Emma-Liisa kirjoitti:
Mitä Suomeen tulee, niin Maamme-laulu nimenomaan oli "historiaton" ja isänmaanrakkaus nousi maisemasta. Kuten Matti Klinge on todennut, tämä oli varsin ainutlaatuista.
"Suomea" ja "suomalaisia" ei sentään keksitty vasta autonomiakaudella, kirj. Juhani Mylly teoksessa Taistelu autonomiasta, Kleio 2009.
"Jo ennen sitä "Suomella" oli omaa identiteettiä paitsi valtakunnan itäosana myös ja ennen muuta omaksi kansakseen miellettyjen suomalaisten maana."
"Ajan myötä eri tavalla tosin" ja Suomi myös yhtenä Ruotsin maakuntana Skoonen ja Värmlannin tapaan.
Ennen Suomen Venäjään liittämistä mm. Carl Erik Mannerheim, Gustaf Mauritz Armfelt ja Johan Fredrik Aminoff käyttivät Ruotsin valtakunnasta termejä fädernesland ja fosterland sekä ranskalaisperäistä la patrie.
"Suomalaisilla aatelisilla oli myös kotiseutu- ja synnyinmaaidentiteetti ja he käyttivät siitä termejä fädernesbygd ja fosterbygd."
"Venäjän yhteydessä uudeksi isänmaaksi, fosterland, alettiin varsin pian mieltää kotiseutu ja synnyinmaa Suomi, eikä uuden hallitsijan valtakunta Venäjä."
Ja Aleksanteri I rohkaisi uuden suomalaisuuden muodostumista, mikä oli linjassa rauhoittamispolitiikan kanssa - suomalaiset haluttiin pitää lojaaleina ja tyytyväisinä - ja irti Ruotsista.
Synnyinmaahan ja kotiseutuun kiinnittynyt suomalaisuus sai olla rauhassa Nikolai I:kin hallituskaudella. Lönnrotin Kalevalakin sopi tuohon kuvioon.
Mutta venäläisen hallitusvallan pysyväksi tavoitteeksi jäi Suomen etäännyttäminen Ruotsista ja lähentäminen Venäjään.
Ja
Adolf Ivar Arwidssonin tunteellisen intohimoinen nationalismi ja suomalaisuuden ajaminen ei sopinut Aleksanteri I:llekään, A.I.Arwidssonin Suomen ensimmäinen poliittinen sanomalehti Åbo Morgonblad lakkautettiin 1821 ja Adolf erotettiin Turun yliopistosta ja karkotettiin Ruotsiin.
Ruotsissa Arwidsson jatkoi kirjoitteluaan ja niitä salakuljetettiin Suomeen ja Adolf Ivar tapasi 1837 J.V.Snellmaninkin Ruotsissa.
J.V.Snellman tavoitteet olivat samat kuin Arwidssonin, mutta Snellman pyrki toteuttamaan ne varovaisemmalla käytännön toiminnalla.
Ja olihan keisarikin vaihtunut 1855 Aleksanteri II:ksi, joka vasta vanhoilla päivillään muuttui kansalliskiihkoisen taantumukselliseksi.
Adolf Ivar Arwidssonkin tuli Suomeen käymään 1858 ja Helsingissä kentaalikuvernöörikin otti hänet vastaan ja juhlatilaisuuksia järjestettiin monilla paikkakunnilla. Arwidssonin matka jäi hänen viimeisekseen, hän kuoli 1848 Viipurissa.
Veikko Palvo
jk.
Arwidssonin kuuluisan sanonnan "ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme voi tulla, olkaamme siis suomalaisia", näyttäisi luoneen A.:n esittämäksi teesiksi J.V.Snellman? Arwidsson kirj. 1821 Åbo Morgonblad´ssa: "Ruotsalaisen täytyy ajatella ja toimia ruotsalaisena, ranskalaisen ranskalaisena ja suomalaisen historiallisen kutsumuksensa mukaan."