nylander kirjoitti:Emma-Liisa kirjoitti:Sekä Heidi Könkään romaanissa Hertta että TV1:n 3-osaisessa draamasarjassa Punainen kolmio esitetään, että Yrjö Leino olisi ollut pettänyt kommnistitoverinsa ilmiantamalla nämä Valpolle.
Tietenkään fiktio ei tarvitse olla faktisesti totta, kunhan se on mahdollinen.
Mutta mitä mieltä olette historian pohjalta?
En ole katsonut sarjaa ja kirjaakaan en aio lukea. Sen sijaan näin aamu-tv:ssä, kun Nadja Nowak ja Seppo Puttonen keskustelivat Heidi Köngäksen kanssa tämän kirjasta. Puttonen taisi kysyäkin kirjailijalta tästä Leinon asiasta, että miten tällainen asia voidaan todentaa. Siihen Köngäs, että hän on tehnyt paljon "pohjatyötä" (tms.) kirjaa varten ja että joku tutkija (Rautkallio?) on sellaista esittänyt (huom. luotettavuusnäkökohta!).
Käsittääkseni
huhuja Leinon petturuudesta oli kommunistien piirissä liikkeillä sodan jälkeen, mikä ei ole ihme, koska hän oli ainoita, joka oli vapaalla jalalla rauhan tuloon asti (siitä asti kun karkasi) ja osa kommunisteista todella ryhtyi kuulustelujen paineissa ilmiantajiksi, kuten dokumentista
Ompelijatar kävi ilmi. Ei ole myöskään ihme, jos illegiaalisessa liikkeessä syntyy paranoidinen ilmapiiri, varsin ottaen huomioon että se punaemigrantien parissa NL:ssa oli vielä pahempi.
Minäkin olin kuulemassa Köngästä eräässä tilaisuudessa, jossa hän puhui "tutkijoiden erimielisyydestä", vaikka
vakavasti otettavat tutkijat eivät ole löytäneet mitään todisteita. No, totta kai niitä onkin vaikea aiheesta löytää, mutta eivät myöskään Köngäksen "todisteet" riitä mihinkään:
* Antikainen vangittiin Leinon kotoa
* Leino pääsi kuulustelujen aikana vähäksi aikaa vapaaksi hoitamaan asioitaan
* Kun "Pärmin miehiä" vietiin rintamalle, Leino pääsi pakoon Riihimäellä
* Leino säilyi vapaana rauhantuloon asti, vaikka melkien kaikki muut kommunistit ja myös hänen auttajiaaan vangittiin
* Leino otti sisäministeriksi tullessaan Valpon mappinsa itselleen
* Leino alkoholisoitui nopeasti "syyllisyydentunteidensa" vuoksi
Jos Leino oli Valpon agentti, miksi ihmeessä hän ei ilmianantanut Herttaa talvisodan aikana, jolloin se olisi ollut kaikkein tärkeintä ja Suomen tilanne oli veitsenterällä? Sen sijaan he piileskelivät yhdessä ja pyrkivät pohjoiseen, jossa Suomi oli määrä katkaista, siis puna-armeijan "vapauttamalle" alueelle.
Mitä tulee alkoholisoitumiseen, niin Leinohan oli ollut täysraitis (ilmeisesti peläten sukurasitusta että alkoholi olisi hänelle turmioksi) ja kuulemma Kekkonen ja Hillilä opettivat hänet juomaan. "Syyllisyydentuntoja" on saattanut olla, tai paremmin ristiriitoja: Leino ehkä horjui mitä tehdä, koska ei ollut niin luja kuin Moskovassa koulutetut.
Lisäksi Jukka Nevakiven teoksessa
Zdanov Suomessa kerrotaan, että Leino laverteli "kaiken" valvontakomissiolle. Tästä Köngäs romanissaan puhu mitään!
Kaikkein huvittavin Köngäksen "teorioista" on tietenkin se, että Valpo olisi määrännyt Leinon pokaamaan Hertta Kuusisen ennen sotaa saadakseen selville, mitä ohjeita isä-Kuusinen tyttärelleen Moskovasta lähetti.
Köngäs sanoikin mainitussa tilaisuuksessa, että tietenkin hän on "Hertan puolellla". Toki on luonnollista, että kirjailija ymmärtää päähenkilöään mutta hänen ei pitäisi tehdä sitä muiden henkilöiden kustannuksella eikä olla täysin kritiikitön.
En voi olla ajattelematta, että Köngäs haluaa peittää sen, että nimenomaan
Hertta
petti miehensä joutuessaan valitsemaan tämän ja puolueen välillä, kun tämä joutui epäsuosioon (tämä ei ole moite, kyseessä oli kommunistille luonnollinen valinta).
Leinosta piti tehdä petturi, jotta Hertta näyttäytyisi kauniimmassa valossa.
Tulos on kuitenkin se, että Hertta näyttäytyy uhrina (joutui jättämään poikansa pantiksi Moskovaan lähtiessään Suomeen puoluetyöhön ja poika kuoli sodan aikana, mikä salattiin vankilassa olevalta Hertalta) ja sokeana sekä Neuvostoliiton (mikä on ominaista kommunisteille) että rakastettunsa suhteen. On vaikea uskoa, että illegaalin liikkeen jäsen, joka oli tottunut jo Moskovassa paranoidiseen ilmapiiriin, olisi ollut täysin sinisilmäinen.
Vaikka kuinka puhuttaisiin taidenäkökohdan primaatista myös historiasta aiheensa ammentavien romaanien kohdalla, ei omasta mielestäni ainakaan eduksi ole, jos "lehmätkin pannaan lentämään". Itseäni häiritsi Aki Ollikaisen Mustassa sadussa, joka mm. sekavuudessaan ja muutenkin oli suuri pettymys loisteliaasti kirjoitetun Nälkävuoden jälkeen, jo pelkästään se, että kirjailija oli pannut Svinhufvudin presidenttinä ottamaan vastaan lapualaisuhoojat Suurkirkon portailla talonpoikaismarssin helteisenä maanantaina 1930.
Köngäksen romanissa on samanlaisia lapsuksia: "Kyösti Kallion kansanrintahallitus" (tarkoitettaneen punamultahallituksia Kallion ollessa presidenttinä mutta eihän NL pitänyt sitä kansanrintamaksi), "Karjalan neuvostotasavalta (jollaista ei koskaan ollut, oli Karjalan ASNT ja Karjalais-suomalainen SNT).
Isompi juttu on, että Köngäksen romaanissa Hertalta puuttuu kokonaan poliittinen analyysikyky, kun Moskovasta ei tule ohjeita syksyllä 1939. Sodan jälkeen hän puuhaa vain lapsilisien ym. käytännön uudistusten parissa vaikka Nevakiven mukaan hän kysyi Zdanovilta miksi puna-armeijan panssarit eivät tulleet Helsinkiin.
Ylipäänsä tuntuu että Köngäs ymmärtää enemmän Hertan ikävän poikansa kohtaan ja salamarakastumisen Leinoa kohtan, mutta tuskin mitään politiikasta. Ja Hertta oli polittinen eläin jos kuka.
Lisäys: sarja tuntuu ainakin alkuvaiheessa romaania paremmalta, koska jälkimmäinen keskittyy lähes täysin vain rakkauteen. Hertta ei pysty keskittymään poliittisen ohjelman kirjoittamiseen, kun ajattelee vain Leinoa - pah!