Heikki Ylikangas filosofoi mielestäni ansiokkaasti historiallisesta totuudesta: http://blogs.helsinki.fi/hylikang/
Minusta, jos yhtä ainoaa ikuista totuutta kustakin asiasta aina on olemassa, ihminen joutuu aina katsomaan sitä jostakin näkökulmasta eikä siten edes voi sitä puhdasta totuutta tavoittaa. Tulkinnat ovat noita näkökulmia. Ihmisen maailman käytännössä totuus jää siten kuvitteelliseksi asianlaidaksi. Mitä lajia lienee sitten Ylinkankaan "yksi, ikuinen ja muuttumaton" totuus? Onko se hänestäkin pelkkä filosofinen käsite, jonka todellisesta sisällöstä ihmisellä voikaan olla varmuutta?
Näyttäisi joka tapauksessa siltä, että Ylikangaskin tunnustaisi totuuden saavuttamattomuuden. Hän nimittäin kannustaa etsimään totuutta aina vain, vaikka ajattelisi sen jo löytäneensä. Muu olisi suvaitsemattomuutta toisten löytämiä totuuksia kohtaan.
Aikaisemmin tuoreimmassakirjoituksessaan Ylikangas käsittelee maanläheisemmin tutkijoiden tarrautumista omiin kerran löydettyihin totuuksiinsa: "Milloin joku historioitsija on myöntänyt, että kritiikki on täysin oikeutettua ja että tulipa osuttua perin juurin harhaan?". Syitäkin hän tähän hakee ja löytää.
Selvähän kyllä on, että ihmisen täytyy itsetuntonsa ja arvovaltansa puolesta puolustaa kerran esittämäänsä. Kun tuollainen pakottaa meitä, nimettömiäkin näillä nettipalstoilla kiivailemaan kaikin keinoin kerran sanotun ja yleensä asenteemme puolesta, niin miksei vielä enemmän julkisia henkilöitä, joilla on paljon menetettävänään, tuntuu olevan vieläkin enemmän. Tietysti myös aktuaalinen kiistatilanne vie jyrkkiinkin kantoihin ja asenteisiin.