Siis tähän mennessä kritiikkini Turtolasta on koskenut sitä, ettei hän ymmärrä ihmisiä, jotka ovat mentaliteetiltaan ja taustaltaan erilaisia kuin hän itse (mikä kieltämättä onkin vaikeaa useimmille), ja että hän ottaa rankasti kantaa moraalisesti tietynlaisesta kansallisesta näkökulmasta käsin. Jälkimmäisen kohdalla on lieventävänä asianhaarana todettava, että Mannerheimin motiiveja on liikaa yritetty vääntää patrioottisiksi.
Mutta siirrytäänpä sitten politiikkaan ja sotaan. Turtola osoittaa varsin vakuuttavasti, tosin nojaten Talaksen muistelmiin ja Juvan Svinhufvud-elämäkertaan, ettei Svinhufvud voinut antaa Mannerheimille sitovaa lupausta, ettei apua pyydetä Ruotsista eikä Saksasta ja että tällaisen lupauksen antaminen olisi ollut suorastaan typerää, kun Mannerheimilla ei alussa ollut armeijaa eikä tietoa miten kapinan kukistuminen lähtee sujumaan.
Edelleen Turtola on vahvalla pohjalla, tällä kertaa nojaten Screeniin, että Mannerheimin vastahakoisuus Saksan apua kohtaan johtui siitä, että hän näki taistelun Suomessa punaisia vastaan osana ja alkusoittona taistelussa bolsevikkeja vastaan Venäjällä. Tähän skenaarioon ei tietysti sopinut pyytää apua Venäjän viholliselta Saksalta, jonka intressissä oli heikentää Venäjää.
Näissä tulkinnoissa Turtola siis nojaa muihin, ne eivät ole hänen omia keksintöjään. Kuten ei oikeastaan mikään muukaan: hän on lukenut Mannerheim-kirjat, mutta ei ilmeisesti perehtynyt alkuperäisiin lähteisiin. Toki hän on aiemmin kirjoittanut samoista tapahtumista monia elämäkertoja (Heinrichs, Airo, Paasonen, Ryti).
Sitten kun Turtola arvioi Saksan-avun pyytämisen
viisautta, hän arvioi sitä pelkästään sotilaalliselta kannalta (valkoiset voittivat nopeammin ja helpommin, armeija sai sodan jälkeen saksalaisia kouluttajia). Hän ei edes mainitse poliittista hintaa: alistumista Saksan siirtomaaksi ja vielä siitä selviytymisen jälkeen legendaa Saksan "pyyteettömästä avusta", joka vaikutti kohtalokkaasti upseereihin ja osaa porvaristoa.
Turtola jopa väittää:
Se, että Mannerheim olisi "aina kaukonäköisenä" jo toukokuussa 1918 keisarillisen Saksan tappion maailmansodassa, ei voi pitää paikkansa, kun ei sitä aavistanut kukaan muukaan.
Tätä väitettä Turtola perustelee edellä näin:
On hyvä pitää mielessä, että toukokuussa 1918 Saksaa ei suinkaan ollut lyöty. Jo edellisen vuoden aikana Saksa oli melkein pannut Iso-Britannian polvilleen rajoittamattomalla sukellusvenesodalla. Vain suurin ponnistuksin, saattuepalvelusta lisäämällä tilanne oli merellä saatu tasapainotettua. Saksa oli lyönyt Venäjän ja vallannut suuria alueita idästä. Se saattoi kääntää suurimman osan sotakapasiteetistaan kohti länttä ja ratkaista koko sodan. Ratkaisutaisteluksi oli suunniteltu touko-kesäkuussa tehtävää suurhyökkkäystä lännessä. Suuri voitto kimmelsi saksalaisten silmien edessä, se oli melkein kättä ojentamalla saavutettu.
Hämmästyttävää kyllä, Turtolalta on unohtunut se olennainen seikka, että USA oli liittynyt sotaan 1917 ja sen voimavarat olivat valtavat. Sotaahan ei ratkaista vain sotakentällä.
Sen sijaan Saksan resurssit olivat rajalliset: siviiliväestö kärsi Englannin merisaarron takia puutetta ja ruokaa jaettiin liian niukasti esim. mielisairaaloiden potilaille (mikä vaikutti asenteisiin jatkossa). Myöskään mahdollisuutta, että vallankumous leviäisi Saksaan, hän ei ota lainkaan huomioon.
Tajusiko Mannerheim nämä asiat? Tätä on tietenkin mahdoton tietää, mutta pidän todennäköisenä, että hän sotilaana ymmärsi, mitä USA:n liittyminen sotaan merkitsi.
Ainakaan ei voi Turtolan tapaan sanoa, ettei kukaan voinut aavistaa sodan lopputulosta.
On ymmärrettävää, että Suomen johto halusi olla voittajan puolella kevään 1918 tilanteessa.
Toki ymmärrettävää, mutta kuka voittaja oli? Tuskin Svinhufvud sitä rationaalisesti laskelmoi, hän oli tunneperäisesti sitoutunut Saksaan (mikä ilmeni sanoista että hän palaa Siperian-karkotuksesta "Jumalan ja Svinhufvudin avulla").
Suomen poliittisen johdon ajatuksissa "voimakkaan Venäjän" palauttaminen ei varmasti ollut tavoiteltava asia. Mitä heikompi Venäjä olisi, sitä parempi Suomelle, koska sen seurauksena saattaisi jossain vaiheessa toteutua myös "Karjalan vapaus".
Tässä oli Suomen kannalta 1918
periaatteessa järkeä (joskin jälkiviisaasti voi muistuttaa, ettei Neuvosto-Venäjä ollut pitkään heikko). Ja Turtola unohtaa jälleen, ettei Suomen etu ollut myöskään alistua Saksan siirtomaaksi.
Vielä yhden tärkeän asian Turtola unohtaa mainita: kuten Markku Kuisma on osoittanut, Suomen puunjalostusteollisuus sai Saksasta varsin huonot ehdot - ja juuri tällä teollisuudenalalla oli siteitä Mannerheimiin.