Emma-Liisa kirjoitti:nylander kirjoitti: - - hän [Rajala] eksyy (mielestäni) omituiseen melkein perussuomalaistyyppiseen kuvattavansa poliittiseen kritiikkiin, siihen, mitä mieltä Paavolaisen olisi pitänyt olla ja mistä kirjoittaa - - [alleviivaus lisätty]
Näin siis professori Matti Klinge äskettäin ilmestyneessä kirjassaan
Hyppikää ilosta. Päiväkirjastani 2014 - 2015 (Siltala 2015).
Tietenkään ei tuollaista vaatia, mutta voi kyllä sanoa, että Paavolainen ei Saksa-kirjassa puhunut mitään siitä, miten oli luovuttu perinteisestä länsimaisesta laista. Aivan samoin kuin voi sanoa, ettei Koskenniemi ymmärtännyt, ettei Hitler ollut nationalisti (Timothy Snyderin
Mustan maan yksi oivallus). Olennaista tietenkin selittää, mistä kummankin sokeus johtui.
Tietenkin on kohtuutonta vaatia, että aikalaiset olisivat tienneet ja oivaltaneet kaiken. Voi kuitenkin verrata niihin aikalaisiin, jotka osuivat eniten oikeaan, ja selittää mistä tämä johtui. Ja heitä oli konservatiiveissakin.
Rajala lankeaa esityisesti kesän 1944 kohdalla juuri
vaatimaan, että Paavolaisen olisi pitänyt kirjoittaa asioista niin kuin ne jälkikäteen nähtiin. Uudessa kokoomateoksessa
Rauhaton rauha osoitetaan hyvin, miten villit huhut sotilaiden keskuudessa kiersivät tilanteessa, jossa he eivät tienneet tulevaisuutta.
Se mitä sanot, on tietenkin totta. Mielestäni tässäkin kuitenkin liu'utaan ohi ydinasian, sellaisena kuin minä sen Rajalan kirjassa käsitän:
Synkässä yksinpuhelussa Paavolaisen suhde koko jatkosotaan oli hyvin kriittinen, aina sieltä Mäntän torin katselmuksesta lähtien kesäkuussa 1941 paria päivää ennen Barbarossan liikkeellelähtöä. Juuri tämä on Rajalalle nähdäkseni se loukkauskivi, joka motivoi hänet "mustaamaan" koko
Yksinpuhelun; Rajalahan puhuu jo kirjansa johdannossa "jatkosodan arvonpalautuksesta", mikä tuntuu kovin kummalliselta elämäkerrallisen (tai minkä tahansa muunkin) tutkimuksen lähtökohtana.
Kun siis prof. Klinge nyt kirjoittaa, miten Rajala "eksyy - - kuvattavansa poliittiseen kritiikkiin, siihen, mitä mieltä Paavolaisen olisi pitänyt olla", yhdistän sen juuri tähän keskeiskysymykseen:
Yksinpuhelu oli "väärin kirjoitettu". Tässä suhteessa on siis taas kierrytty takaisin Pentti Hillin & Co:n päiviin.
Klingen lyhyttä lausumaa tulkitessani voin tietenkin olla myös väärässä. Kiistämätöntä kuitenkin on, että Rajalan historiaa koskevissa teksteissä johdonmukaisesti erottuu kovasti kantaaottava juonne. Tämän pitäisi olla tutttua jokaiselle, joka on seurannut vaikkapa hänen kotisivullaan julkaisemia tekstejä. Niistä hyvänä esimerkkinä vaikkapa se millaisen tuomion ("Joku voisi pitää tätä nollatutkimuksena" yms.) hän aikanaan antoi Antero Jyrängin muuten tunnustusta saaneesta teoksesta
Kansa kahtia - henki halpaa. Oikeus sisällissodan Suomessa (2014). - Kuluvana vuonna SKS julkaisi Rajalalta F. E. Sillanpään elämäkerran, joka on kooste Rajalan aikaisemmista teoksista, alkaen 1980-luvulta. Huomiota kiinnittää vuoden 1918 käsittely: kolmessa vuosikymmenessä on ilmestynyt paljon uutta, tärkeää tutkimusta kansalaissodan taustasta, mutta Rajalalta jäävät täysin syrjään Alapurot, Haapalat ynnä muut aihealueen todella merkittävät tutkijat. Ainoa tuoreempi kirja, johon Rajala nyt tukeutuu, on pari vuotta sitten kuolleen Esko Salmisen hyvin poleeminen
Päättymätön sota 1918 (2007), jossa tämä pyrki osoittamaan kuinka "väärässä" Väinö Linna oli käydessään vuoden 1960 tienoilla kiistämään vallitsevaa "valkoista totuutta" ja saadessa vastaansa silloisen historioitsijakunnan silmäätekeviä (kuten Blomstedt ja hänen taustatukenaan itse Jutikkala, jotka Klingen muistelmienkin mukaan edustivat selväpiirteistä ja yksipuolista oikeistonäkemystä). Rajala siis jakaa Salmisen kannan; muulla tavalla kohtaa ei voi käsittää.