* Juha Vahe: Harmahtavan kenraalin elämäkerta (Agricolan kirja-arvostelut 28.10.2015)
* Janne Virkkunen: Sankarikenraali joutui sodan jälkeen Kekkosen vangiksi (HS, 3.11.2015)
Mitäpä tuota lukemaan. Asiahan tuli jo aamun lehdessä harvinaisen selväksi itsensä Historian Ystäväin Liiton puheenjohtajan suulla: "punaisen kapinan" kukistaja 1918 sekä jatkosodan jälkeinen "sijaiskärsijä", Kekkosen vanki.Emma-Liisa kirjoitti:Hesari arvosteli tänään Oeschin elämäkerran. Onko joku jo lukenut sen?
"....jossain vaiheessa herää kysymys siitä, miten hyvin kenraali hallitsee kokonaisuuksia. Esim. Oeschin liukuminen 1970-luvulla äärioikealle ei anna kovin hyvää kuvaa realiteettien ymmärryksestä."nylander kirjoitti:Mitäpä tuota lukemaan. Asiahan tuli jo aamun lehdessä harvinaisen selväksi itsensä Historian Ystäväin Liiton puheenjohtajan suulla: "punaisen kapinan" kukistaja 1918 sekä jatkosodan jälkeinen "sijaiskärsijä", Kekkosen vanki.Emma-Liisa kirjoitti:Hesari arvosteli tänään Oeschin elämäkerran. Onko joku jo lukenut sen?
Mitähän yksi oikeusoppinut voi sitovasti jälikäteen osoittaa? Nykyinen arviointi on sitä paitsi jo perin jälkiviisasta, sillä oikeudellinen ajattelu ja olosuhteet ovat kokonaan toisenlaiset kuin alkuperäisessä tilanteessa, emmekä enää voi tuntea kaikkea asiaan vaikuttavaa. Oli toki tuolloinen oikeuskäsittelykin tietysti jälkiviisautta, niin kuin yleensäkin.Ilmo Kekkonen kirjoitti:---
Päivän Hesarissa kerrotaan kuitenkin oikeusoppineen osoittaneen, ettei tuomiolle ollut perusteita.
---.
Antti Kujala kirjoittaa kuitenkin edellisen jatkoksi:Korkeinta oikeutta ei voi syyttää väärän [liian lievän] tuomion antamisesta, sillä kun näyttö ei ollut kiistaton, oikeus tuomitsi syytetyn hyväksi [kursivointi tässä].
Voidaaan myös hyvällä syyllä kysyä, onko mainittu "mestaroiminen" edes myöhempien aikojen oikeusoppineen tehtävä.On kuitenkin sanottava, että sai Oesch minkä tuomion ja millä perusteilla tahansa - minkä asian mestaroiminen ei ole historiantutkimuksen tehtävä, hänen todennäköinen vastuunsa asioista oli kuitenkin huomattavasti suurempi kuin mitä korkeimman oikeuden tuomio antoi ymmärtää.
[Oma maa -kirjasarjassa] sisällissota oli kapina ja samalla vapaussota, kuten se oli oikealle kallistuneen sivistyneistön tulkinnassa valtavirtaisesti aina 1960-luvulle saakka.
Kysehän oli virkarikoksesta eli (lievästi tulkittuna) Oesch antoi alaistensa huseerata vapaasti (eli antaa laittomia käskyjä, jotka kaiken lisäksi olivat vastoin Päämajan antamia käskyjä sotavankien kohtelusta) valvomatta heidän toimiaan.Ilmo Kekkonen kirjoitti: Kiinnostuneet voivat tämän palstan selaamisella tarkistaa, millä innolla Oesch todettiin syylliseksi sotavankien ampumiseen.
Mutta eiväthän johtajat, varsinkaan sodassa voi olla reaaliaikaisesti perillä alaistensa puuhista. Ei heidän edellytetä erikseen hyväksyvän ja vahvistavan alaistensa jokaista käskyä, edes välittömien alaistensa.Emma-Liisa kirjoitti:Kysehän oli virkarikoksesta eli (lievästi tulkittuna) Oesch antoi alaistensa huseerata vapaasti (eli antaa laittomia käskyjä, jotka kaiken lisäksi olivat vastoin Päämajan antamia käskyjä sotavankien kohtelusta) valvomatta heidän toimiaan.Ilmo Kekkonen kirjoitti: Kiinnostuneet voivat tämän palstan selaamisella tarkistaa, millä innolla Oesch todettiin syylliseksi sotavankien ampumiseen.
Kyllä nykysilllä siviilityöpaikoillakin esimies joutuu tällaisesta vastuuseen.
Mutta mitä kertoo esimiehestä, että alaiset uskaltavat antaa sekä laittomia että korkeimman johdon (Päämajan) käskyjen vastaisia käskyjä? Mitä ilmeisimmin alaiset uskoivat, että esimies ei ainkakaan vedä heitä teoistaan vastuuseen.historioija kirjoitti:Mutta eiväthän johtajat, varsinkaan sodassa voi olla reaaliaikaisesti perillä alaistensa puuhista. Ei heidän edellytetä erikseen hyväksyvän ja vahvistavan alaistensa jokaista käskyä, edes välittömien alaistensa.Emma-Liisa kirjoitti: Kysehän oli virkarikoksesta eli (lievästi tulkittuna) Oesch antoi alaistensa huseerata vapaasti (eli antaa laittomia käskyjä, jotka kaiken lisäksi olivat vastoin Päämajan antamia käskyjä sotavankien kohtelusta) valvomatta heidän toimiaan.
Kyllä nykysilllä siviilityöpaikoillakin esimies joutuu tällaisesta vastuuseen.
Päiväkoti on kokonaan toinen maailma. Kun on kysymys verisen vakavista asioista ja vihollisista, ei laki tule ensimmäisenä mieleen, eivätkä puheetkaan ole aina kovin harkittuja ja pikkupiirteisiä. Sodan kaoottisissa oloissa on laittomuuksia myös helppo piilottaa. Voitonvarmuus antaa lisäksi tunteen, ettei tilintekoa vihollisenkaan taholta ole odotettavissa.Emma-Liisa kirjoitti:Mutta mitä kertoo esimiehestä, että alaiset uskaltavat antaa sekä laittomia että korkeimman johdon (Päämajan) käskyjen vastaisia käskyjä? Mitä ilmeisimmin alaiset uskoivat, että esimies ei ainkakaan vedä heitä teoistaan vastuuseen.historioija kirjoitti:Mutta eiväthän johtajat, varsinkaan sodassa voi olla reaaliaikaisesti perillä alaistensa puuhista. Ei heidän edellytetä erikseen hyväksyvän ja vahvistavan alaistensa jokaista käskyä, edes välittömien alaistensa.Emma-Liisa kirjoitti: Kysehän oli virkarikoksesta eli (lievästi tulkittuna) Oesch antoi alaistensa huseerata vapaasti (eli antaa laittomia käskyjä, jotka kaiken lisäksi olivat vastoin Päämajan antamia käskyjä sotavankien kohtelusta) valvomatta heidän toimiaan.
Kyllä nykysilllä siviilityöpaikoillakin esimies joutuu tällaisesta vastuuseen.
Sitten oli se sotavankileirillä tapahtunut tokaisu, jota Oesch väitti jälkeenpäin leikipuheeksi. Johtaja ei voi laskea vakavilla asioilla leikkiä, vaan hänen pitää puhua niin selvästi, että varmastaa, ett hänet ymmärretään. Ei päiväkodin johtajakaan voisi käyttää puolustusta "ihan leikilläni minä vain sanoin että on ihan ok sitoa lapsia teipillä tuoliin".
Kun on kyse "verisen vakavista asioista", niin johtajan on vielä tärkeämpää kuin normaalioloissa puhua iin, että asia ymmärretään oikein eikä väärinkäsityksiä synny.historioija kirjoitti:Päiväkoti on kokonaan toinen maailma. Kun on kysymys verisen vakavista asioista ja vihollisista, ei laki tule ensimmäisenä mieleen, eivätkä puheetkaan ole aina kovin harkittuja ja pikkupiirteisiä.Emma-Liisa kirjoitti: Sitten oli se sotavankileirillä tapahtunut tokaisu, jota Oesch väitti jälkeenpäin leikipuheeksi. Johtaja ei voi laskea vakavilla asioilla leikkiä, vaan hänen pitää puhua niin selvästi, että varmastaa, ett hänet ymmärretään. Ei päiväkodin johtajakaan voisi käyttää puolustusta "ihan leikilläni minä vain sanoin että on ihan ok sitoa lapsia teipillä tuoliin".
Epäilemättä tuo pitää paikkansa, mutta millä perusteella tällaista komentajaa syytä nimittää sankariksi? Siihen vaaditaan paljon muutakin kuin menestys taistelussa.Sodan kaoottisissa oloissa on laittomuuksia myös helppo piilottaa. Voitonvarmuus antaa lisäksi tunteen, ettei tilintekoa vihollisenkaan taholta ole odotettavissa.
Juha Vahe kirjoittaa arvostelussaan varsin kumallisesti, että kun Oesch on kärsinyt tuomionsa 40-luvulla, tarvitaanko 2015 enää historiantutkijan pilkkaa. Käsittääkseni Kujala ei mitenkään pilkannut Oeschiä vaan käsitteli aihetta ihan normaalisti.Tapio Onnela kirjoitti:* Juha Vahe: Harmahtavan kenraalin elämäkerta (Agricolan kirja-arvostelut 28.10.2015)
Juuri näin. Olisiko siis niin, että suomalaisessa historiankirjoituksessa (ja sen arvioinnissa) tutkimuksellisen linjan rinnalla useissa tapauksissa edelleenkin kulkee myös "isänmaallinen linja", jollaisen ei käsittääkseni sinne pitäisi jo ihan historian metodisten perussääntöjenkään mukaan lainkaan kuulua?Emma-Liisa kirjoitti:Juha Vahe kirjoittaa arvostelussaan varsin kumallisesti, että kun Oesch on kärsinyt tuomionsa 40-luvulla, tarvitaanko 2015 enää historiantutkijan pilkkaa. Käsittääkseni Kujala ei mitenkään pilkannut Oeschiä vaan käsitteli aihetta ihan normaalisti.Tapio Onnela kirjoitti:* Juha Vahe: Harmahtavan kenraalin elämäkerta (Agricolan kirja-arvostelut 28.10.2015)
Pikemmin voisi kysyä, tarvitseeko 2015 enää tehdä kenraaleista sankareita.
...
Jatkoa: mielestäni asian ydin ei ole se, että meidän pitäisi 2015 tuomita Oesch, vaan se, että enää ei pitäisi olla mitään syytä "isänmaallisuuden" nimissä lakaista sotarikoksia maton alle
Valvontakomission voisi olettaa olleen ´ylin oikeusaste´ sodan jälkeisellä `laittomuuksien ajalla´, ja jos pykäliä ei millään pykälätekniikalla löytynyt Suomen laeista tulkittaviksi, niin säädettiin taannehtivia lakeja ja pykäliä ylipäätään tulkittiin poliittisesti.Emma-Liisa kirjoitti:Jatkoa: mielestäni asian ydin ei ole se, että meidän pitäisi 2015 tuomita Oesch, vaan se, että enää ei pitäisi olla mitään syytä "isänmaallisuuden" nimissä lakaista sotarikoksia maton alle.