nylander kirjoitti: Jäin silloin miettimään, välittikö Bonhoeffer Hitlerin hallinnon vastaisessa esiintymisessään oikeastaan muiden vainottujen ryhmisen kohtalosta kuin raamatulliselta pohjalta nousevasta huolenpidosta ns. valitusta kansasta.
Tässä Bonhoefferin käsityksiä 30-luuvulta:
Perinteinen luterilainen näkemys on, että kirkko hoitaa hen-gelliset asiat, valtio maalliset. Kirkko ei puutu valtion alueeseen: esivallalla on oikeus ”kantaa miekkaa” pahantekijöitä vastaan. Bonhoeffer hyväksyi tämän: on vaarallista että järjestystä on liian vähän, sillä silloin ihmisillä ei ole turvaa.
Mutta Bomnhoeffer sanoi myös ja tässä hän erosi ensimmäisenä luterilaisesta teologiasta, että yhtä vaarallista on myös, kun järjestystä on liikaa ja se luokin oikeudettomuutta. Tässä tilanteessa kirkon pitää Bonhoefferin mukaan ensinnäkin sanoa suoraan valtiolle, että se on hylännyt oman tehtävänsä, oikeuden luomisen. Toiseksi kirkon pitää huolehtia kaikista uhreista, olivatpa he kristittyjä tai eivät.
Mutta jos pahan pyörä lähtee pyörimään, kirkko ei voi enää tyytyä vain auttamaan uhreja, sillä heitä tulee aina uusia. Silloin on estettävä, ettei pyörä murskaa uhreja panemalla ”aktiivisesti kapuloita rattaisiin”.
Nyt ollaan vastarinnassa, joka diktatuurissa on aina laitonta. Se on tarpeen silloin, kun ei ole muuta mahdollisuutta. Tässä vaiheessa se oli Bonhoefferille vasta teoriaa, mutta kun ajat kovenivat, hän toimi sen mukaan.
Bonhoefferin paras ystävä Eberhard Bethge, jolle vankilakirjeet on kirjoitettu ja joka julkaisi tämän teokset ja kirjoitti tästä elämäkerran, tuli siihen tulokseen, että kristinuskon piirissä juutalaisten uskoa oli alusta asti vääristelty ja vähätelty ja ennen kaikkea juutalaisuuden kehitys temppelin hävityksen jälkeen oli suorastaan tuntematon. Niinpä Bethge oli kehittelemässä dialogia juutalaisten ja kristittyjen välillä.
Eniten Bethge kuitenkin vaikutti välittämällä Bonhoefferin ajatukset mm. Etelä-Afrikan kirkolle.