Emma-Liisa kirjoitti: Suomi oli valmis vaihtamaan hallitusta ja tekemään rauhan juhannuksena 1944, mutta perääntyi sitten, ilmeisesti koska Mannerheim muutti mielensä.
Lukemani mukaan Mannerheim ei suinkaan ollut ainoa päättäjistä ja vastuussa olevasta johdosta, jonka kannat ja painotukset vaihtelivatkin.
Ns. "rauhanoppositiossa" mielipiteitä ei muutettu ja tuo oppositiolla oli sotaponnisteluja haittaava vaikutus kotirintamalla ja kansainvälisestikin ja
panikoivan "rauhanopposition" voinee katsoa olleen oikeastaan rauhantekoa vastaan, antautuminen olisi tietystikin merkinnyt rauhaa.
"Urho Kekkosen kokoama `edustajain ryhmä´kävi 23.6.1944 presidentti Risto Rytin luona. Heidän mukaansa suurhyökkäys oli jo johtanut `poliittisen johtomme spekulaatioiden murskaamiseen." He vaativat rauhan mahdollisuuksien nopeaa tutkimista ja uuden hallituksen muodostamista. Kekkosen sanoin "ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kova rauha" ja välitön irtaantuminen Saksasta."
"Isänmaan kohtaloa ei voitu hädän hetkellä ratkaista eripuraisessa eduskunnassa. Aina oli mahdollista, että eduskunnan enemmistö ei olisi asettunut tukemaan hallitusta. Aika oli valumassa käsistä."
"Rauhanharrastajien kokouksessa 22.6.1944 kansanedustaja Urho Kekkonen oli laatinut luonnoksen päiväjärjestykseen siirtymisen sananmuodoksi. Siitä täytyi luopua, koska hallitus ei tuonut tiedonantoa eduskuntaan. Kekkonen laati sen jälkeen luonnoksen välikysymykseksi. Siitäkin luovuttiin."
Kekkonen oli suunnitellut pakolaishallituksenkin perustamista ja pyysi Paasikiveä sen johtoon. Onnekseen Paasikivi kieltäytyi ja oli käytettävissä sodan jälkeen.
Väinö Tanner Unohdetut päiväkirjat 1943 - 1944, Hannu Rautkallio ja Lasse Lehtinen, Paasilinna 2011. Tannerin päiväkirjat oli ennen "(jatko-)sotaan syyllisten" nimeämistä 1945 toimitettu USAan ja ovat löytyneet Hoover-instituutin arkistosta.
Kekkosen opposition käydessä pres. Rytin luona juhannusaattona 23.6.-44 Stalinin vastaus ei ollut tullut. Väinö Tannerin pvk.: 23.6.1944 klo 21.30 saapui kuriiri tuoden Neuvostoliiton vastauksen ( Suomen hallituksen ja Suomen päättäjien rauhantunnusteluihin: ) "...toivomme Suomen hallitukselta saavamme presidentin ja ulkoministerin allekirjoittaman selityksen, että Suomi on valmis antautumaan ja pyytämään rauhaa Neuvostohallitukselta."
Tanner kannatti ryhtymistä keskusteluun antautumisehdoista ja "missään tapauksessa ei olisi annettava mitään sitoumusta Saksaan päin." " Ryti yhtyi pääkohdittain esittämiini ajatuksiin. Syntyi laaja keskustelu, jonka kestäessä oltiin pariin kertaan puhelinyhteydessä Mannerheimin kanssa. M. varoitti puhelimessa jyrkästi päästämästä ulos tietoa antautumisvaatimuksesta."
Suomelta vaadittu antautuminen oli voitokkaan suurhyökkäyksen vaihtoehto. Kumpikin johtaisi samaan lopputulokseen, Suomen valloittamiseen ja miehitykseen.
Presidentti Ryti antoi henkilökohtaisen sitoumuksen 23.6.1944 Ribbentropille. Asiasta äänestettiin valtioneuvostossa ( " sitoumuksen puolesta 10 ääntä ja 6 vastaan ( 5 sos.dem:ia + Kauppi " )) ja heti hallituksen istunnon jälkeen pidettiin virallinen presidentin istunto.
Valtioneuvoston äänestyksessä Tanner kirjautti pöytäkirjaan "käsityksenäni sitoumusta ei voida hyväksyä" ja Tannerin epävirallisesti hyväksymä allekirjoittaminen oli epäilemättä parlamentalismin loukkaus, mutta näin Suomi kuitenkin pelastettiin.
"Stalin ilmeisesti koki itsensä moninkertaisesti petetyksi. Suomen "ehdoitta antautumista" olivat tarjoilleet monet tahot: suomalaisten "harhauttamat" ruotsalaiset, toiveikas madame Kollontai ja epämääräiset suomalaiset oppositioainekset. Diktaattorin oma tiedustelukin oli pahoin epäonnistunut raportoidessaan suomalaisten mielialoista.
Rytin - Ribbentropin sopimus oli sitten kylmä isku vasten kasvoja niin Stalinille kuin Helsingissä sisäistä eripuraa kylväville piireille."
Suomessa ei näkynytkään merkkejä sisäisestä kaaoksesta, hallitus oli vallassa ja Mannerheim johti sotilaallista torjuntaa, joka pysäytti puna-armeijan Tali-Ihantalassa, Nietjärvellä ja Viipurinlahdella ja viimeiseksi vielä Ilomantsissakin.
Stalin ei enää vaatinut Suomelta ehdotonta antautumista.
Veikko Palvo