Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Suomen sotainen menneisyys?

05.08.16 22:22

nylander kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti: - - sisällissodan - -

Vieläkin tärkeämpää on, että juuri tuo sota vaikutti suomalaisten myöhempään mentaliteettiin, koska sen jälkeen esikuvallisiksi sankareiksi esitettiin sotilaat aiempien rauhanomaisten kulttuuri-idolien (Snellman, Runeberg, Topelius, Kivi) asemesta
En näkisi suomalaisen ns. sivistyneistön mentaliteettia näin eriytymättömänä ja "möhkälemäisenä". Runeberg oli Vänrikki Stoolin tarinoissa ihannoinut sotaa antiikin Kreikasta juontuvan perinteen hengessä: Döbeln oli johtanut miehensä "satahan verileikkiin ihanaan" ja luutnantti Zidén kuoli onnellisena kuultuaan kaikkien miestensäkin kaatuneen jne. Arvelisin, että 1800-luvun jälkijakson ja uuden vuosisadan alkutaitteen "klassisoiva" sodanihannointi oli tyypillisintä juuri Suomen ruotsinkieliselle yläluokalle. Tunnetusti myös entisen emämaan Ruotsin kansallisromantiikassa sama ilmiö esiintyi voimakkaana. Ajateltakoon vaikkapa Viktor Rydbergin Viimeinen ateenalainen -fantasioita ja meilläkin hyvin suosittua Ateenalaisten laulua ("Härlig är döden, när modigt i främsta ledet du dignar...), jota sivumennen sanoen Jörn Donner taannoin nimitti "kauheaksi". Luulisin, että juuri tällaiselta aatepohjalta aikoinaan nousivat Eugen Schaumanin ja vast. teot. Ruotsinkielisissä sivistyneistöpiireissä esiintyi myös selväpiirteistä rasistista (käyttääkseni tuota kovin ajankohtaista sanaa) suhtautumista suomenkieliseen valtaväestöön, jolta kaiken muun ohella nuo soturiominaisuudet puuttuivat ja jolla ei ollut "valtiota luovaa kykyä".

Vuosi 1918 saattoi jopa voimistaa edellä viitattuja tendenssejä, mutta samalla itsenäisen kansallisvaltion syntyminen siirsi myös henkisen dominanssin painopistettä voimakkaasti suomalaisuuden suuntaan ja "jääkärien kauniiseen sankaritaruun" huipentumana sille Karimon, Hakkapelitta-lehden ja monien muiden lanseeraamalle "suomalaiselle soturikunnolle", jota oli ilmennyt halki vuosisatojen aina hamasta rautakaudesta eli "ensimmäisestä itsenäisyyden ajasta" lähtien.
Oli myös toisenlaisia tendenssejä: Snelmann painotti ettei Suomi voita mitään väkivallalla, ja Topeliuksen suhde sotaan muuttui hänen viimeisessä historiallisessa romaanissaan Tähtien turvateissa melkein raadolliseksi.

Ennen kaikkea on huomattava, että autonomian aikana oman armeijaan arvottiin asevelvolliset ja lopulta armeija lakkautettiin kokonaan. Tämän takia monet vanhemman polven poliitikot eivät olleet suorittaneet asevelvollisuutta.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Suomen sotainen menneisyys?

05.08.16 22:47

Emma-Liisa kirjoitti:Ennen kaikkea on huomattava, että autonomian aikana oman armeijaan arvottiin asevelvolliset ja lopulta armeija lakkautettiin kokonaan. Tämän takia monet vanhemman polven poliitikot eivät olleet suorittaneet asevelvollisuutta.
Minusta Emma-Liisa tuntuu olevan oikeilla jäljillä. Soturikunnialla haihattelu oli Suomessa oleellisesti siviilien puuhaa. Mutta ei se eronnut suuresti muista maista, joissa se oli juuri olennainen osa porvariston nousua.

Veikko I Palvo
Viestit: 1150
Liittynyt: 04.03.13 23:09

Re: Suomen sotainen menneisyys?

06.08.16 00:45

jsn kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Ennen kaikkea on huomattava, että autonomian aikana oman armeijaan arvottiin asevelvolliset ja lopulta armeija lakkautettiin kokonaan. Tämän takia monet vanhemman polven poliitikot eivät olleet suorittaneet asevelvollisuutta.
Minusta Emma-Liisa tuntuu olevan oikeilla jäljillä. Soturikunnialla haihattelu oli Suomessa oleellisesti siviilien puuhaa. Mutta ei se eronnut suuresti muista maista, joissa se oli juuri olennainen osa porvariston nousua.
Pitäähän kansallisuusaatteella ja valtioaatteella olla historiakin. Lönnrotin suuriruhtinaskunnan rajojen ulkopuolelta samanheimoisten parista keräämä Kalevala kelpasi kyllä kansallismytologiaksi, mutta suomalaisten kirjoitettua historiaa ei löytynyt kuin sodista, joissa suomalaiset olivat taistelleet.
Dackefedjen ei sopinut 1800-luvun suomalaisuusaatteeseen, vaikka Smålannissa kapinaa kukistamassa taisi olla suomalaisiakin mukana ja Nuijasota taisi nousta arvoonsa vasta itsenäisyyden ajan alussa.

Zacharias Topelius kirjoitti 1874 sanat vanhaan kansansävelmään, Hakkapeliittain marssiin ja Sakari kirjoitti sanat ruotsiksi.
J.L.Runeberg kirjoitti Maamme-laulunkin sanat ruotsiksi, suomalaisuusaatetta nostatettiin ruotsinkielelläkin, kieliriidat taisivat nekin olla vasta itsenäisyyden alkuaikojen kiihkoilua.
Ja tappiollisen Suomen sodankin Runeberg tavallaan muunsi voitokkaaksi Vänrikki Stålin kertomusten taistelukuvauksilla, Sandelskin muuttui suomalaiseksi ja Sven Dufva edusti urheaa suomalaista sotilasta, rivimiehiä kun ilmeisesti harvemmin mainittiinkaan kirjoituksissa tuohon aikaan.

Eikö Suomen sotainen menneisyys olisi historiallisesti paremminkin suomalaisten sotaista menneisyyttä kattaen Talvisodan ja sen jatkon ja 1800-luvulla suomalaisuusaatteen noustessa ruotsinkielisestikin muuta suomalaishistoriallista menneisyyttä ei oikeastaan ollutkaan?

Veikko Palvo

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Suomen sotainen menneisyys?

06.08.16 11:19

Kansakunta-aatteen rakentamisen perustana olivat kaikkialla usein juuri menneisyyden katastrofit, voitetut tai hävityt sodat. Nähtävästi vain ne katsottiin riittävän voimakkaiksi kokemuksiksi joille yhteisö voitiin rakentaa.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Suomen sotainen menneisyys?

06.08.16 11:36

jsn kirjoitti:Kansakunta-aatteen rakentamisen perustana olivat kaikkialla usein juuri menneisyyden katastrofit, voitetut tai hävityt sodat. Nähtävästi vain ne katsottiin riittävän voimakkaiksi kokemuksiksi joille yhteisö voitiin rakentaa.
Norjassa ei tainnut olla näin? Tai ainakin itsenäistyminen rauhanomaisesti vaikutti, että itsenäisyyspäivä on iloinen juhla.

Mitä Suomeen tulee, niin Maamme-laulu nimenomaan oli "historiaton" ja isänmaanrakkaus nousi maisemasta. Kuten Matti Klinge on todennut, tämä oli varsin ainutlaatuista.

"Sotaisuutta" kannattaisi verrata muihin maihin. Kävin kesällä Irlannissa ja kirjakaupoissa oli hyllyittäin teoksia pääsiäiskapinasta, vaikka sen näyttää olleen jo alusta asti tuhoon tuomittu yritys (kapinalliset linnoittautuivat muutamaan Dublinin rakennukseen ja odottivat siellä englantilaisia, edes puhelinlinjaa Lontooseen ei ymmärretty katkaista). Kannattaa muistaa, että siinä missä (myös katoliset ja romanttiset) puolalaiset 1800-luvulla kapinoivat, suomalaiset eivät näin tehneet.

Monissa pääkaupungeissa on riemukaaria ja muita voitonmerkkejä, jotka monesti ovat kaupungin tunnuksia, sekä sotaisia ratsastaja- ja muita patsaita. Helsingin sydän on Senaatintori, jota ympäröivät kirkko, yliopisto ja hallintorakennus, ja keskellä on Aleksanteri II:n patsas, jonka olennainen symboli on alaosassa oleva laki. Mannerheimin patsaan ratsukin askeltaa rauhallisesti kuin paraatissa eikä kavahda sotaisasti pystyyn.

Lisäys: eikö pikemmin ole niin, että sotia on (yli)korostettu Suomessa vain kahtena ajanjaksona: sotienvälisenä aikana ja ns. uuspatriotismin noustua?

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Suomen sotainen menneisyys?

06.08.16 12:35

Emma-Liisa kirjoitti:Mitä Suomeen tulee, niin Maamme-laulu nimenomaan oli "historiaton" ja isänmaanrakkaus nousi maisemasta. Kuten Matti Klinge on todennut, tämä oli varsin ainutlaatuista
Maisemaisänmaallisuus saattoi olla ainutlaatuista, jos kerran Klinge niin on todennut. Mutta eipä romantiikkaan sidoksissa ollut nationalismi varhaisvaiheissaan muutoinkaan mistään kansan kollektiivisista sotamuistoista käytevoimaansa saanut. Ainakin Pohjois-Euroopassa lähtökohdat olivat Hegelin kieltä mystifioineessa kansallishengen käsitteessä sekä ennen muuta Johann Gottfried von Herderin ajatuksissa. Herderin mukaan kansakunnan ytimenä olivat talonpojat, käsityöläiset ja porvarit (sotilaista ei puhuttu mitään!), ja kansanperinne runoineen ja taruineen oli kansan todellinen, elävä ääni, joka ilmaisi sen luonteen ja olemuksen ("Stimmen der Völker in Liedern"). Herderin ajatukset tulivat Suomessakin tunnetuiksi jo 1800-luvun alussa.

Kuvaavaa on, miten ns. kansakunnan rakentamiseen kuuluvaa suurmieskulttia alettiin jokseenkin vähistä aineksista tekemällä tehdä, sananmukaisesti konstruoida. Suomen ensimmäisen julkisen monumentin aiheeksi valikoitui 1864 sittenkin melko "tavanomainen" Turun kuninkaallisen akatemian professori H. G. Porthan, ja hankeelle joutui muotoilemaan melkoisen väkinäiset perustelut J. W. Snellman kirjoituksessaan Hvad var Porthan?. - Tästä kaikesta samoin kuin myös heräävästä suomalaisesta maisemaisänmaallisuudesta kirjoitti Klinge oivaltavasti jo 1975 julkaistussa pienessä esseekirjassaan.

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Suomen sotainen menneisyys?

06.08.16 12:55

Monet sotamuistot olisivat olleet 1800-luvun Suomessa poliittisesti kiusallisia kuten vaikkapa Isoviha. Nähtävästi juuri tästä syystä Runeberg valitsi paljon lievemmän sodan aiheekseen. Muistaakseni juuri Klingekin tajusi että syynä Maamme-laulun rauhanomaiseen kuvastoon oli Venäjän valta Suomessa ja vallankumouksen pelko. Jälkimmäisen vuoksi ilmeisesti Jaakko Ilkka olisi ollut sopimaton sankari, vaikka häntä voisi pitää enemmänkin Venäjä-mielisenä sankarina.

Mm. palokunta-aate oli varsin sotilaallista äkseerausta mutta muodollisesti epäsotilaallisena turvallisempi kansanliikkeen muoto. Raittiusliike ei sekään suuremmin uhannut Venäjän valtaa. Siinä varmasti oli yksi sen suosion syistä.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Suomen sotainen menneisyys?

06.08.16 13:44

jsn kirjoitti:Monet sotamuistot olisivat olleet 1800-luvun Suomessa poliittisesti kiusallisia kuten vaikkapa Isoviha. Nähtävästi juuri tästä syystä Runeberg valitsi paljon lievemmän sodan aiheekseen. Muistaakseni juuri Klingekin tajusi että syynä Maamme-laulun rauhanomaiseen kuvastoon oli Venäjän valta Suomessa ja vallankumouksen pelko. Jälkimmäisen vuoksi ilmeisesti Jaakko Ilkka olisi ollut sopimaton sankari, vaikka häntä voisi pitää enemmänkin Venäjä-mielisenä sankarina.
Jaakko Ilkalla ei kyllä ollut mitään tekemistä Venäjä-mielisyyden kanssa, kyseessähän oli talonpoikien kapina. Ja siksi Ilkan nimenomaan esittivät sankarina fennomaanit Yrjö Koskinen ja Kaarlo Kramsu.

Suomen sota oli aivan yhtä kiusallinen Venäjän kannalta kuin isoviha, jota Topelius kuvasi melkoisen laajasti Välskärin kertomuksissa. Itse asiassa voi ihmetellä Venäjän suvaitsevaisuutta, sillä sekä Runeberg että Topelius painottivat Suomen vanhaa valtioyhteyttä Ruotsin kanssa.

Jos ajattelee Runebergin antiikista nousevia ihanteita, niin vaikea on kuvitella, miten isostavihasta olisi noiden ihanteiden kantajia löytynyt, kun papitkin pakenivat Ruotsiin ja jättivät laumansa. Olihan Suomen sodankin tapahtumia kaunisteltava aika lailla, ja nimenomaan mustattava sitä myöntyvyyspolitiikkaa, jota Runebergin vaimon sukulainen arkkipiispa Tengström oli edustanut.

Klinge puhuu Maamme-laulun ensiesityksestä 1848, jolloin ylioppilaiden potentiaalinen vallankumousinto ohjattiin rauhanomaisiin uomiin.

Veikko I Palvo
Viestit: 1150
Liittynyt: 04.03.13 23:09

Re: Suomen sotainen menneisyys?

06.08.16 14:02

Emma-Liisa kirjoitti:

Monissa pääkaupungeissa on riemukaaria ja muita voitonmerkkejä, jotka monesti ovat kaupungin tunnuksia, sekä sotaisia ratsastaja- ja muita patsaita. Helsingin sydän on Senaatintori, jota ympäröivät kirkko, yliopisto ja hallintorakennus, ja keskellä on Aleksanteri II:n patsas, jonka olennainen symboli on alaosassa oleva laki. Mannerheimin patsaan ratsukin askeltaa rauhallisesti kuin paraatissa eikä kavahda sotaisasti pystyyn.

Lisäys: eikö pikemmin ole niin, että sotia on (yli)korostettu Suomessa vain kahtena ajanjaksona: sotienvälisenä aikana ja ns. uuspatriotismin noustua?
Aleksanteri II:sta pidettiin "hyvänä tsaarina", mutta eivätköhän hänen reforminsa olleet tehdyt Krimin sodan tappion jälkeisessä Venäjän heikkoudentilassa ja viimeinen keisari Nikolai II olikin sitten todellinen "Suomen syöjä"?
Aleksanteri II:n sallimien ensimmäisten säätyvaltiopäivien aikaankin 1863 Helsinkiin oli keskitetty venäläissotilaita osoittamaan suurella sotilasparaatillaan, ettei valtiopäivillä sentään sovi unohtaa suuriruhtinaan sotilaallista voimaa.

Osmo Jussila kirjoittaa Suomessa aletun 1860-luvulla pystyttää ja paljastaa muistomerkkejä vuosien 1808 - 1809 sodassa venäläisistä saavutettujen voittojen kunniaksi. Tämänkin taustalla oli 1850-1860-lukujen taitteessa levinnyt valtiotietoisuus ja merityisesti kansallisrunoilija J.L.Runebergin runous ja aivan erityisesti Vänrikki Stålin tarinat.
Ensimmäinen muistomerkki lienee ollut Lapualla 1864 paljastettu Lapuan taistelun muistomerkki "vänrikki Stålin virittämässä hengessä" lehtiselostusten mukaan.
Alavudelle ehdittiin pystyttää 1867 muistomerkin jalusta, mutta itse patsaan venäläiset viranomaiset takavarikoivat.
Suuri kohu nousi vasta 1885 Koljonvirran taistelun muistomerkin pystyttämisestä ja paljastamisesta. Venäläisten mielestä tämä oli "uskomatonta" ja "hämmästyttävää" ja venäläislehden edustaja kirjoitti venäläisten kyllä tuntevan 1808 sodan sekä iloiset että surulliset päivät, mutta jostain Koljonvirran taistelusta ei kyllä kukaan ollut kuullut mitään. Ja nyt sitä kuitenkin juhlitaan Suomessa!
Ja patsaan paljastustilaisuudesa oli läsnä vielä läänin kuvernööri, joka oli palvellut kenraalimajurin arvoisena upseerina tuossa armeijassa.
"Läsnä tilaisuudessa oli paitsi em. kuvernööri August Järnefelt myös Ruotsin kuninkaan Oskar II:n ylihovimarsalkka, kreivi Samuel August Sandels, isänsä muistoa kunnioittamassa."
Tilaisuudessa soitettiin Porilaisten marssi ja laulettiin Savolaisten laulu sekä Maamme-laulu.

Pari kuukautta myöhemmin oli Juuttaan taistelun muistomerkin paljastusjuhla, taistelun "runebergilainen" sankari oli von Döbeln ja Porilaisten marssi sielläkin soitettiin.
Venäläisen lehden toimittaja ei kieltänyt suomalaisten soturien urhoollisuutta, mutta hänen mielestään juhlimisen aiheet olisi pitänyt ottaa vuosien 1853-1856 tai 1877-1878 sodista, jolloin suomalaiset yhdessä venäläisten kanssa taistelivat Suomenlahden rannoilla englantilaisia vastaan ja Balkanilla slaavilaisen asian puolesta.

"Yhteistä kaikille ( muistomerkkihankkeille ) oli, että venäläisten ärtymyksen perusytimenä oli juuri Suomen oma, erityinen ja Venäjän valtiosta erillinen valtiollisuus.
"...koko suomalais-venäläisen konfliktin ydin oli siinä, että suomalaiset olivat alkaneet käyttää maastaan nimitystä "valtio".
Sotamuistomerkit ja maisemaisänmaallisuus ajoivat varmaankin samaa asiaa?

Veikko Palvo

Veikko I Palvo
Viestit: 1150
Liittynyt: 04.03.13 23:09

Re: Suomen sotainen menneisyys?

07.08.16 11:40

Emma-Liisa kirjoitti:
Suomen sota oli aivan yhtä kiusallinen Venäjän kannalta kuin isoviha, jota Topelius kuvasi melkoisen laajasti Välskärin kertomuksissa. Itse asiassa voi ihmetellä Venäjän suvaitsevaisuutta, sillä sekä Runeberg että Topelius painottivat Suomen vanhaa valtioyhteyttä Ruotsin kanssa.



Klinge puhuu Maamme-laulun ensiesityksestä 1848, jolloin ylioppilaiden potentiaalinen vallankumousinto ohjattiin rauhanomaisiin uomiin.
Suomen laulussa vuodelta 1842 Väinämöisen kannel raikuu ja hongat huokaileepi ja tuokaan laulu ei kuitenkaan tainnut miellyttää keisaria ja kenraalikuvernööriä ja Maamme-laulun sanathan ovat Runebergin Vänrikki Stålin tarinoista. S.Tpeliuksen 1844 sanoittama Marseljeesi ei liene ainakaan ollut sensuurin mieleen, tiedä sitten olivatko sanat alkuperäisen sotalaulun: Eespäin lapset isänmaan, marssikaamme, marssikaamme, kunnes epäpuhdas veri kastelee peltomme.
Suuriruhtinaskunnassa oli 1829 annettu sensuuriasetus, jota oli täydennetty 1847 ja 1857 siirtämällä sensuurivalvonta kenraalikuvernöörille.
Prof. Snellmankin oli 1862 kaukana nuoresta "Saiman" toimittajasta julkaistessaan Litteratusbladet-lehdessä nr. 3. artikkelin "Vapaasta sananvallasta", suorastaan velvoittaessaan kansalaiset tukemaan kirjoituksillaan valtiota ja esivaltaa ja vastustaessaan valtion ja olevien olojen moittijoita.

Åbo Underrättelser mm. syyllistyi 1863 vakavaan sensuuririkokseen kirjoittaessaan Puolan kapinasta ja paheksuvasti kapinan kukistamisesta. Se kirjoitti miten puolalaiset taistelivat vapautensa ja itsenäisyytensä puolesta, veren virtaamisesta, tykkien jyskeestä, palavista taloista ja lasten kyynelistä, jääkylmästä valtiotaidosta ja tunteettomasta diplomatiasta, joiden alle ihmisyyden asia unohdettiin.

Kenr.kuvernööri Rokassovski uhkasi lehtien lakkauttamisella ja Åbo Underrättelsen kustantaja kirjakauppias J.W.Lillja joutui vankilaan.
Vauduttuaan vankilasta Lilljan kunniaksi järjestettiin mielenosoituskulkue ja juhla kauppias Drombergin talon pihalla. Mielenosoitukseen osallistui sotilaitakin ja ennen sotaväen soittokunnan soittamaa Porilaisten marssia Lillja oli pitänyt puheen.
Kenraalikuvernööri Rokassovski selitteli keisarille, ettei mielenosoittajien joukossa ollut ollut sentään sivistyneistöä.
Ja
kenraalikuvernööri Rokassovski palasi vanhaan lempiajatukseensa, että esivallan puolustajaksi oli saatava taitava kirjoittaja laatimaan vastineita ja kumoamaan "valheellisia" väitteitä. Venäjän suvaitsevaisuutta tuo ei ainakaan osoita, ja eiköhän tuollaista toimintaa ole myöhemmin nimitetty disinformaation levittämiseksi?

Veikko Palvo

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Suomen sotainen menneisyys?

07.08.16 17:31

Emma-Liisa kirjoitti:Jaakko Ilkalla ei kyllä ollut mitään tekemistä Venäjä-mielisyyden kanssa, kyseessähän oli talonpoikien kapina. Ja siksi Ilkan nimenomaan esittivät sankarina fennomaanit Yrjö Koskinen ja Kaarlo Kramsu.
.

Itse Jaakko Ilkalla tuskin olikaan tekemistä Venäjän kanssa, vaikka tietenkin olisi voinut. Piti laittaa Venäjä-mielisyyteen lainausmerkit mutta unohdin. Tarkoitin, että hän olisi 1800-luvulla muuten ollut ihanteellinen sankari, josta olisi saanut esitettyä ruotsalaisvallan vastustajan. Sen sijaan Yrjö Koskinen ja Kramsu varmasti olivat Venäjä-mielisiä.

Emma-Liisa
Viestit: 4990
Liittynyt: 30.01.07 18:25

Re: Suomen sotainen menneisyys?

08.08.16 10:21

jsn kirjoitti:
Emma-Liisa kirjoitti:Jaakko Ilkalla ei kyllä ollut mitään tekemistä Venäjä-mielisyyden kanssa, kyseessähän oli talonpoikien kapina. Ja siksi Ilkan nimenomaan esittivät sankarina fennomaanit Yrjö Koskinen ja Kaarlo Kramsu.
.

Itse Jaakko Ilkalla tuskin olikaan tekemistä Venäjän kanssa, vaikka tietenkin olisi voinut. Piti laittaa Venäjä-mielisyyteen lainausmerkit mutta unohdin. Tarkoitin, että hän olisi 1800-luvulla muuten ollut ihanteellinen sankari, josta olisi saanut esitettyä ruotsalaisvallan vastustajan. Sen sijaan Yrjö Koskinen ja Kramsu varmasti olivat Venäjä-mielisiä.
Kramsun suhteesta Venäjään en tiedä (hän kuolikin jo 1895). Hänelle keskeistä on "herrojen ja kansan vastakohtaisuus".

Mielestäni Yrjö Koskista ei voi nimittää Venäjän-mieliseksi vain siksi, että hän käytti suhteita keisariin hyväkseen edistääkseen suomen kielen asemaa ja ns. sortokausina valitsi myöntyvyyslinjan luottaen siihen, että jos vastakohtaisuutta ei kärjistettäisi, suomen kieli ja kulttuuri kantaisi suomalaiset vaikeiden aikojen yli.

Asia ei ylipäänsä ole näin yksioikoinen. Topelius korosti Välskärin kertomuksissa Ruotsin valtakunnan yhteistä historiaa, mutta katsoi "maantieteen" määränneen Suomen osaksi Venäjän imperiumia ja kirjotti Krimin sodan aikana Englannin laivaston hävittäessä Suomen rannikkoa (ja omia puutavaravarastojaan) jotenkin niin, että jos "paras ystäväsi" (länsimaat) hyökkää äitisi (Suomen) kimppuun ja saat apua "vihamieleltäsi" (Venäjältä, totta kai taistelet "parasta ystävääsi" vastaan puolustaaksesi äitiäsi.

nylander
Viestit: 1356
Liittynyt: 07.06.06 20:33

Re: Suomen sotainen menneisyys?

08.08.16 11:15

Emma-Liisa kirjoitti:Mielestäni Yrjö Koskista ei voi nimittää Venäjän-mieliseksi vain siksi, että hän käytti suhteita keisariin hyväkseen edistääkseen suomen kielen asemaa ja ns. sortokausina valitsi myöntyvyyslinjan luottaen siihen, että jos vastakohtaisuutta ei kärjistettäisi, suomen kieli ja kulttuuri kantaisi suomalaiset vaikeiden aikojen yli.
Juuri näin. Luin aikoinaan - siitä todella on aikaa! - Yrjö-Koskisen kolmiosaisen elämäkerran (Palander-Suolahti & Koskimies) sekä Pirkko Rommin tutkimuksen "Yjö-Koskisen linjasta". En muista kenenkään näistä edes vihjanneen, että kohdehenkilö olisi ollut jotenkin "Venäjän-mielinen". (Ottaen huomioon, mitä Klinge on muistelmissaan kertonut Rommin poliittisesta kannasta, sellainen "mielisyys" olisi hänen tekstissään taatusti kyllä tullut mainituksi.) Koskinen jos kuka tunnetusti oli suomalaisuuden, fennomanian asian ajaja, jonka näkemyksen mukaan kansa jatkaisi olemassaoloaan hegeliläisittäin kielessään ja kulttuurissaan jos valtiolliset rakenteet väliaikaisesti tuhoutuisivatkin - juuri niin kuin totesitkin. Tuskinpa vielä 1900-luvun jälkipuoliskolle asti olisi suomenmielisissä piireissä antaumuksella ajettu "Venäjä-mielisen" Yrjö-Koskisen bystiä Säätytalon puistikkoon. - Sairastelevan Kramsun Venäjän-mielisyydestä liioin minullakaan ei ole mitään tietoa.

Tuntuu pikemminkin siltä, että nykyään jokainen, joka ei oitis ole valmis jyrkästi kiroamassa kaikkea, mikä liittyy Venäjään ja venäläisyyteen, saa osakseen "Venäjä-mielisen" anateeman. Äskettäin tämän on kokenut mm. kokenut pitkäaikainen ulkoministerimme ja ansiokas poliittisen historian tutkija:

http://tuomioja.org/

Veikko I Palvo
Viestit: 1150
Liittynyt: 04.03.13 23:09

Re: Suomen sotainen menneisyys?

08.08.16 11:59

Suomalaisten sotainen menneisyys on keskustelun alussa rajattu ajassa taaksepäin Kaarle XII:n sotiin, mutta jo Kustaa Vaasa käski 1555 muodostaa ensimmäiset suomalaiset lippukunnat ( fänika ). Lippukuntia oli aluksi kolme, miehet Hämeestä, Pohjanmaalta ja Viipurin läänistä, kirj. http://www.pohjanprikaatinkilta.fi/PohP ... joukot.htm Pohjan prikaatin killan sivuilla: "Suomalaisen" armeijan muodostamisesta.

Juhana III määräsi 1577, että väenotosta vapautettuja olivat: 1. Perintö- ja kruununtilojen haltijat, torpparit ja muut vuokramiehet, joilla ei ollut palkattuja palvelijoita.
2. Talot, jopita vanhukset tai leskivaimot omistivat, jos niissä ei ollut useampaa kuin kaksi poikaa tai yksi renki.
3. Raihnaat ja heikot miehet 4. Kaikki alle 20 vuoden ja yli 40 vuoden vanhat miehet
Sen sijaan oli otettava:
1. loismiehet, 2. Kuljeksivat käsityöläiset, joilla ei ollut taloa. 3. Sellaiset, jotka eivät olleet vuosipalveluksessa
4. maalaispappien ja kaupunkien porvarien tarpeettomat miespalvelijat
Ja muitakin väenottotapoja oli:
Vuonna 1591 mm. määrättiin, että yli koko Ruotsin valtakunnan oli otettava mies jokaista 20 talonpoikaa kohti - olivatpa nämä sitten vero- tai kruununtalonpoikia tai rälssin vuokramiehiä - ja kotiin jääneiden oli hankittava lähteville vaatteet ja aseet.

Venäjän sodan 1609 - 1617 alussa Jacob De la Gardie kokosi Viipurissa noin 5000 miehen joukon ja marssi Novgorodin kautta Moskovaan 1610, tsaari Vasili Suiski oli pyytänyt apua tuona vale-dmitrien aikana. Moskovassa De la Gardien suomalaissotilaatkin ehtivät olla puolisen vuotta ja Klushinon taistelun yhdessä Dmitri Suiskin 30000 venäläisen kanssa kärsityn tappion puolalaisille jälkeen De la Gardie miehitti vuosikausia Novgorodia, sota päättyi 1617 Stolbovan rauhaan. Novgorodin miehitysaikana Jacob De la Gardien sanotaan saaneen lisänimen Laiska-Jaakko, mutta olisikohan tuo nimi kuitenkin annettu myöhemmässä historiankirjoituksessa?
Ja noista väenottoohjeista 1577 voinee päätellä kruunun pyrkimyksenä olleen säilyttää valtakunta elin- ja veronmaksukelpoisena ja keitähän esim. maalaispappien ja kaupunkien porvarien "tarpeettomat" miespalvelijat ovat olleet?

Veikko Palvo

jsn
Viestit: 2059
Liittynyt: 08.02.09 19:24

Re: Suomen sotainen menneisyys?

08.08.16 12:00

nylander kirjoitti:Tuskinpa vielä 1900-luvun jälkipuoliskolle asti olisi suomenmielisissä piireissä antaumuksella ajettu "Venäjä-mielisen" Yrjö-Koskisen bystiä Säätytalon puistikkoon. - Sairastelevan Kramsun Venäjän-mielisyydestä liioin minullakaan ei ole mitään tietoa.

Tuntuu pikemminkin siltä, että nykyään jokainen, joka ei oitis ole valmis jyrkästi kiroamassa kaikkea, mikä liittyy Venäjään ja venäläisyyteen, saa osakseen "Venäjä-mielisen" anateeman. Äskettäin tämän on kokenut mm. kokenut pitkäaikainen ulkoministerimme ja ansiokas poliittisen historian tutkija:
Kyllä Yrjö-Koskinen oli hyvin lojaali Venäjälle ja sen hallitsijalle, joka palkitsi hänet ansioistaan aatelisarvolla. Moni muukin, jonka lojalismi on haluttu unohtaa, on saanut 1900-luvulla pystejä. 1800-luvun fennomania todellakin oli Venäjään hyvin myönteisesti suhtautunut aate. Mm. uusin tutkimus on osoittanut kuinka Suomalaisen kirjallisuuden seuraa ei olisi saatu alulle ja pidettyä käynnissä ilman keisarin mittavaa rahallista panostusta (nyt en muista tähän hätään tekijän nimeä, palaan siihen).

Jälkimmäinen kommentti vaikuttaa enempi vainoharhaiselta. Venäjä-mielisyyden käyttö oli tarkoitettu menneisyyden kääntö nykykielelle, ei nykyisyyden projisointia menneisyyteen. Ehkä se sitten epäonnistui, koska ymmärrettiin väärin.

Palaa sivulle “Puheenvuoroja historiasta”