Kuva: Kommunistien vappukulkuee Helsingin Kaivokadulla 1973. Matti Koivumäki, Suomen valokuvataiteen museo. (Sosialismi.net)
Tälläkin foorumilla aika ajoin nousee keskustelua "taistolaisuudesta". Julkisessa keskustelussa ”taistolaisuutta” käytetään helposti määrittävänä leimana, joka ei leimakirveen käyttäjiltä sen tarkempaa määrittelyä tai pohdintaa kaipaa. Liisa Lalu on kirjoittanut aiheesta artikkelin tuoreeseen Ennen ja nyt lehteen:
Liisa Lalu: ”Ainakin vuori on kääntämättä.” Nuortaistolaisuuden muistaminen ja menneisyyden radikalismi, Ennen ja nyt 1/2015
Joko aiheesta voisi käydä kiihkotonta keskustelua?Artikkelissani nousee esiin toisaalta kuva taistolaisesta liikkeestä ja siihen mukaan lähdön motiiveista, mutta myös siitä eroamisesta. Näkökulma taistolaisuuteen on 2010-luvun, josta 1970-lukua ja nuoruutta muistellaan ja kommentoidaan. Artikkelin lopussa käsittelyyn nousee takinkäännön käsite, joka tunnutaan liittävän usein entisiin taistolaisiin ja varsinkin nuortaistolaisiin.
Ja takinkäännöstä mm:Kiihkotonta keskustelua ja analyysia taistolaisuudesta kaivataan, ja sitä on itsekin liikettä tutkineen Veli-Pekka Leppäsen mukaan löytynyt suomenruotsalaisten puolelta Nyttiga idioter? Unga idealister, Lenin och sjuttiotalet -teoksesta, joiden tekijöitä Leppäsen mukaan ajaa ”omakohtaisen selvittämisen tahto, peräti totuudenrakkaus.”[57] Leppäsen mukaan kirjan kaltainen asiapohjainen taistolaiskeskustelu ja itseanalyysi eivät olisi mahdollisia suomenkielisiltä taistolaisuuden muistelijoilta. Myös keskustelu taistolaisuudesta on vaikeaa ellei mahdotonta, sillä hänen mukaansa ”valtakulttuuriamme kun motivoi ennemmin kosto kuin ymmärrys”.[58] Taistolaiskeskustelua nähdään vaivaavan oman itseanalyysin puutteen ja toisaalta muistojen ja motiivien kaunistelujen lisäksi kostontahto. Suomenkielisiä taistolaisuuden muistelijoita ajaa Leppäsen mukaan joku muu kuin totuuden kaipuu.
Liisa Lalu: ”Ainakin vuori on kääntämättä.” Nuortaistolaisuuden muistaminen ja menneisyyden radikalismi, Ennen ja nyt 1/2015Se vaihtoehto, että ei olisi kääntänyt takkia, vaikuttaa siis tästä haastateltavasta kauhistuttavalta. Myöhemmin hän vielä tarkentaa tarkoittavansa tällä sitä, että jos harrastaa kriittistä pohdintaa ja tulee tulokseen, että on aiemmin ollut väärässä, se on voitava tunnustaa. Tässä mielessä takinkääntö on positiivisesti sävyttynyt, mutta lainauksen lopussa on kriittinen ”mutta”. Kysyttäessä haastatellulta tarkemmin sitä, pitääkö hän itse itseään takinkääntäjänä, hän kertoo pitävänsä itseään kehityskelpoisena ihmisenä. Ulkopuolisen silmin hän uskoo kuitenkin näyttävänsä takinkääntäjältä: ”No siinä mielessä joo, että jos mä oon joskus luopunut jostain aatteesta joka on ollut mulle itselleni äärimmäisen tärkee ja jota mä oon toitottanut ympäri maailmaa, niin varmaan joku ulkopuolinen pitää mua takinkääntäjänä silloin.”[72] Takinkääntö riippuu siis itsensä lisäksi muista ulkopuolisista. Haastateltavani kuitenkin korosti, ettei ole sellainen takinkääntäjä jollaiseksi itse takinkäännön määrittelee: siihen määrittelyyn liittyy nimenomaan takinkääntämisestä hyötyminen ja oman edun tavoittelu. Tällaiseksi hän ei itseään tunnusta.
Agricolassa aiemmin:
* 1970-luvun Neuvostoliitto ja taistolaisuus
* Vanhanen ja stalinismi
Lisää aiheesta:
* Wikipededia: Taistolaisuus
* Vesa Oittinen: Mitä taistolaiset oikeasti ajattelivat? (Sosialismi.net, 20.9.2011)
* Miska Rantanen: Toverit herätkää! 1970-luvun poliittisen laululiikkeen matka nuorisomuodiksi
* Ben Zyskowicz: Taistolaisten tavoitteena oli diktatuuri (Ylioppilaslehti, 23.4.2004)
* Aimo Minkkinen: Taistolaiset (Tiedonantaja, 22.05.2012)
* Jukka Relander: Ulkoinen totuus ja sisäinen kokemus taistolaisessa opiskelijaliikkeessä (Tieteessä tapahtuu 4/1997