristyksen kohteeksi. Nyky-Saksa sen sijaan ryömii liejussa kuin mato heti kun joku sen entinen vihamies lirauttaa sopivan nyyhkytarinan kuinka nimenomaan hänen kohtelunsa on niin ainutlaatuista ja vastaa lirauttajalle "Riittääkö miltsi vai otatko kerralla kaksi?"

Mitä tulee Talvisota-esimerkkiin, niin siinäkin asiasta on tehty poliittinen. Kumma kyllä samat kriitikot eivät tunnu soveltavan samoja kriteerejä erään kolmen kirjaimen valtion toimintaan. Mutta kenen keittoa syöt, sen lauluja laulat.

[Derkku]

Mitähän tämä nimimerkkikirjoittaja oikein ajaa takaa? Tarkoitaako hän, että saksalaisten olisi tullut unohtaa ja vaieta siitä mistä he ovat vastuussa toiseen maailmansotaan liittyen? Ja, että on suorastaan loistavaa ja hatunnoston arvoista se, että venäläiset toistavat jälleen kommunistisen diktatuurin käsitystä talvisodasta?

Oma näkökulmani asiaan on kaksijakoinen; toisaalta en pidä nykypäivän saksalaisia millään tavoin vastuussa natsiajan teoista (mitä itseruoskintaa Saksassa riittää), toisaalta pidän monin tavoin ihailtavana Saksassa harrastettua tutkimusta natsiajasta. Saksa lienee esimerkki historiantutkimuksen parantavasta voimasta, tuskin yhdessäkään Euroopan maassa esiintyy niin vähän ahdasmielistä nationalismia ja militarismia kuin Saksassa. Haittapuolena tosin positiivinen kansallisylpeys loistaa poissaolollaan. Parinkymmenen vuoden pahat teot leimaavat aivan liikaa koko Saksan historiaa varmasti pitkälti tulevaisuuteen.

Itsekin ihmettelen nimimerkki Trilisserin näkökulmaa, kun hän toisaalta moittii yhdysvaltalaisten historiatulkintojen kritiikittömyyttä oman historian kauhutekoja kohtaan, mutta samassa virkkeessä pitää Venäjän menneisyydenhallintaa hatunnoston arvoisena.

[Trilisser]

Derkku, näkökulmaani vaikuttaa olennaisesti, se, että Venäjän historiallisten tekemisten parjaajia on joka nurkassa, mutta samat parjaajat joko vaikenevat tyystin kolmen kirjaimen valtion tekemisistä tai jopa puolustelevat niitä pelkästään sillä perusteella, että heidän poliittinen näkemyksensä on lähellä kolmen kirjaimen valtion näkemyksiä. Eli hirmuteot heidän aatteensa takia ovat hyväksyttäviä, mutta vastapuolen vastaavat teot eivät. Tässä asiassa edustan Macchiavellin kantaa eli valtion teot eivät ole absoluuttisesti vääriä tai oikeita eikä siten vastustajaakaan saa demonisoida. Pitää siitä tai ei niin Macchiavellin periaatteen mukaiset sodat ovat aina olleet vähemmän ylilyöviä kuin Lutherin (ja myöhemmin etenkin amerikkalaisten omaksuman) periaatteen mukaiset (eli jossa jokin osapuoli on ominut oikeassaolemisen katsantokannan). Hyvä esimerkki on vertailu 2. ms:n itärintaman ja Pohjois-Afrikan välillä. Edellinen oli puhdasoppista Lutherin sotaa ja raakuudet aivan jokapäiväistä leipää, jälkimmäinen taas Macchiavellista sotaa jossa raakuudet olivat hyvin harvinaisia.

[korjaaja]

Saksa on maailman ainoa maa, jolla on syyllinen olo historiansa suhteen. Voi tietysti todeta, että syytä onkin, mutta kyllä ihan riittävän pahoja tekoja on tapahtunut muuallakin, eikä niitä liiemmin ole anteeksi pyydelty. Esim. II maailmansodan häviäjistä Japani ei ole pyytänyt anteeksi, Itä-Euroopan maat vetoavat kokemaansa miehitykseen ja Suomi ilmoittaa olleensa "erillinen". Tosin Saksassakaan varsinaiset natsit eivät ole pyytäneet anteeksi mitään. Demarit vain ovat pahoitelleet natsien tekoja.

Johtopäätöksenä on, että anteeksipyytelyt eivät vaikuta juuri mitään. Länsimaat ja Japani ovat pärjänneet ihan mukavasti ilman jatkuvia syyllisyydentunnustuksiakin, ja Venäjä on pärjännyt (toistaiseksi) heikommin muista syistä kuin anteeksipyyntöjen vähäisyyden takia. Saksa pyysi anteeksi sen takia, että se miehitettiin ja käskettiin pyytämään. Muutoin vastaavaa olisi tuskin nähty sielläkään.

[Trilisser]

Niinpä. Olennainen asiahan tässä on se, että kun tämä "menneisyydenhallinta" tuntuu kohdistuvan väin sodan hävinneisiin, niin silloinhan kysymyksessä on nimenomaan sodan häviämisen anteeksipyytäminen. Muutenkin olen Klingen kanssa samalla linjalla, että tällaiset anteeksipyytelyt ja totuuskomissiot ovat jonninjoutavaa jopinaa.

Joku puhui muuten ahdasmielisestä nationalismista ja militarismista. Minun asteikolla iljettävyyden huippua ovat kosmopoliittisuus (koska se johtaa väistämättä kulttuurien massatuhoon yhden ylikansallisen "kulttuurin" edessä) ja sadankomitealainen pasifismi.