Kiitos Kaisalle tuosta linkistä!
Aiheesta on foorumilla keskusteltu monasti ennenkin. Tässä puheenvuoroni ketjusta Museoviraston kuvakokoelmien käytöstä
19.4.2013.
viewtopic.php?f=10&t=5112
Väistämättä tässä tulee toistaneeksi jo aiemmin sanottua, mutta yritän tiivistää oman näkemykseni asiaan.
Mielestäni julkisin varoin ylläpidettyjen ja rakennettujen museokokoelmien ensisijainen tehtävä on välittää kulttuuriperinnettä eteenpäin, valistaa kansalaisia, tarjota heille välineitä ymmärtää menneisyyttä ja käsitellä sitä.
Unescon määritelmänkin mukaan:
"Museo on pysyvä, taloudellista hyötyä
tavoittelematon, yhteiskuntaa ja sen kehitystä palveleva laitos, joka on avoinna yleisölle ja joka tutkimusta ja opetusta edistääkseen ja mielihyvää tuottaakseen hankkii, säilyttää, tutkii, käyttää tiedonvälitykseen ja pitää näytteillä aineellisia ja aineettomia todisteita ihmisestä ja hänen ympäristöstään. (ICOM Statutes, Article 2: definitions).
Myös Suomen museolaki toteaa museoiden tehtävästä:
Museolaissa museoiden tehtäväksi määritellään kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevan tiedon saatavuuden edistäminen. Tämän tehtävän puitteissa museoiden tulee tallentaa ja säilyttää aineellista ja visuaalista kulttuuriperintöä, harjoittaa siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa. (Museolaki 887/2005).
Saavutettava museo
Museon ja sen kokoelmien tulee olla kaikkien kansalaisten saavutettavissa.
Saavutettavuus on asiakkaiden erilaisten tarpeiden huomioimista kaikessa museotoiminnassa ja asiakkaan museokäynnin kaikissa vaiheissa.
http://www.museot.fi/mita-museot-tekevat
p
Nyt kun netin kautta uskomattoman hienot kuvakokoelmat olisivat helposti kaikkien saatavilla, vaikeutetaan tahallaan niiden saatavuutta ja täysimääräistä hyödyntämistä kuvankäyttömaksuilla ja leimoilla.
Mitä tulee yksityisiin kuvakokoelmiin, niin epäilemättä omaisuudellaan saa tehdä mitä vaan, mutta ensinnäkään en ymmärrä toiminnan moraalista ja eettistä puolta. Jonkin ammoin sitten kuolleen valokuvaajan ottamien kuvien esittäminen silvottuina leimoilla ja omilla copyright merkinnöillä ei ole minusta oikein.
Toiseksi ihmetyttää myöskin se, mitä menetettävää vanhojen digitaalisesti monistettujen kuvien vapaalla jakelulla tai Creative Commons lisenssillä varustettuna, on kuvan julkaisijalle, ellei hän yritä tehdä kuvien myynnistä elinkeinoa.
HistoryPinn on minusta hieno esimerkki siitä miten kaikki saisivat enemmän jos tieto olisi mahdollisimman vapaata.
On myös museoita, yksittäisiä ihmisiä ja yhdistyksiä joissa ajatellaan tästä eri tavoin. Kuten vaikkapa pienen
Uudenkaupungin museon kuvakokoelmien julkaiseminen Facebookissa.
Pari päivää sitten törmäsin tähän hienoon kuvakokoelmaan
Karjalan Sivistysseuran valokuva-arkisto
SA-kuvien julkistaminen vapaasti kaikille oli suuri kulttuuriteko:
Puolustusvoimat julkaisi 170 000 SA-kuvaa verkossa vapaasti saataville
Museoiden ja arkistojen kuvakokoelmien maksullisuus ei ole minusta ole eettisesti kestävä toimintatapa, enkä usko että sillä on pidemmän päälle tulevaisuutta.