nylander kirjoitti:"Arkistosta löytynyt ehdottoman antautumisen luonnos" on jo semanttisella tasolla erittäin monitulkintainen, eikä asiaa tutkinut Rentola (HAik 1/2001) näe, toisin kuin "kilinistit", ratkaisun avaimena Suomen omaa sotilallista panosta. Päinvastoin: "Suomi oli sivussa ja saari. Jos tätä kautta olisi päässyt panssarivaunulla Berliiniin, tästä olisi tultu."
Luin tuon artikkelin uudelleen, eikä Rentola mitenkään väheksy Suomen omaa sotilaallista panosta. Se oli yksi tekijä, toinen länsivallat joiden kanssa Stalin ei halunnut riitaantua (USA halusi turvata puun saantinsa Suomesta ja siinä ohessa Suomen yhteiskuntajärjestelmän säilymisen vaikka suositteli Suomelle ystävällisiä suhteita NL:n kansa) ja kolmas tietenkin se, ettei Stalinilla ollut aikaa ja resursseja, kun oli Suomea tärkeämpi ilmansuunta, Berliini, joka aktualisoitui uudella tavalla siinä vaiheessa kun läntiset maihinnousujoukot pääsivät irti Normandian hiekasta. Tärkeysjärjestys taitaa olla päinvastainen, mutta kaikki nämä tekijät kietoutuivat yhteen.
Ylikankaan kannalta Rentolan artikkelissa oli olennaista, että Rentola esittää NL:lla olleen tehtynä useitakin rauhanehtoja. Mitä milloinkin ajettiin, riippui tilanteesta. Jos oli mahdollista saada enemmän, otettiin enemmän. Jos ei, tyydyttiin minimiin joka oli talvisodan raja.
Näin ollen Mannerheim ilmeisesti oli oikeassa, kun päätti, ettei neuvottele "heikkouden hetkenä" eli ennen kuin kuin suurhyökkäys oli pysäytetty. Stalin oli näet saanut Tukholmasta tietoja, että Suomi on vaihtamassa hallitusta (itse asiassa jo vaihtanut) ja valmis pyytämään rauhaa "millä tahansa ehdoilla". Siihen NL vastasi ehdottoman antautumisen vaatimuksella ja otti esiin jo 1943 valmistuneen luonnoksen. Sille ei kuitenkaan ollut käyttöä, koska Suomi jatkoi taistelua joten vaatimus jäi kertakäyttöiseksi.
"Oli tehty munau: Suomi säikähti kyllä, mutta ei antautunutkaan, vaan Hitlerin syliin." Kun Unkarissa oli tapahtunut samoin, ja NL oli jopa ennustanut briteille, miten voi käydä, jos satelliiteille ei tarjota muuta kuin ehdotonta antautumista. "Mutta oma viisaus unohtui, kun houkutus kasvoi liian suureksi."
Vielä heinäkuun 21. päivänä valmistui Voroshilovin ehdotus "pikkuviha rajasta" eli raja olisi tullut Kymijoelle ja Imatra, Lappeenranta, Kotka ja Hamina sekä Pohjois-Karjalan eteläosa olisi jouduttu luovuttamaan, mikä olisi tiennyt 250 000 evakkoa lisää pienentyneelle alueelle ja samalla olisi mennyt suuri osa puunjalostusteollisuuden kapasiteettia ja tärkeitä satamia ja muita liikenneväyliä (vain Kouvola rautatieristeys olisi säästynyt) sekä sotakorvauksina 800 miljoonaa dollaria. Lisäksi useampia tukikohtia.
Stalin oli kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin, vaikka oli aiemmin itse antanut Voroshiloville ko. tehtävän (tietäen NL:n systeemin muu ei oikein ole mahdollista). Syinä olivat:
1. länsirintama vyöryi elokuussa hurjaa vauhtia. Stalin näki että Puolan asemaa piti pian ajaa kovin ottein, mikä tulehduttaisi länsisuhteita, Suomen takia siihen ei kannattanut ruveta. Oli paras "ottaa se mikä Teheranin pohjalla oli otettavissa ja vähän päälle".
2. Suomen armeija ei "ollut murrettavissa käyttöön jääneillä joukoilla. Kymijoelle ja Saimaalle pääsi vain väkisin, ja siihen tarvittiin lisää voimaa."
Mannerheimin pessimismistä Rentola kirjoittaa: "Hän ja muut Suomen johtajat käsittivät joutuneensa sanelurauhan kohteeksi, käsittämättä Moskovan jo tinkineen paljon omista aikeistaan."
Sen jälkeen Rentola tulee yleisiin syihin, mm. maantieteeseen, mihin em. lainauksesi kuuluu. Rentola kuitenkin mainitsee toisen tekijän: "ajoitus, joka on ratkaiseva tekijä pienen maan ulkopolitiikassa. Muita johtamisen ansioita ei kannata ylikorostaa: päätökset jouduttiin tekemään pakkotilanteessa ja ad hoc, epätoivoisina, neuvottomina ja melkein pakokauhunkin vallassa, sovitellen mielipiteitä ja haalien hupenevia resursseja." Näkemys on siis erilainen kuin Ylikankaan, joka lähtee yleisistä syistä (Teheran) ja uskoo Mannerheimin olleen 19.6. alkaen vakivarma, mitä NL aikoi.
Rentola lisää: "Ehkä johtajia ratkaisevampaa olikin kansa. Suomalainen yhteiskunta oli kaukana täydellisestä ja demokratiassakin oli puuttensa, mutta silti kansan suuri pääosa koki maan omakseen ja puolustamisen arvoiseksi eikä romahdusta tullut." Rentola jopa lainaa Guichardianin miettiä, miksi Firenze jälleen kerran pelastui: "koska Jumala rakastaa tasavaltoja".
Rentola lopettaa suomalaisten "itsepäisyyteen", jonka Stalin oppi tuntemaan talvisodassa ja uudelleen 1944: "tämä tieto vaikutti varmasti maan vastaisiin kohtaloihin".
Lisäys: Rentola painottaa artikkelissaan lännen osuutta ja Stalin halua pysyä hyvissä väleissä. Motiivi: "Yhdysvaltain etu edellytti valtavien sotakorvausten rajoittamista", koska silloin Suomella ei olisi mahdollista myydä puuteollisuuden tuotteita länteen. Sama briteillä.